Siirry pääsisältöön

Pieni Merenneito

Kuusi vuotta on jo aikaa siitä,
kun saatiin kokea syntymän ihme;
pienen pieni (tai oikeestaan kyllä aika iso 4,5kg ja 54cm!!)
prinsessa annettiin meille hoidettavaksi.
Lainaksi. 


Tummatukkainen, pyöreä poskinen,
niin ihana pieni prinsessa.

Niin se aika rientää.
Paljon on tuohon aikaan mahtunut tunteita ja ajatuksia,
kasvun iloa, onnenhetkiä, musertavaa surua, menetystä,
itkua ja naurua.
Laidasta laitaan.

Ja toisaalta synttärit jo itessään aiheuttaa kahdenlaisia tunteita;
toisaalta olen valtavan onnellinen ja kiitollinen että saatiin viettää vielä Sennin synttäreitä,
mutta toisaalta se tosiasia aina muistuttaa olemassa olostaan kun ikävuodet Sennillä karttuu;
aika tiimalasissa vähenee.

Mutta kuten sanottu,
huomista päivää on turha alkaa murehtimaan.
Eräältä INCL-lapsen äidiltä opin iloitsemaan Sennin synttäreistä
- Senni jos kuka on juhlansa ansainnut!

Ja siksipä lauantaina juhlittiinkin oikein kunnolla,
tällä kertaa merenalaisissa tunnelmissa.
:)

Tervetuloa sukellusmatkalle
Pienen Merenneidon maailmaan!



Pieni Merenneito merimaailmassaan :)















Meressähän on tietysti aina aarrearkku :)


Helmien maistelua :)


Sankari ihan ihmeissään lahjoista :)


Apulainen avaamassa Sennin kanssa lahjoja :)



Ihania lahjoja, kiitos vielä antajille!


Sennin serkkutyttö piirtänyt korttiin kuvan Sennistä,
kun Senni vielä kävelee.
Kynsilakat, prinsessakruunu ja kaikki.
Aivan ihana.



Tässä meressä ravutkin on jo valmiiksi keitettyjä ;)


Kiitos sukelluksesta,
nyt voitte nousta pintaan!
:)

Mukavaa viikkoa kaikille!

-Reeta-

Ainiin, tänään on myöskin toinenkin juhlan aihe,
blogi täyttää nimittäin tänään puoli vuotta!
Empä oli arvannut että teitä tulee vierailemaan täällä näin suuri joukko, 
ja miten hyvää, lohduttavaa ja kannustavaa palautetta ja postia olen teiltä saanut.

Suuri kiitos,
jatketaan tästä (kaikesta)!
Hih!
:)

Kommentit

  1. Ihanat synttärit! Paljon onnea suloiselle merenneidolle ja vanhemmille! Blogillesi myös hyvää jatkoa, täällä vierailee niin mielellään.

    Aurinkoisia päiviä teille toivottelee Tuuli

    VastaaPoista
  2. Ompas siellä vietetty ihania vedenalaisia synttäreitä 6-vuotiaan kunniaksi!
    Wautsi miten hienosti olet kaiken laittanut ja juhlat suunnitellut ja ikimuistoisen hetken rakentanut kaikille!

    Onnea paljon söpölle merenneidolle!!!

    VastaaPoista
  3. juuri mietinkun koneelle tulin, että mitähän Sennille mahtaa kuulua..
    ja juhlathan ne siellä..
    Ihanaa synttäriä onnea neidolle!!
    t. jaana

    VastaaPoista
  4. Oi miten hienot juhlat ootte taas järjestänyt!
    Ja mitä herkkuja tarjolla, nam. Senni on oikein nätti kuvissa, niinkuin aina:)
    Onnea puolesta vuodesta blogille ! Ja kuudesta vuodesta Sennille tietty!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut Sennille ja myös puolivuotiaalle blogille! Kylläpä Senni sai paljon lahjoja, ja upeat oli merenalaiset rekvisiitat! Herkuista puhumattakaan!!! Enkeleitä jokaiseen päivään teille kolmelle <3<3<3

    VastaaPoista
  6. Ihanat synttärit Sennillä! Pieni merenneito :) Senni on ihan kuin tuo helmi kakun koristeessa! <3
    -Heidi ja serkkutytöt-

    VastaaPoista
  7. Onnea Sennille!
    Ihanat synttärit, ihana äiti kyllä oot! Olen lukenut sun blogia tippa linssissä...Oot kyllä äiti isolla Ä:llä!! Voimia kovasti toivottaa suhkot uusi lukija Johanna Maalaisunelmaa -blogista (kirjautuminen ei onnistunut):)

    VastaaPoista
  8. jahas, näyttää muutenkin temppuilevan kommentin jättö...;)

    ...eli oot kyllä äiti isolla Ä:llä!
    Kovasti voimia toivottelee Johanna Maalaisunelmaa -blogista

    VastaaPoista
  9. Oi, miten ihanat synttärit. Sinä se jaksat aina laittaa kaiken niin kauniisti!

    Myöhästyneet onnittelut Sennille ja onnea myös blogisynttäreiden johdosta :) .

    VastaaPoista
  10. Isot onnittelut Sennille ja koko perheelle(:
    Aikaimoiset on systeemit upeaa!

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea Sennille! Kyllä olette järjestäneet hienot synttärit. Kiitos ihanasta koskettavasta blogista.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat juhlat olette järjestäneet pienelle, mutta isolle Sankarille! Paitsi Senni, niin te koko perhe olette juhlanne ansainneet!Sennille onnittelut poskisilityksien kanssa! t. Johanna, muutaman kuukauden tosiaan elämän makuista blogiasi seuranneena

    VastaaPoista
  13. Ihanat oli synttärit, näin fyysisestikin paikallaolleen todistaessa :) Pöytä (tai siis pöydät) notkui kaikenlaisia herkkuja, useaan otteeseen sitä ittensä löysikin kahvipöydästä mutustamassa.

    Oli muuten vähän illalla vattassa sellaanen olo, että ties että hyväskää oli syöty... ;)

    Se Daimkaakun ohje pitää kyllä saada.

    VastaaPoista
  14. Onnea Sennille sekä blogille!

    VastaaPoista
  15. Onnea paljon Sennille! Vautsi, miten ihanat synttärit olet saanut aikaan, kyllä merenneidon kelpaa :)

    VastaaPoista
  16. Sennille paljon onnea ja Taivaan Isän siunausta! Kaikkea hyvää koko perheelle!

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka ihanat synttärit olitte järkänneet, kyllä Sennin kelpaa :) Onnea blogista, kiva kun jaksat tätä pitää, seuraan mielelläni. Iloa, voimia ja jaksamista arkeen!

    T. Laura, noin kuukauden blogiasi seurannut.

    VastaaPoista
  18. Kiitos kiitos, Sennikin kiittää :) Joskin tällähetkellä hoitopaikassaan, mutta kerron terveiset kyllä! ;)

    VastaaPoista
  19. Mahtava idea toi pyrstö :D (hanna-joka-ei-jaksa-kirjautua)

    VastaaPoista
  20. Onnea suloiselle synttärisankarille, ihanan näköiset juhlat ollut :)

    VastaaPoista
  21. Kiitti kun saatiin sukeltaa teidän matkassa merenalaisiin tunnelmiin. Iik, miten ihanat juhlat! Onnea 6 v. Sennille. Äitille aplodit!

    VastaaPoista
  22. Aivan mahtavat synttärit Sennillä:)

    VastaaPoista
  23. Ooh, oikeen aplodit sain, kiitos kiitos,
    Mirvalle kans kiitokset! :)

    VastaaPoista
  24. kaunis tytär sinulla. onnea paljon.. tämä sinun blogi on todella koskettava ja tippa linssiin välillä tulee. itse hoidan incl lasta työni puolesta ja niin surullista katsoa vain vierestä kipua ja tuskaa joka on lapsella... voimia koko perheelle ja iloisia hetkiä..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-