Siirry pääsisältöön

Käsityöt hukassa

Kiitokseni vielä tässäkin kaikille onnittelijoille! :) 
Senni on tällähetkellä hoitojaksolla, "leirillä", ja tulee huomenna kotiin, 
kerron kyllä terveiset sitten teiltä kaikilta! :)

***

Mä kuvittelin kun syksy tulee, 
että alkaisin taas tekemään kaikkea käsitöitä mukamas joka ilta.

Ja pyh.

Syksy tuli, 
mutta käsityöt on aikataulusta pahasti myöhässä.
Ideat ja into on tullu jo etuajassa, 
mutta jotenki se aika vaan menee 
eikä sitte ku ois aikaa ni enää jaksa tai saa muutenvaa aikaseksi.


Toissailtana sain kuitenkin aikaseksi sen verran,
että kaivoin jo ainaki puoli vuotta sitte hankkimani hopealangan ja pihdit esille
ja aloin tekemään tuttavuutta kyseisen langan kanssa.

Miltä se tuntuu, kuinka se taipuu, mitä siitä vois tehä.

Monenmoista sykkyrää tuli kieputettua ja kokeiltua,
ja yksi sydämeksi hahmottuva muotokin ilmaantui.
Laitoin tuohon sydämeen rintaneulahakasen,
mutta jotenki se ei toiminu, tai tuli väärään kohtaan
kun repsotti ja kääntyi vaatteeseen kiinnitettynä silleen ikävästi.




Ihan mukava tuttavuus,
vaatii kyllä vähän lisätreffejä, että saisin sen vielä taipumaan tahtooni. ;)
Lisäksi tarvittaisiin kaikenlaisia korutarvikkeita,
että saisi vielä oikeen valmiita korujakin väkerrettyä,
ja kaikkia ihania helmiä tietysti.

Lauantaina pääsenkin tutustumaan helmien maailmaan oikein "akkaporukalla",
hyvä lähteä kokeneiden koruntekijöiden kanssa reissuun ja ostoksille,
 että saa parhaat vinkit hankintoihin!
Kivaa siis tiedossa kaikinpuolin,
ja löydöistä mahdollisesti lisää myöhemmin. 
:)

-Reeta-



Kommentit

  1. Niin kaunista tuo hopealanka ja siitä tehdyt jutut! Pitäiskin itse myös kokeilla millaista se on työstää!

    VastaaPoista
  2. Luova ihminen saa kaunista vaikka rautalangasta vääntämällä :) Suloista viikonloppua ja terveiset Sennille!

    VastaaPoista
  3. :) Hanna; kannattaa kokeilla, mukavaa vääntämistä ja voi löytää itestään ihan uusia kykyjä! ;)
    Kiitos Marita, itseasiassa mun mielessä on ollu vääntää rautalangastakin jotain, mutta jos nyt ensi alottas vähän vaatimattomammin tuolla hopealangalla, heh! ;) Oikeestihan se taitaa olla vaan hopeoitua metallilankaa... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään."



Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön.
Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme.

Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3

Syli ja koti on nyt niin tyhjät.

-Reeta-



Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa.
***

Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin.









En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan.
Oikea enkeli.









Nyt on pienin valkein siivin koristeltu
arkku suljettu.



En voi enää koskaan silittää noita
suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja.




-Reeta-


050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä.

Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta.


Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen.
Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan.



-Reeta-