torstai 10. tammikuuta 2013

Viimeinen kuva.




Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja
ja lohduttavia sanoja.
Ollaan ihan liikuttuneita siitä,
että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain.
Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa.

***


Eilen saatiin nähdä vielä kerran
maailman kauneimmat kasvot,
ennenkuin arkku suljettiin.










En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä.
Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan.

Oikea enkeli.










Nyt on pienin valkein siivin koristeltu
arkku suljettu.



En voi enää koskaan silittää noita
suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja.




-Reeta-



123 kommenttia:

  1. Enkeli - kirjaimellisesti.
    Kiitos, että jaoitte tämän kauniin kuvan meille.
    Olette edelleen vahvasti rukouksissamme. Voimia ja siunausta niihin raskaisiin tehtäviin, joita on edessä kotona ja kodin ulkopuolella.

    VastaaPoista
  2. Ei ole sanoja, on vain rakkaus.


    Teitä siunaten,

    Liisa

    VastaaPoista
  3. Syvä osanottoni; todella kaunis kuva! :(

    VastaaPoista
  4. Niin surullista. Niin kaunista. Kuva tuo jostain syystä mieleeni myös syntymän. Ihmeen. Sennin kaunis elämä päättyi kauniiseen kuolemaan, joka on uuden elämän alku iankaikkisuudessa. Olen ajatellut perhettänne viime päivinä paljon. Kiitollisena ja kosketettuna toivon teille kaikkea hyvää suuren surunne keskellä. Lämpimin ajatuksin, Minna

    VastaaPoista
  5. Voi kaunista pikku Senni-enkeliä...
    Sanat on ihan hukassa.

    Voimia teille ihan jokaiseen hetkeen.

    VastaaPoista
  6. Senni on turvassa, tallessa, hyvässä hoidossa -siihen asti kun kohtaatte taas♥

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis kuva <3 Senni suloisena ja levollisena - kuten kuvissa tähänkin asti. Kiitos, että jaat kaiken tämän surullisenkin meidän Sennin elämää seuranneiden kanssa.

    Olen saanut Tästä kaikesta itselleni paljon. Uudenlaiset silmät katsella maailmaa, ja myös oman lapsemme erityistarpeita. Ajattelen oppineeni myös jotain taivaan Isän rakkaudesta itseäni kohtaan. Se on ehkä jotain samankaltaista tuhlailevaa rakkautta, lämpöä ja huolenpitoa kuin mitä olette Senniä kohtaan osoittaneet.

    Toivoisin voivani kantaa edes ihan pienen osan siitä surusta, joka teillä on nyt.

    Rukoilen, että Jumala antaisi teille voimaa, kun suru tuntuu ylivoimaiselta. Että hän antaisi kärsivällisyyttä odottaa jälleennäkemistä, ja että hän - niinä pieninä hetkinä kun suru hellittää - antaisi teidän täydestä sydämestänne iloita Sennin elämästä. Siitä, että se oli, ja siitä, että se on edelleen.

    <3 Hanna

    VastaaPoista
  8. Senni oli ja on enkeli <3
    Voimaa tulevaan <3
    t. Eija

    VastaaPoista
  9. Olette mielessä. Voi Senniä <3

    VastaaPoista
  10. Niin kaunis kuva, niin levollisen näköinen tyttö. Senni on päässyt perille <3
    Teille vanhemmille voimia elää surun kanssa. Sydämelliset osanotot ja voimia ihan jokaiseen päivään!
    Olen myös itse joutunut hautamaan oman esikoistyttöni, kenenkään vanhemman ei pitäisi
    koskaan joutua siihen tilanteeseen.

    VastaaPoista
  11. Niin kaunis kuva, että liikutuksen kyyneleiltä en tahdo nähdä kirjoittaa.Sennin kauniita kasvoja ja hiuksia ei voi unohtaa. Suunnattomasti voimia teille tähän hetkeen ja tulevaan.

    VastaaPoista
  12. Toivon ja rukoilen että taivaan Isä antaa teille lohdtustaan ikävään .<3
    Teitä siunaten
    Tanja

    VastaaPoista
  13. Toivon etttä taivaan Isä antaa lohdutustaan teidän suureen ikävään.

    Siunaten
    Tanja

    VastaaPoista
  14. Maailman kaunein enkeli, Senni <3

    VastaaPoista
  15. Kauniina nauhana vuosien päivät

    helmenä jokainen muistoksi jäivät.

    Elämän päivien ketju on kallis,

    niistä ei yhdenkään kadota sallis.

    ♥Voimia jaksaa suuressa surussa... Myös täällä tulee ikävä Senniä, vaikkei koskaan olla oikeassa elämässä nähtykään. Senni on antanut kuulumisillaan meille paljon voimia jaksaa arkea. Muistathan aina Reeta, että sinä olet uskomattoman hieno äiti!

    VastaaPoista
  16. <3<3 sanoja ei suustani löydy mutta toivottavasti tunteeni teille välittyy <3

    VastaaPoista
  17. Olette ajatuksissa. Voimia suureen tuskaan ja ikävään. Niin pieniä sanoja niin ison surun rinnalla. Ette ole yksin.

    VastaaPoista
  18. Kyynelsilmin katson Senni enkelin suloista viimeistä kuvaa.
    Lohdutuksen sanoja on niin vaikea löytää.
    Voimia teille ja siunausta raskaaseen surutyöhön ♥
    Päivi

    VastaaPoista
  19. Eksyin blogiisi juuri tänään. Perheenne tarina tuntuu vatsan pohjassa ja kouraisee sydäntä vaikka emme tunne toisiamme - en voi edes kuvitella, miltä teistä vanhemmista nyt tuntuu... En löydä sanoja. Kiitos ja voimia teille!

    VastaaPoista
  20. Luojan kaunein enkeli <3

    VastaaPoista
  21. Ei varmaankaan ole olemassa vanhempaa, joka pystyisi lukemaan noita viimeisiä rivejä ilman kyyneliä. Vielä kerran syvin osanotto suruunne.

    VastaaPoista
  22. Kiitos kuvasta. Kaunis, pieni enkeli, ne ihanat silmäripset ja kaikki. Hyvää matkaa Sennille. Teille vanhemmille voimia jaksaa, vaikka tytär on toisella puolella.

    VastaaPoista
  23. Hyvää matkaa enkelille, kiitos että näytit tämän kuvan meille. Siitä huokuu Sennin seesteisyys, rauha, kauneus, kivuttomuus, rakkaus -- kaikki mikä Sennillä nyt on. Äitinä voi aavistaa tuskasi, onneksi teillä on toisenne ja paljon läheisiä rakkaita.

    VastaaPoista
  24. Reeta, edelleen toivotan paljon voimia teille molemmille <3 .
    En voi edes kuvitella miten suurta surua tunnette nyt..

    VastaaPoista
  25. Voimia teille suuressa surussanne! Senni näyttää niin kauniilta, niin levolliselta. Tarinanne on kouraissut minuakin, ventovierasta, syvältä ja opettanut katsomaan maailmaa uusin silmin. Meillä on suvussa pieni incl-tyttö, joten ehkäpä siksi Sennin lyhyen elämän tarina tuntuu erityisen koskettavalta. Sanat eivät riitä,tahdoin vain ilmaista että täälläkin myötäeletään surussanne.

    VastaaPoista
  26. "Rakkaus ei koskaan katoa......"voimia....

    M-L

    VastaaPoista
  27. Hyvää taivasmatkaa pienelle suloiselle Sennille. Opetit meille aikuisille niitä tärkeimpiä asioita elämälläsi ja olemassaolollasi, myös arvokkaalla kuolemallasi. Voimahalaus vanhemmillesi.

    VastaaPoista
  28. Lämmin osanotto suuressa surussanne! Hiljaisena kanssanne; Reetta

    VastaaPoista
  29. Voih miten kaunis kuva kauniista Sennistä. Rukoilen voimia sinulle Reeta ja Sennin isälle ja kaikille läheisille. Jokainen elämä on arvokas, kestää se sitten vain muutaman vuoden tai sata vuotta. Voimia. Muista että olet hyvä äiti ja teit kaikkesi lapsesi eteen.

    VastaaPoista
  30. Kaunis kuva <3 Kiitos kun tämä jaoit. Niin rauhallinen ja jotenkin lohdullinenkin kuva. Sennin niin kauniina. Oi noita ripsiä ja hiuksia <3 Olen saanut omaan elämääni kovaa koulutusta blogisi kautta. Kuinka arvokas elämä onkaan ja ainutlaatuinen. Voimia teille! Itkekää kun itkettää, naurakaa kun naurattaa, raivotkaa ja huutaka kun siltä tuntuu.. Älkää lakatko uskomasta ja luottamasta :)

    VastaaPoista
  31. "Käden alla Isän rakkaan varjon siunatun mä sain.
    Linnan vahvan, kunniakkaan, Tuen, turvan tuskissain.

    Kiitos Isä, korpitiellä yksin nyt en kuljekaan.
    Kanssani käy Paimen siellä. Sylissään mä lepään vaan."
    (Heng. laulukirja 359)

    Niin kaunis pieni enkeli. Paljon voimia sinulle ja puolisollesi, kuten myös kaikille muillekin läheisille.

    VastaaPoista
  32. Niin on kaunis enkeli <3

    VastaaPoista
  33. Kiitos Reeta, kun jaksat jakaa tämän kaiken meidän kanssamme!

    Senni on kaunis, niin rauhallinen.

    Voimia lähetän! Siunausta teille tähänkin päivään.

    VastaaPoista
  34. Niin kaunis pieni tyttö <3 Itku tuli kun ajattelen tuskaanne,voimia jokaiseen tulevaan päivään,pitäkää toisistanne huolta ikävän keskellä <3

    -Maria-

    VastaaPoista
  35. Voimia ja siunausta teille sinne! <3

    VastaaPoista
  36. Niisk..niiskis.. ihan itkettävän sulosen ihana kuva Senni-tytöstänne!

    -teija teijuska

    VastaaPoista
  37. Olen välillä poikennut blogissasi ja lukenut Sennin tarinaa.Täytyy sanoa,että järkytys tuntuu ruudun tälläkin puolella.Kaikkea me ihmiset joudummekin kestämään.Mutta lohdutuksena,edes hippusena voi ajatella,että nyt Sennillä on kaikki hyvin.
    Paljon voimia teille!
    T.Asta

    VastaaPoista
  38. Valtavan hienoa että laitoitte Sennin kuvan vielä esille. Tämä on arvokkaampaa kuin arvaattekaan. Olette rohkeita, upeita ihmisiä. <3

    VastaaPoista
  39. Heti Sennin nähdessäni, tuli tunne, ettei musertava sairaus sittenkään saanut sanoa viimeistä sanaa. Kiitos sinulle Reeta, että olet kertonut Sennin tarinan.

    VastaaPoista
  40. Hyvää matkaa Sennille <3 Olette ajatuksissani.

    VastaaPoista
  41. Paljon voimia teille edelleen <3 Hän on niin kaunis tuossa kuvassa <3 -A-

    VastaaPoista
  42. Vasta löysin tämän blogin, juuri kun Senni oli muuttanut taivaan kotiin. Maailmassa on niin paljon ikävää, että harvoin mikään netistä luettu koskettaa. Tähän blogiin palasin kuitenkin monesti uudestaan. Sennin elämä ja häntä kohtaan osoittamanne rajaton rakkaus on koskettanut minua ja antanut uutta perspektiiviä. Katselen kuvia ja pidättelen kyyneleitä. Hän odottaa teitä - ja kun kerran tapaatte, hän on täydellisen terve ja voitte iloita yhdessä. Voimia suruunne ja ikäväänne. Kunpa siitä voisi ottaa osan pois.

    VastaaPoista
  43. Minäkin löysin tämän blogin juuri äsken ja nyt pillitän täällä silmät punaisena. Jotenkin omat murheet menetti merkityksensä, kun luin muutaman viimeisen kirjoituksesi.

    Te olette siinä onnellisessa asemassa, että lapsenne pääsi Taivaan Kotiin, sinne teitä vanhempia odottamaan. Taivaan Isän siunausta teille, jotka tänne vielä jäitte. Voimia tähän hetkeen ja tulevaan, kunpa olisi keino miten kaipaustanne jakaisitte vähän muidenkin kannettavaksi.

    <3

    VastaaPoista
  44. Voi miten kauniilta ja rauhalliselta Senni-enkeli näyttääkään.
    Voimia elämän suurimpaan suruun<3

    VastaaPoista
  45. Niin kaunis Senni. Kiitos teille, kun jaoitte tämän meidän lukijoiden kanssa. Sennin elämällä oli valtaisa merkitys monen tuntemattomankin ihmisen elämään. Pieni käden jälki piirtyi meidän kaikkien sydämiin.

    Voimia suureen suruunne.

    - Tanja

    VastaaPoista
  46. Senni niin kauniina ja levollisena...valmiina matkaan, enkelit tulivat vastaa,kun

    Taivaanisä jo oottavi lastaan.Voimia teille suureen suruun.Olen seurannut blogiasi

    jo pitkään ja siitä huokui syvä Rakkaus ja huolenpito Senniä kohtaan.

    -Marita

    VastaaPoista
  47. Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja tämä blogi on koskettanut. Kirjoitukset ja kuvat ovat niin kauniita ja herkkiä ja kuvastavat suunnatonta rakkautta Senniin. Eilen illalla luin suru-uutisen täältä ja sanoja ei silloin löytynyt, tuli vain kyyneleet.. Lämmin osanotto sinulle Reeta sekä puolisollesi Sennin poismenon johdosta! Hän on nyt tallessa, Taivaan Isän huomassa. Paljon voimia näihin päiviin sekä tuleviin <3.
    Viimeisessä kuvassa Sennin on aivan uskomattoman kaunis, Taivaan kaunein enkeli.
    Kiitos, kun olet jakanut nämä(kin) hetket lukijoiden kanssa. Jos vain jaksat, olisi mukava kuulla myös tulevaisuudessa mietintöjäsi.
    Jeesus, anna enkeleitä sinne, missä itketään, sinne, missä tukahdutaan kaipaukseen ja ikävään. Jeesus, anna enkeleitä, kun mieli on avuton. Kun on tullut suuri huoli, joka kovin raskas on.
    Hanna (jonka omalla lapsella myös etenevä neurologinen sairaus)

    VastaaPoista
  48. Niin kaunis ja rauhaisa Senni-enkeli, saattohetket kauniit sydämen sopukoissa. Matkaeväänä taivaaseen paljon rakkautta mukanaan. Hän tyttärenä ja te vanhempina, edelleen ja ainiaan.Olette olleet niin paljon mielessä koko viikon, Senni ja te vanhemmat. Voimia ja lohdullisia muistoja tuleviin päiviin <3 -Johanna

    VastaaPoista
  49. Niin levollinen ja kaunis kuva Senni-enkelistä. Sennistä näkee, että hän on saanut elää täyden ja rakkauden täyttämän elämän. Olette vanhempina antaneet parhaanne, kaikkenne Sennille ja sen Senni varmasti tiesi. Hän elää aina sydämissänne ja rakkaissa muistoissanne. Lohtua teille vanhemmille näihin raskaisiin päiviin, jokaiseen tulevaan päivään. Toivon, että saatte levätä Taivaan Isän kämmenellä. Kiitos, että olette jaksaneet jakaa nämä vaikeat hetkenne. Sennin elämällä on ollut todella tärkeä tehtävä. Tämä on koskettanut syvältä ja lähtemättömästi. Koko viikon olette olleet rukouksissa ja ajatuksissa ja olette edelleen.

    -Hän kulki joka päivä Jumalan kanssa.
    Eräänä päivänä Jumala sanoi:
    Olemme nyt lähempänä minun taloani kuin sinun.
    Tule kotiin!-

    t. Maikku R. 8v.Down-tytön äiti

    VastaaPoista
  50. Voi Reeta! Sanattomin huokauksin ja kyynelin jaan suruanne. Ei muuta voi. Itkin silloin linja-autossa, kun luin antamaasi INCL paperia, esitettä, jossa kerrottiin Sennin sairaudesta. Itken nyt kanssanne, mutta tiedän, tapaamme Sennin sitten Taivaassa... Taivaan Isän huolenpitoon kannan teitä yhdessä muiden kanssa - rukoillen. Senni on niin kaunis! <3 <3
    - Anita -

    VastaaPoista
  51. Olen rukoillut näinä päivinä paljon puolestanne. Teidän perheenne tulee usein mieleen, vaikka en teitä tunne. Viimeisessä kuvassaan Senni näyttää uskomattoman kauniilta ja levolliselta, nukkuvalta terveeltä tytöltä. Niin kauniisti olette hänet peitelleetkin. Kiitos kuvan jakamisesta!

    Senni on muuttanut rakkaasta kodistaan rakkaiden vanhempien luota uuteen rakkaaseen kotiin Isän luo, ja siellä hän teitä odottaa, täydellisenä kirkkaudessa, terveenä ja tallessa! <3 Voimia teille!

    VastaaPoista
  52. Suuresti voimia tämän kaiken keskellä <3

    Viimeisestä kuvasta tuli heti mieleen se taulu, jossa Senni juoksee perhoen kanssa niityllä. Nyt Sennin on yhtä hyvä olla ja jalat voivat kirmata juoksuun. Ihana tyttö <3

    VastaaPoista
  53. Voi kun Senni on kaunis. Ihanaa matkaa Sennille Taivaan kotiin ja äidille ja isille voimia jatkaa eteenpäin.

    Minna

    VastaaPoista
  54. Senni on niin kaunis! <3!

    VastaaPoista
  55. Kauniit ja herkät kuvat. Pysäyttävät miettimään omaa elämää. En voi edes kuvitella surunne määrää. Voimia päivästä toiseen! <3 Olette ajatuksissa ja rukouksissa.

    VastaaPoista
  56. tämä on niin koskettavaa että kyynel vierähti poskelleni viimeistä kuvaa katsellessa, voimia teille sennin ihanille vanhemmille teitte tyttärenne elämästä täydellisen. <3

    VastaaPoista
  57. Rukoilen, että Taivaan Isä antaa teille voimia ja lohtua surunne keskellä. Olette koskettaneet syvästi minua ja lukemattoman monia muita tämän blogin ja Sennin tarinan kautta. Kiitos teille siitä! Senniin olemme muutkin saaneet tutustua teidän kirjoitustenne kautta. Kyynelsilmin otan osaa suruunne ja toivotan voimia ja lohtua!

    VastaaPoista
  58. Niin hiljaa kuin hiutale pieni
    lennät taivalla leijaillen.
    Niin kaunis,hauras ja hento
    enkeli pikkuinen.

    Kun taivaan tähdet tuikkii
    luokseni lentää saat
    jokaisen illan myötä
    unessa tavataan.

    Kiitos ajasta siitä joka
    yhdessä kuljettiin.
    Kiitos ilonsäteistä niistä
    joita hetkeksi annettiin.

    Sydämessäin aina kuljet,
    rakkauteni koskaan kuole ei,
    vaikka ikävä aikanaan laantuu
    sua unhoita, unhoita en.

    Voimia ja Taivaan Isän siunausta yhä teille toivotan! <3

    Katja

    VastaaPoista
  59. Osaottoni suuressa surussanne <3

    VastaaPoista
  60. En osaa sanoa mitään. Olisin alkanut itkeä, ellei lääkitykseni estäisi sitä.

    Onneksi hankitte Senni-taulun ajoissa, vaikka luulin sen olevan monta vuotta liiankin ajoissa.

    Toivottavasti säilytät blogin.

    En voi ymmärtää. Ei vielä!

    VastaaPoista
  61. Voi, kuinka kaunis kuva.
    Itse olemme kokeneet saman ja me emme "uskaltaneet" jos sen näin voi sanoa, ottaa sitä viimeistä kuvaa.
    Olen myötäelänyt teidän kanssa suruista suurimman kanssa jonkunaikaa.
    Kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista teille, toivon suuresta sydämestä ♡
    -päivi-

    VastaaPoista
  62. Niin kaunis tyttö, suloinen enkeli <3

    VastaaPoista
  63. Taivaalla on uusi kaunis tähti<3

    VastaaPoista
  64. Voimia tulevaan ja taivaan Isän suojelusta!

    VastaaPoista
  65. Syvimmät osanottoni suruista suurimpaan <3!

    Kuinka kaunis Senni <3 niin rauhallisen ja levollisen näköinen.

    Voimia tuleviin päiviin, viikkoihin, vuosiin.

    Jumalan siunausta!

    -Kristiina-

    VastaaPoista
  66. Niin kauniina pikkuinen<3

    Venla

    VastaaPoista
  67. Palasin juuri Suomi-lomalta enkä ole ehtinytlukea blogeja, ja nyt taas kyyneleet valuu. Olen seurannut teitä' ja Senniä pitkään ja ihaillut sitä rakkautta jahoitoa mitä olette antaneet. Senni elää minunkin muistoissa, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  68. Hän on niin kaunis tyttö.

    Osanotto suureen suruunne <3

    VastaaPoista
  69. Hän on nyt täydellinen,vajaa on lakannut.
    Voimia teille muistakaa hoitaa toisianne päivän matka kerrallaan! <3

    -Hanna

    VastaaPoista
  70. Lämmin osanottoni ja voimia suruunne <3

    VastaaPoista
  71. Ihana ja kaunis Senni.

    Olen pitkään seurannut blogia ja teidän elämää. Ja ihaillut sitä
    rakkauden määrää, mikä on välittynyt kaikesta. Entisessä työssäni
    tapasin paljon INCL-lapsia ja perheitä, joten teidän elämä on
    koskettanut minua syvästi. Teitte Sennin elämästä ihanan ja se oli
    täynnä rakkautta ja huolenpitoa.

    Lämmin osanotto teidän suureen suruun ja voimia ikävään ♥

    VastaaPoista
  72. Sain ystävältä tänään linkin tähän blogiin. Puhutteli minua, myös äitiä kovasti. Kuinka urheita, sinnikkäitä ja sisukkaita olettekaan kaikki kolme olleet nämä kaikki vuodet. Ja kuinka ihanalta Senni-tyttönne näyttää tuossa viimeisessä kuvassa. Sain tätä blogia lukiessani nöyrtyä sen tosiasian edessä, että minulla on paljon opittavaa kiitollisuudesta. Luulin olevani aika kiitollinen ihminen, mutta voi kuinka turhasta nurisenkaan.

    Siunausta ja voimia teille surun keskellä! Pyhä Jumala olkoon kanssanne joka hetki. "Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolema le enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ilm.21:4

    Isän sylihoitoa teille toivottaen, Anni-Leena

    VastaaPoista
  73. Kaunis, viaton, levollinen. Senni näyttää todella kauniilta. Kaikki vaivat on korjannut täydellinen lepo.


    Kiitos tästä blogista. Se on ollut minulle tärkeä. Se on auttanut minua hahmottamaan ja ymmärtämään ystäväni tilannetta. Hänellä on pieni INCL-lapsi.
    Blogi on näyttänyt minulle, että rakkauden voimalla ihminen jaksaa eteenpäin vaikeissakin tilanteissa.

    Toivottavasti jatkat tätä vielä. Niin hienoa kuin on ollut seurata Sennin elämää, olen seurannut samalla myös sinun elämääsi. Olet yhtä tärkeä osa blogia kuin tyttäresi oli ja on, jos jatkat. Olet edelleen äiti.


    Hirmuisen suuret voimantoivotukset ja lämpimiä ajatuksia Turusta.

    VastaaPoista
  74. Itse lapsen menettäneenä, luulen tietäväni, miltä teistä tuntuu. Voimia. <3

    VastaaPoista
  75. <3 en löydä sanoja. Otan osaa suuren suruunne. Voimia<3

    VastaaPoista
  76. Kopioitu blogisi kirjoituksesta maaliskuussa 2011. "Ei kukaan saa valita lastaan, vaan lapsi valitsee vanhempansa." Senni valitsi teidät koska hän tiesi että te antaisitte eniten rakkautta ja hoivaa hänelle. Yksikään muu äiti tai isä ei olisi voinut olla Sennille parempi, te teitte Sennin elämästä elämisen arvoisen. Tätä blogia on ollut ihana seurata, niin täynnä rakkautta jokainen kirjoituksesi. Otan osaa suruunne ja voimia tulevaan. <3

    T: Minna, pellon toiselta puolelta

    VastaaPoista
  77. Ihana kuva Sennistä <3
    Tuosta kuvasta tulee mieleeni se kuva jonka maalautitte Sennistä pellolla juoksemassa, niin kaunis ja levollinen.
    Oikein paljon voimia teille <3

    VastaaPoista
  78. Itken täällä ihan valtoimenaan. Niin kaunis tyttö! Löysin tämän blogin melko hiljattain, ja täytyy sanoa että kaikki tämä on puhutellut minua todella paljon. Uskon että en ole ainoa. Sennin elämällä on tämänkin blogin kautta ollut monelle, teille tuntemattomalle ihmiselle suuri merkitys. Miten tuollaista tyttöä voisi koskaan unohtaa, ei mitenkään! <3

    Paljon voimia äidille ja isälle suureen, suureen suruun. Teillä on hieno tytär. Sanon että "on", koska hänen muistonsa ei koskaan kuole :)

    VastaaPoista
  79. Kaikki on Sennillä hyvin. Voimia teille vanhemmille pohjattomassa surussa ja ikävässä rakasta tyttöänne kohtaan.

    VastaaPoista
  80. Hyvää matkaa Sennille.Jumalan kämmenellä...Kuinka te itte voitte.Halauksia.

    VastaaPoista
  81. Kaunis Senni Enkeli <3 Tv. maarit saarenmaa

    VastaaPoista
  82. Isä taivaassa anna voimia äitille ja isälle surun keskellä. "on kaipaus ja suru sanaton ,mutta tiedämme sinun hyvä olla on " lainaus muisto teksistä

    VastaaPoista
  83. Voimia teille Sennin ihanat vanhemmat. Pitäkää toisistanne huolta<3. Muistakaa surussanne,että Sennin on hyvä olla nytkin.

    VastaaPoista
  84. Osanottoni <3

    VastaaPoista
  85. Voimia ja Lohdutuksen enkeleitä! <3

    Suru on varmasti sanoin kuvaamaton , vaikka tietääkin, että Sennin on hyvä olla Taivaan Isän suojassa...
    Hyvä, kaunis elämä maan päällä takana. Ei Senni olisi voinut parempia vanhempia saada, kun katsoo ja lukee tätä blogia!
    Taivaan pilvilinnoissa neiti rakastaa teitä ja hymyilee enkelien kutittaessa siivillään tyttöä :)

    VastaaPoista
  86. Niin kaunis kuva Sennistä! On kuin hän nukkuisi levollista unta. Paljon voimia surutyöhön teille vanhemmille.

    VastaaPoista
  87. Taivaan Isän sylissä. <3

    VastaaPoista
  88. Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen, kuolemaa ei enää ole, murhetta valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Sennin kasvot sen jo todistaa.Ihana Taivas, sinne me vielä matkaamme.Siunausta teille molenmille ja muille läheisillenne. Tv.Senja ja Heikki

    VastaaPoista
  89. Linkki niin kauniiseen lauluun, joka voisi kertoa kenestä pienestä tytöstä vaan.
    http://youtu.be/G8jjeAxrCQg

    VastaaPoista
  90. Kaunis viimeinen kuva Senni enkelistä! Paljon voimia teille suureen suruun <3

    VastaaPoista
  91. Jo pitempään olen Sennin ja teidän vanhempien eloa seurannut. Niin ihanat vanhemmat Sennille olette olleet ja hänen elämästään tehneet parasta, mitä pienelle tytölle vanhemmat vain voivat tehdä. Ainokaisen lapsenlapseni, pienen tytön mummuna suren teidän ja Sennin isovanhempien ja muiden läheisten kanssa ja toivon Taivaan Isän siunausta elämäänne.

    VastaaPoista
  92. Itkin ja luin, miten paljon Senni antoi elämällään meille, miten ihanat vanhemmat hän sai, olet osannut kauniisti pukea sanoiksi Sennin elämän ja tehnyt siitä meille muille blogisi välityksellä ikkunan sydämeen. Toivon että sinulla on voimia jatkaa blogia. Sydämestä teille syvin osanotto suruunne.

    VastaaPoista
  93. http://www.youtube.com/watch?v=jt5xyGjlt9A

    Älä pelkää, vaikka tuuli pohjoinen
    vesiä jäätää halki merten kiitäen
    Älä pelkää, vaikka sydän hiljainen
    kipua kantaa lohdutusta etsien

    Aika on suurten surujen mieltä liikuttaa
    aika vain vaiti odottaa
    Aika, kun sanat katoaa
    Aika on tuulten pihamme puita riepottaa
    aika, kun myrsky raivoaa
    Lopulta sateet taukoaa
    Ja uutta sarastaa

    Älä pelkää, vaikka kylmä pakkasyö
    pihamme routaan saa ja nurmen huurteeseen
    Älä pelkää, vaikka viima vasten lyö
    veneemme kyllä vastavirtaan taistelee

    Aika on suurten...

    Älä pelkää, sillä toivo meillä on:
    Jumalan rakkaus meitä täällä kuljettaa
    Älä pelkää, sillä mieli levoton
    lopulta lohdutuksen sekä levon saa

    VastaaPoista
  94. Luin ja itkin ja luin ja itkin.

    Kiitos kun olette jakaneet kanssamme kauniin Senninne tarinan, te vahvat ja rohkeat.

    Syvä osanotto pohjattomaan suruunne.

    VastaaPoista
  95. Hei Reeta,
    Miten jakselet? Toivottavasti saamme kuulla teistä vielä! <3

    VastaaPoista
  96. Katselin kuvia vastasyntyneestä Sennistä, hänen terveestä ajastaan, kuvia Sennin sairstumisen ajoilta ja nyt tämän viimeisen ja vaikuttavimman kuvan. Sanat vain pyyhkiytyvät jonnekin pois. Ihanan lapsen saitte, vaikka saitte maailmankokoisen surun samalla. Kaikesta kuitenkin näkee, että Sennillä on ollut hyvä olla juuri teidän lapsenanne. Siunausta päiviin ja öihin.

    VastaaPoista
  97. Mikä kaunis enkeli! Voimia teille ja kaikille Sennin läheisille.

    VastaaPoista
  98. Hurjan kaunis enkeli Senni! <3
    Voimia ja siunausta teille! <3

    VastaaPoista
  99. Huh... Itku silmässä vaikka en teitä tunnekkaan.
    Voimia koko perheelle. Äärettömän kaunis enkeli teillä <3 ihana, täydellinen lapsi.

    VastaaPoista
  100. Olen niin lohduton.
    Miten lohduttaisin teitä tyhjän sylinne kanssa.
    Suunnatonta suruanne jakamassa
    -Sari, joka seurasi taustalla Sennin kaunista pientä elämää vuosikausia

    VastaaPoista
  101. Lämmin Osanotto koko perheelle <3 Blogia seuranneena on ollut ilo huomata miten ihanat vanhemmat Sennillä on, Senni oli varmasti ihana, valoisa ja aurinkoinen kullannuppu <3 Niin kaunis, herkkä ja suloinen, sydän puhdasta kultaa <3 Hänellä oli maailman parhaat vanhemmat, jotka tekivät hänen elämästään niin hyvän kuin mahdollista. Hän oli enkeli maan päällä, jonka täytyi palata takaisin taivaan kotiin <3 Hänellä on nyt hyvä olla <3 Hän antoi teille vanhemmille jotain, jota kukaan muu ei olisi voinut paremmin antaa: todellisen rakkauden tunteen. Kaiken surun ja tuskan keskellä lämmittää tunne siitä, että sai olla osa niin ihanan tytön elämää, olla hänen äitinsä ja olla hänen isänsä <3 Paljon Voimia koko perheelle, Sennillä on hyvä olla ja hän on aina läsnä <3

    VastaaPoista
  102. Kaunis pieni ihminen <3 osanotto suureen suruunne

    VastaaPoista
  103. Osanottoni, voimia koko perheelle.<3

    Jeesus, joka lempeänä
    itkeviä lähestyt,
    laske murheellisten ylle
    hellät paimenkädet nyt.
    Vapahtaja, edessäsi
    nukkuu pieni ystäväsi.
    Katso hiljaa sydämiin
    lyötyihin ja tuskaisiin.


    Lapsen, jonka Herra antoi,
    Herra otti luoksensa.
    Herralla on kädessänsä
    syntymä ja kuolema.
    Jeesus, seiso vierellämme,
    kun niin vähän ymmärrämme
    teitä pyhän Jumalan
    alla murheen vaikean.


    Auta meitä surun tiellä
    taivaan Isään luottamaan,
    luovuttamaan Jumalalle
    rakkaimpamme kokonaan.
    Kiitos, että muistoissamme,
    lähellämme, matkallamme
    yhä lapsensilmin hän
    lahjana on elämän.

    Taivaan valtakunnan annoit,
    Vapahtaja, lapsille.
    Armostasi, Jeesus, heille
    taivaassa myös kuuluu se.
    Meidätkin tee uskoviksi,
    auta lasten kaltaisiksi.
    Lasten valtakunnassa
    täytä meidät toivolla.


    Rakkautesi on, Jeesus,
    väkevämpi kuolemaa.
    Kuolemasi kautta kulkee
    silta kuolemankin taa.
    Anna usko sydämeemme,
    ohjaa itse askeleemme,
    niin ei meitä kuolema
    rakkaastamme erota.

    Turvissasi, Vapahtaja,
    viemme hänet syliin maan.
    Nyt hän nukkuu, mutta herää
    lasten riemuun kirkkaimpaan.
    Kiitos, että saamme kerran
    tulla yhteen luona Herran.
    Sinne uskon, toivon tie
    täältä taivaan kotiin vie.

    VastaaPoista
  104. Kyyneliltäni pystyn kirjoittamaan vain, että rukoilen teille voimia! Koittakaa jaksaa! Koittaa vielä aika, että ilolla muistelette kultaista enkeliprinsessaanne! <3 Emme tunne teitä, mutta sanoinkuvaamaton myötätunto ja osanotto heräsi sisällämme! <3

    VastaaPoista
  105. Hei Reeta, olen lukenut aamu kolmesta blogiasi, juuri tänään kun luulin että kyyneleet ovat loppu. Luulen, että minun 6-vuotiaan poikani aika on pian. Kohta 7 vuotta luopumisen tuskaa ja rakkautta, mutta sinä olet tehnyt sen sanoiksi ja kuviksi. Kiitos.

    VastaaPoista
  106. kaunis pieni taivaan lapsi ♡ toivo siittä että tapaatte vielä tuolla jossain ja saatte viettää Sennin kanssa vielä aikaa, antaa lohtua varmasti meille muillekin! Toivottavasti olette miehenne kanssa osanneet jatkaa yhdessä toisianne tukien matkaa, ilman Senniä. Toivon teille kaikkea hyvää teidän loppuelämäänne!

    VastaaPoista
  107. Lepää rauhassa Senni-pieni <3 niin nätti tyttö :'((( <3

    VastaaPoista
  108. Osanotot ja voimahalit <3 :'( Sennillä on nyt kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  109. Ensimmäistä kertaa luin blogiasi tänään. Itkin vuolaasti. Voimia !

    VastaaPoista
  110. Odotan että kyyneleeni loppuvat.

    Haluam vain sanoa että oot uskomattoman vahva äiti. Senni on susta niin ylpeä ♡
    Ja hymyilee pilvenreunalla muiden suloisten lasten kanssa.

    Isoin voimahali sinne. Me olemme täällä.

    VastaaPoista
  111. Kaikella rakkaudella, haleilla ja pusuilla Sennille <3

    Äiti, olen nyt täällä suuren valkoisen pilven päällä.
    Minun on hyvä olla täällä nyt, en ole enää niin väsynyt.
    Äiti, olen nyt kaunis, valkoinen enkeli, sellainen,
    joka minuakin joskus suojeli.
    Äiti, voit puhua minulle yhä. Kuulen kyllä, vaikken vastaa.
    Äiti, olen aivan lähelläsi. Ihan sinun sylissäsi. <3

    Jouduin hautaamaan vain 20-vuotiaan ystäväni huhtikuussa 2013 ja ikävä on pohjaton. Voimia teille ja paljon pusuja + haleja Sennille! <3 Hänellä on nyt hyvä olla. <3 :'(

    T: Ella-92

    VastaaPoista