Siirry pääsisältöön

Ovensuussa

Hei! :)

Täällä kaikki ihan ok, 
vähän jännätty tuleeko Senni kipeäksi vai ei. 
Ja yöt ollu vähä huonohkoja, terveisiä vaan Sennin sängystä! ;) 
Lähdin sinne toissayönä evakkoon nukkumaan 
kun Senni valvotti ja se otettiin meidän keskelle,
 ja äitille jäi hyvin pieni kaistale sängystä tilaa. :) 

Mutta viimeyö menikin sitte jo paremmin SENNIN osalta;
nukkui tyytyväisenä ja  l e v e ä s t i  meidän välissä,
eikä kumpikaan meistä malttanut lähteä evakkoon.
Nyt molemmilla "vähän" paikat jumissa,
mutta on se sen arvoista.
Ihan niinku nukkuis 
pieni, tuhiseva ja lämpöinen 
vauva kainalossa.
:)

***

Sitten toiseen aiheeseen. :)
Tässä vähän kuvasia ovensuusta,
pihapuolelta.

Taustalla näkyy arjen ehdoton helpotus, luiska,
jota pitkin Sennin kanssa kuljetaan.
Pitäiskin laittaa siihen oikeen punanen matto,
niinku kaikille tärkeille ihmisille on tapana! ;)



Vähä jotai koristusta. Ku jaksais ja ehtis tehä kaikkia ihania syysasetelmia!

Haaveilin sillon ku remppaa tehtiin (juu, vieläkin keskeneräistä...),
semmosista pariovista,
mutta ne ois ollu erittäin epäkäytännölliset kulkea niistä Sennin kanssa.
Joten ovensuusta tuli sitten tuommonen,
metrinen ovi ja ikkunat molemmin puolin.
Tykkään! Ja mahtuu kulkemaan!
:)



Oveen tein jo viime syksynä tommosen HYVIN yksinkertasen syyskranssin.
Siinä oli keskellä pari styrox-sientä, mutta joku eläin on ne käyny syömässä.
Mahtaa olla sillä vatsanväänteitä, raukka.



Toinen sienistä lojui terassilla vähän nokittuna,
 isompi sieni kadonnu jäljettömiin.




Keitähän tästä ovesta on mahtanu kulkea...





Kaunista lauantaita!!

-Reeta-



Kommentit

  1. Vähempi on parempi - kaunis kranssi ja muutoinkin kaunis sisääntulo on kodissanne. Sennille paranemista ja flussat pysykööt poissa kodistanne. Ihanalta kuullosti tuo "vauvan" pitäminen vieressä sängyssä..siunattua viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Sinulle on blogissani tunnustuksia:)

    VastaaPoista
  3. Onneksi flunssat on toistaiseksi pysyny Sennistä kaukana, se oireilu olikin jotain muuta. Joten siltäosin neiti ihan kunnossa :)

    Kiitos Mirva!! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään."



Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön.
Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme.

Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3

Syli ja koti on nyt niin tyhjät.

-Reeta-



Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa.
***

Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin.









En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan.
Oikea enkeli.









Nyt on pienin valkein siivin koristeltu
arkku suljettu.



En voi enää koskaan silittää noita
suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja.




-Reeta-


050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä.

Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta.


Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen.
Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan.



-Reeta-