Siirry pääsisältöön

Kesken.




Kaikki jäi tosiaan niin kesken.



Sennin

puhtaat pyykit kuivumassa,

likapyykkiä pyykkikorissa,

yösukkia sängyssä,

peti tekemättä,

lääkekippoja siellä täällä,

terapialelut korissa,

avattuja vaippapaketteja,

pesemättömiä ruokapulloja,

pinnejä,

pampuloita,

sieviä mekkoja.


Kaikki niillä paikoillaan,
johon ne jäivät Sennin lähdettyä.









Niitä pikkuhiljaa nyt pois laittaen.


Voitteko kuvitella,
miltä tuntui pestä viimeiset Sennin pyykit...?



Alla oleva vaatepussi lojui pari viikkoa koskemattomana lattialla.
Sisältäen Sennin vaatteet, 
jotka oli Sennillä päällä viimeisenä.
Vain tuon pussin kanssa palattiin
sillon 7.1 sairaalasta kotiin.

Pussi nyt tyhjättynä,
viimeisen kerran nuuhkuteltuina,
pestynä
ja talteen pakattuina.


Paitsi valkopalloiset pinkit sukkahousut,
jotka on edelleen pesemättä ja itselläni unikaverina.
Niitä en pese.
Vaikka eihän ne enää Sennille tuoksu.
Mikään ei oikeastaan enää tuoksu.
Mutta se tunne.


Paitsi äitini sanoi,
että meidän koti tuoksuu Sennille.
:)








Hiljaa eteenpäin.
Tapahtuneen alkaa jollakin tasolla ymmärtämään.
Ja sitä myöten uusia tunteita ja ajatuksia työstettävänä.
Voimia tarvitaan joka päivä.



Kiitos tuesta.


-Reeta-





Kommentit

  1. Rakas Taivaan Isä! vain Sinä voit lohduttaa oikealla tavalla..Me ihmiset olemme sanattomia. Anna heidän tuntea Sinun Rakastava hulenpitosi joka hetki. ota heidät syliin ja hoida rakaudellasi!Senni on turvassa Isän sylissä täysin terveenä.Kerran tulee päivä päivien joukossaa jolloin saamme nähdä rakkaipamme.
    Voimia Teille!

    VastaaPoista
  2. Yhdyn tuohon edelliseen rukoukseen.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn anonyymin rukoukseen♥
    Voimia teille pitkälle taipaleellenne♥

    VastaaPoista
  4. Sanottomaksi vetää. Voimia näihin päiviin ja kaikkiin tuleviin päiviin ja viikkoihin.

    VastaaPoista
  5. Voimia! Pienin askelin eteenpäin...

    VastaaPoista
  6. Ihan vasta löysin tämän koskettavan blogin. Pistää kyllä väkisin pistämään asiat tärkeysjärjestyksee. Itsellä on pari päivää vanhempi poika kuin Senni. Nyt mietin että mitä meillä on osattu minkäki ikäisenä, ei muista kun on ollut töissä ymkiireitä. Kaikki on ollut niin itsestään selvää. Kiitos että haluat jakaa ajatuksiasi. Pistää ajattelemaan. Kovasti voimia teille sinne. olette ajatuksissani vaikka entunnekkaan.

    VastaaPoista
  7. <3

    Varmasti on kamalaa tehdä asioita viimeisen kerran. Niitä pienimpiäkin joita ei arjessa kahta kertaa ajatellut. Mutta Senni on sydämissä, ei pois siivotuissa tavaroissa.


    Voimia surun ja kaipauksen keskelle.

    VastaaPoista
  8. Halauksia tähänkin päivään <3
    Sukkahousut unikaverina, luulen, että itsekin tekisin samoin.

    VastaaPoista
  9. Jokainen aamu kuljettaa uuteen päivään. Muistot seuraavat mukana, välillä vavahduttaen tuskan, jonka hetkeksi sai kätkettyä tuokion verran pidempään. Silti jokainen askel vie eteenpäin. Kaikellani käännyn minäkin Taivaan ISän puoleen ja pyydän antamaan teille voimaa juuri tarvittava määrä kuhunkin päivään. Isä pitää huoilen omistaan. Suru on ilolle eteisenä, vielä koittaa päivä, jolloin jaksat nauraa ja silloinkin Senni iloitsee rinnallasi. Tunteena, äitiytenä, joka ei ikinä häviä.
    Voimia jaksamiseen ja jokaiseen uudenlaiseen askeleeseen!

    VastaaPoista
  10. Taivaan Isän taskuun teitä päivittän laitan! Voimia lähetän! Ja laulan virttä Päivä vain ja hetki kerrallansa... Jaksakaa hetki kerrallaan!

    Ja kyllä sukkahousuja saa nuuskutella ja pitää unikaverina!

    VastaaPoista
  11. Tahtoisin sanoa teille montakin kannustavaa sanaa, mutta niin pieniltä tuntuvat kaikki sanat. Monet teitä varmasti ajattelevat ja puolestanne rukoilevat. Toivottavasti koette lohdutuksen hetkiä kaiken tämän keskellä.

    S.

    VastaaPoista
  12. Olen ajatellut teitä joka päivä. Tunnen suurta kiitollisuutta omasta tyttärestäni.
    Paljon voimia teille tähän päivään ja huomiseen. Sanaton olo teidän surunne ja ikävänne edessä :(

    Maarit

    VastaaPoista
  13. Piippis sanoi osuvasti, Senni pysyy teidän sydämissä vaikka tavaraa laitetaankin pois.
    Ja sieltä ei Senni koskaan lähde pois <3
    Senni on usein minullakin ollut mielessä,pieni enkelityttö <3
    Jaksamista ja valonsäteitä teidän kevääseen <3
    t. Eija

    VastaaPoista
  14. Monta lohduttavaa sanaa haluaisin sanoa,mutta kaikki sanat tuntuvat niin köykäisiltä!Mutta näin netin välityksellä,haluan halata teitä ja ottaa osaa teidän suruunne!Tunnen teidät kaukaisesti,pikku-Senninkin olen joskus pienenä tavannut.Vuosien varrella aina silloin tällöin olen saanut kuulla,mitä Senni-tytölle kuuluu.HyväSanoma-lehdestä olen lukenut teistä jutun.Sain viestin pojaltani samana päivänä "Senni-tyttö on päässyt taivaan kotiin".Se kosketti jo silloinkin,mutta eilen itkien luin tätä blogia ja katsoin kuvia - kaikki kuvat ja tekstit - kaikki oli niin kaunista,
    että teidän pikku-Senni,enkelityttö,ja teidän surunne tulivat niin lähelle- kävivät aivan sydämeen asti.Itkut pääsee aina,kun Teitä ajattelen ja sitä surua mikä teillä nyt on,voin vain aavistaa miltä tuntuu,kun Sennin tavaroita laittelette,nuuhkitte vaatteita jne.Rukoilen ja pyydän,että Taivaan Isä antaa teille voimia ja lohdutusta kaiken tämän luopumisen ja surun keskellä! Teillä on paljon esirukoilijoita ja kokemuksesta tiedän ja varmaan tekin, kuinka ne kantavat vaikeittenkin elämän vaiheiden yli! Voimia ja jaksamista jokaiseen päiväänne!Pilvien takana paistaa aurinko!
    Rukouksiin teidät sulkien ja siunaten!
    t.M-LK

    VastaaPoista
  15. Varmasti Senni on ykkös paikalla sydämissänne aina, ja varmasti ihan hyvä jättää Sennistä jälki kotiin :) Vaikka parhaat muistot on sydämessä eikä tavaroissa! Sukkikset unikaverina on ihana juttu! Raskaita tehtäviä ja raskaita hetkiä teillä, pieniä askelia eteenpäin. Voit uskoa että mietin tuota Sennin tavaroiden laittamisen vaikeutta ompelukoneen äärellä... :( Voimia tähän iltaan ja yöhön!

    VastaaPoista
  16. Itkuhan tästäkin postauksesta tuli, suloiset sukkahousut tyynyn vieressä.

    Kaikki on tosiaan jäänyt kesken. Kaikki tapahtunut yhtäkkiä, kesken arjenpyörityksen, kesken tavallisen elämän. Koskaan emme kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu. Ensi yönä, huomenna, ensi maanantaina, ensi lokakuussa. Luoja pitää meitä varpaillaan.

    Jos Reeta joskus jaksat ja pystyt, kirjoittaisitko, mitä tapahtui. Toki luin blogistasi, että vuodenvaihteessa Senni kuumeili, mutta sekö vei voimat. Puhalsi liekin pienestä sydämestä?

    Toivon, että tunnet, miten me, blogisi lukijat, elämme suruanne ja tuskaanne. Kun luin suru-uutisen blogistasi, minun oli pakko töissäkin kertoa se. Puheensorina hiljeni kahvipöydässä ja silmät painuivat kaikilla alaspäin. Ihmisillä on vielä inhimmillisyyttä ja myötäelämisen kyky. Onneksi maailma ei ole vielä täysin tunteeton.

    Me jokainen vaalimme pientä Senniä sydämissämme.

    Tertta

    VastaaPoista
  17. Lämpimin ajatuksin ja rukouksin kuljen kanssanne toivoen voivani ottaa edes osan suuresta taakastanne kannettavakseni. Uskon että on vaikeaa luopua viimeisistä tuoksuista ja muista maanpäällisistä asioista, uskon että on vaikeaa päästää irti. Uskon myös että rakkaus kantaa ja antaa voimaa mennä eteenpäin, kauniit ja kirkkaat muistot mukana kulkien. Surussanne myötäeläen, Minna

    VastaaPoista
  18. Kirjoitat niin hyvin tunnelmistasi, osaat kuvata niitä niin hyvin, että se varmasti auttaa sinua surun kanssa. Saan kiinni tunteestasi, että kaikki jäi kesken. Ja kuinka voi olla vaikeaakin saattaa loppuun joku asia, ikäänkuin se veisi yhteistä aikaa kauemmaksi ja tekisi tapahtuneesta todellisen.Viimeiset kerrat tehdä asioita, pieniä jäähyväisiä, joita hienosti teet omassa tahdissasi, juuri sinulle sopivassa, oli tahti sitten kuukausissa ja vuosissa. Olitte järjestäneet tyttärellenne todella rakkaudelliset saattojuhlat ja kauniin hautapaikan, Senni on onnellinen enkeli, joka tuntee rakkautenne edelleen. Voimia aamuun, voimia iltaan, joka hetkeen. -Johanna-

    VastaaPoista
  19. Voi, mikä tunne sisältyy pikku sukkiksiin ja narulla kuivuvaan paitaan, joka Sennillä oli päällä vuoden ekan postauksen kuvassa isin sylissä. <3 Tämän blogin ansiosta ymmärrän elämästä jotain syvemmin kuin ennen. Puolestanne rukoillen edelleen ja Sennin elämästä kiittäen!

    VastaaPoista
  20. Kylläpä taas pysäytti minutkin, miten turhasta sitä usein napiseekaan. Itkuhan tässä tuli. Taivaan Isältä erityistä huolenpitoa teille pyydän.

    VastaaPoista
  21. Hiljaiseksi vetää. Ja pysäyttää, joka kuva ja joka sana.
    Voimia edelleen toivottaen. <3

    VastaaPoista
  22. Voimia oikein paljon raskaan taipaleen keskellä <3

    VastaaPoista
  23. Olette niin paljon ajatuksissa, iltarukouksissa ja huokailuissa yläketaan kesken päivää.<3 Riipaiseva teksti ja kuvat. Oikein paljon voimia!!

    VastaaPoista
  24. Voi Reeta, riipaisevia tunnelmia ja sanoja! Olette paljon mielessä, viimeksi tänään sinusta töissä K:n kanssa juteltiin <3

    VastaaPoista
  25. <3 <3 <3 tästäkin eteenpäin,muuta en osaa kirjoittaa.

    -Maria-

    VastaaPoista
  26. Voimia, Reeta. <3 En minäkään osaa sanoa mitään muuta.

    Voi miten hienoa nähdä, että tosiaan jatkat kirjoittamista. Meille lukijoille, joille Senni on tullut tutuksi blogisi kautta, mutta myös itsellesi. Voihan olla, että joskus tulevaisuudessa, kun suru ehkä muuttaa muotoaan, nämä kirjoitukset tästä ajasta alkavat tuntua hyvin arvokkailta. Ja jos on jotain, mitä ei vain voi tai halua kirjoittaa julkisesti, niin sitten sinulla on varmasti blogin kirjoittajanakin "lupa" kirjoittaa myös vain itsellesi, jos siltä tuntuu. :)

    Sennin paidan tunnistan minäkin. Aivan kuin vasta äsken olisin nähnyt sen kuvassa hänen päällään, isin sylissä.

    VastaaPoista
  27. Reeta... Voimia, Taivaan Isän siunausta ja lohdutusta jokaiseen päivään. <3
    Rukouksin, kyynelin, huokauksin mukananne...

    -Anita-

    VastaaPoista
  28. vuosia kaunista blogiasi seuranneena pakko sanoa, että olette olleet juuri täydelliset vanhemmat pikku sennille. voimia ja jaksamisia teille oikein paljon ♡♡♡

    VastaaPoista
  29. Lämmin osanotto Sennin kuoleman johdosta. Oman 2-vuotiaani yllättävästä kuolemasta on 1v8kk, joten voisin jopa sanoa,että tiedän miltä tuntuu pestä viimeiset pyykit. Itse pesin melkein heti kaikki,viimeiset yökkärit on edelleen pesemättä. Joskus palasin katselemaan sukkakoria ja sinne oli jäänyt likaiset sukat. Kun aikaa oli kulunut,en halunnutkaan niitä pestä. Poikamme lenkkarit myös ovat eteisessä edelleen. Hetki kerrallaan eteenpäin,ottaen tunteet sellaisina kuin ne tulee. Itse kirjoitan myös blogia ja se on auttanut kyllä..voimia!

    VastaaPoista
  30. Olipa koskettava teksti, kuvista puhumattakaan... Padot murtuivat jälleen, kyyneleistä ei meinaa tulla loppua. Varmasti raastavaa kerätä Sennin tavaroita pois. Jokainen esine ja vaate pysäyttää, yhdessä ja erikseen. Anna aikaa pysähdyksille. Yläpuolella jälleen paljon kauniita sanoja ja lohdutusta. (Harmi, ettei ole Tykkää-nappia!). Olette olleet päivittäin minunkin mielessäni. Me monet lukijat taidamme elää hyvin vahvasti mukana täällä etänä ja lähetellä teille voimia ja rukouksia. Ja kuten monikin on sanonut, tekstisi muistuttavat meitä siitä, mikä tässä elämässä on lopulta tärkeää. Ne omat rakkaat. Kiitos Reeta teksteistäsi, ne ovat antaneet minulle niin paljon. Kiitollisena teitä lämmöllä ajatellen, Maarit

    VastaaPoista
  31. Osanottoni. En voi mitenkään ymmärtää sitä surun määrää ja tuskaa mitä käyt läpi. Voimia sinulle ja miehellesi. Jumala teitä käsivarsillaan kantakoon ja sylissään lohduttakoon!

    - Jonna

    VastaaPoista
  32. En todellakaan vertaa lapsen menetystä koiran menetykseen, mutta ehkä tunnetta voi jotenkin verrata siihen, kun ensimmäisen kerran huomasin tiputtaneeni jotain lattialle keittiössä, ja jouduin itse nostamaan sen ylös.

    Koira eli 15 vuotta.

    Olen kommentoinut aiemminkin, rukoilen teille voimia.

    VastaaPoista
  33. Reeta, kovasti lähetän voimia sinulle ja miehellesi! En pysty vieläkään lukemaan tätä ilman kyyneleitä... Olette ajatuksissa päivittäin! Enkeleitä!

    VastaaPoista
  34. Kyyneleet valuvat täälläkin... Olet kirjoittanut niin kauniisti tyttäresi elämästä. Tuntemattomallekaan ei voi mitenkään jäädä epäselväksi miten paljon rakastitte ja rakastatte edelleen Senniä. Nuo sukkahousut <3 Sydäntä riipaisee liikaa...

    Siunausta ja enkeleitä teille <3

    Erika

    VastaaPoista
  35. Löysin tämän surullisen ja kauniin blogisi ihan sattumalta pari päivää sitten. Kipein sydämin olen nyt lukenut tarinanne ja itkenyt enemmän kuin vuosiin yhteensä.

    Hellästi olette hoivanneet kalleintanne, rakasta Senni-tytärtä.

    Kuvat ovat tuoneet surunne lukijalle ihan käsinkosketeltavan lähelle, pyykkipussi ja sukkahousut...

    Ihan sanattoman pahoillani olen että olette tämän surun joutuneet kohtaamaan ja toivon teille paljon voimia <3.

    Kati

    VastaaPoista
  36. Voi noita sukkahousuja <3 Lapsen tuoksua kun saisi pulloon... Ääntä ja kuvaa saa tallennettua mutta se tuoksu on vain suljettava sydämeen.

    Voimia ja siunausta jokaiseen päivään!

    -Laura

    VastaaPoista
  37. Olette meidänkin perheen ajatuksissa ja rukouksissa. Annabelin kanssa olemme 'Taivas on totta'-kirjaa lukeneet ja Sennistä jutelleet. Annabel katseli aina blogia kanssani, Sennin kuvia ja tiesi vain muutaman viikon ikäeron. Annabelillekin tuli itku, päivänä jolloin sanoin Sennin kuolleen..<3 Kysymyksiä oli tytöllä loputtomasti.. Taas kyyneleet silmissä täällä kirjoittelen. Siunausta päiviinne <3

    VastaaPoista
  38. Vasta nyt löysin blogisi. Niin kauniisti olet kertonut tärkeimmästä aarteestanne, tyttärestänne. Jakanut blogiisi hetkiänne, elämäänne, kuvia, tunteitasi. Kyynelteni läpi toivon teille paljon jaksamista ja voimia. Senni on vierellänne joka päivä ja joka hetki, kauniina enkelinä <3 Uskon, että tulet varmasti löytämään höyheniä kauniista kodistanne tai ihan mistä milloinkin: ne ovat merkkejä tyttäreltäsi teille vanhemmille: hän kulkee vierellänne minne ikinä menettekin <3 Halauksia, rakkautta ja voimia toivon surunne keskelle!

    VastaaPoista
  39. Lämmin osanotto suuressa surussanne!kuulin minäkin veljeni kautta,että Senni on päässyt Taivaan kotiin.Kuulin myös tästä todella koskettavasta blogistasi hiljattain ja heti piti lukea kaikki tekstit läpi,ja eihän sitä kuivin silmin pystynyt tekemään..Niin kaunista ja herkkää,suloisia kuvia pienestä enkelistä,niin rakkauden täyteisiä.Taivaan Isän hellää huolenpitoa teille!Päivittäin olette viime viikot olleet mielessä ja rukouksissa.Voimia teille tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
  40. Paljon voimia teille. Lähes päivittäin käyn katsomassa, oletko kirjoittanut. Miten näitä kyyneliä riittääkään kun uudestaan ja uudestaan luen näitä tekstejä. Minäkin toivoisin, että kertoisit, mitä tapahtui. Sitten kun jaksat <3

    VastaaPoista
  41. Oikein muuten en osaa lohduttaa kuin, että Senni on nyt Jumalan luona taivaassa
    ja kaikki sairaus on poissa. Kaikki vanhemmat voivat nähdä Sennin vielä ikuisuudessa jos ovat uskossa Jeesukseen. Sennin ei tarvinnut tehdä uskonratkaisua aikuisena, kun lapsesta asti oli tuo sairaus ja lasten on taivasten valtakunta automaattisesti kuten Jeesus asian kertoi. Vanhempien ihmisten on tehtävä uskonratkaisu jos mielii taivaan loistoon kerran.

    Kiitän Jumalaa siitä, että Senni iloitsee juuri nyt.

    VastaaPoista
  42. http://www.youtube.com/watch?v=Ipt9_naWBNc

    VastaaPoista
  43. Lämmin osanotto.

    Pistäydyin pitkästä aikaa täällä blogissa, katsomassa mitä teille kuuluu.
    En tälläista osannut odottaa :(

    Paljon voimia teille.

    VastaaPoista
  44. Tuli mieleen virsi; Jumalan kämmenellä. Senni on konkreettisesti ja te olette kuvainnollisesti. Voimia raskaisiin päiviin teille molemmille!

    VastaaPoista
  45. Voi Reeta.. Mitä voin taas kerran sanoa..
    Sen te tiedätte, että Sennin on hyvä olla Taivaan kodissa. Toivottavasti saatte siitä tiedosta voimaa päiviinne ja suureen ikävään. Ja kaiken parhaan mahdollisen annoitte hänelle vanhempina, hyvä oli pienen olla juuri teidän lapsenne.
    Lainassa vain me kaikki täällä ollaan lopulta toisillemme.
    Kunpa Senni tulisi usein vierailemaan uniinne lohtua antamaan.
    terv. Marika

    VastaaPoista
  46. Sennille suukkoja 1kk taivaassa olon johdosta.

    VastaaPoista
  47. Olen lukenut blogiasi yli vuoden ajan.
    Ennen joulua kävin lukemassa edellisen kerran ja eilen illalla tuli mieleen, että pitää lukea, mitä Sennille kuuluu. Järkytys oli suuri ja itku tuli, kun luin mitä oli tapahtunut. Tänään töissä mielessä soi Yö-yhtyeen Hän tanssi kanssa enkeleiden.
    Teksti sopii mielestäni Sennin muistolle mitä parhaiten.

    Hän tanssi kanssa enkeleiden
    Tanssi pienen tanssin
    Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa

    Palat pienet nuo, edessäni nään
    Joita paikoilleen en saanut milloinkaan
    Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
    Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

    Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
    Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
    Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
    Voin tuntea sen kaiken uudelleen

    Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
    Tanssi pienen tanssin
    Lähti näytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
    Hän tanssi kanssa enkeleiden
    Vain yhden valssin
    Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa

    Suuret kellot asemien hiljaisten
    Niitä ihminen ei osaa pysäyttää
    Ja viimeiset tilit kun maksetaan
    Mistä tietää kuinka paljon käteen jää

    Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
    Tanssi pienen tanssin
    Lähti näytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
    Hän tanssi kanssa enkeleiden
    Vain yhden valssin
    Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa

    Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
    Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
    Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
    Voin tuntea sen kaiken uudelleen

    Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
    Tanssi pienen tanssin
    Lähti näytöksensä jälkeen kuin tulenliekki vaan
    Hän tanssi kanssa enkeleiden
    Vain yhden valssin
    Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa

    Tanssi kanssa enkeleiden
    Tanssi pienen tanssin
    Lähti näytöksensä jälkeen kuin tulenliekki vaan
    Tanssi kanssa enkeleiden
    Vain yhden valssin
    Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa

    Voimia Suureen Suruunne,

    osaaottaen Katja

    VastaaPoista
  48. Olem vieraillut blogissasi satunnaisesti ja kohtalonne kosketti syvästi. Olen itse menettänyt toisen kaksospojistani 1 vrk:n iässä äkillisesti. En osaa sinua lohduttaa muutoin kuin että voit ajatella,että Sanni on vihdoin terve. Taivaassa ei ole kipuja eikä tuskaa. Myös meidän poika olisi ollut kovin sairas jäätyään henkiin. Uskon,että näistä pikkuenkeleistä pidetään Taivaassa erityisen hyvää huolta <3 Siellä he leikkivät yhdessä. Minua lohdutti syvimmän tuskan aikana kaikki se tuki,jota saimme läheisiltä. Kolme vuotta myöhemminkin muistelen itku silmässä sitä miten ihania kaikki olivat meille suuren surun kes

    VastaaPoista
  49. keskellä. Toivon sydämestäni että saatte samanlaista lohtua läheisistänne. Tallettakaa kaikki hetket ja ajatukset mieliinne,niitä on ihana käydä läpi myöhemmin <3 kaikkea hyvää. -Jenni

    Saatoin arvata että kaipaisin Sinua, että moni asia olisi toisin, vaikeaa ja moninutkaista. En sitä että ikävä ei olisi vain jossain, vaan kaikessa ja kaikkialla. Että suru asettuisi taloksi ja kaipaus tuntuisi joka hetki. -Lassi Nummi

    VastaaPoista
  50. Tänä aamuna tuli minullekin mieleen, että Sennin taivasaika on jo kuukauden, mitähän siellä taivaassa on tapahtunut!? Miten Senni on nauttinut siitä, että voi lentää ja juosta, tehdä kaikkea mikä oli tekemättä täällä :) Henkenä hurauttaa katsomaan milloin kenenkin läheisen ja rakkaan elämää, olla tukena ja voimana monille rakkailleen. Voimia teille tähän päivään ja tämän hetken ikävään!

    VastaaPoista


  51. "Kun rakkaamme
    lähtevät pois
    emme enää näe heitä
    mutta tunnemme heidän
    läheisyytensä
    kuulemme heidän
    äänensä
    kannamme sydämissämme
    heidän muistoaan.
    Rakkaus ei koskaan kuole.
    Muistot ovat ikuisia.
    Enkelin kaltaisia
    ovat rakkaamme
    kuoltuaan.
    Hipaisevat sydäntämme
    ovat yhä vierellämme."


    Voimia teille jokaiseen päivään!
    T:Blogisi uskollinen seuraaja

    VastaaPoista
  52. Rukoilen teille voimia tähän surun aikaan.Olkaa toistenne tukena!

    VastaaPoista
  53. http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=nSXs6f2LMvk#t=1s

    Olette mielessäni,että Herra auttaa kulkemaan tämän tuskan ja ikävän läpi!♥

    Tepa

    VastaaPoista
  54. Myös tämä blogi tuoksuu Sennille :-)

    VastaaPoista
  55. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
    Vaan ihana enkeli kotihin vie.
    Oi laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois.
    Sun kättäsi enkelin kädestä pois.



    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-