Siirry pääsisältöön

5.9.2005-7.1.2013


"Tiesinhän minä:
tälle tielle tulisi lopulta lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisit tänään."




Pieni rakas Senni prinsessamme
pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30
äitin ja isin suudelmien saattelemana.
Suru, ikävä ja luopumisen tuska
on ääretön.

Mutta myös niin äärettömän kiitollinen
Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä.
Senni jätti meille valtavan ihania muistoja
ja elää sydämissämme aina.
Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme.


Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan
lastenosaston B21:n henkilökunnalle
erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta.
Hoiditte samalla myös meitä.
<3


Syli ja koti on nyt niin tyhjät.


-Reeta-




Kommentit

  1. Ihan itku tuli täälläkin, voimia <3

    VastaaPoista
  2. Itkettää! Lämmin osanotto,voimia teille kaikille Sennin läheisille

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanotto!

    VastaaPoista
  4. Osanotot täältä vaki-lukijalta Mansesta <3
    -KS-

    VastaaPoista
  5. Luin uutiset Sennistä heti aamulla herättyäni. Koko päivä on mennyt kyyneleitä pyyhkiessä ja haahuillessa ees taas täällä kotona.
    Olette ihan koko ajan mielessä <3 .

    Paljon voimia ja halauksia teille! Sennillä on nyt hyvä olla.

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut blogiasi useita kertoja, mutta en ole koskaan jättänyt mitään kommenttia. Sennin sairaus on koskettanut minua, sillä sama sairaus on vienyt useita isäni sisaruksista aikoinaan. Blogisi on kaunis ja lämminhenkinen, kiitos että olet jaksanut jakaa ajatuksesi ja samalla Sennin elämäntarinan meidän kaikkien lukijoiden kanssa!
    Lopuksi haluaisin vielä välittää osanottoni teille, kovasti jaksamista!

    VastaaPoista
  7. Itkettää kun ajattelen teidän surun määrää! Toivotan voimia teille, pitäkää huolta toisistanne!!

    VastaaPoista
  8. Hei, Minä myös olen lukenut blogiasi mutta en ole varmaan koskaan jättänyt kommenttia. Tämä uutinen koskettaa ihan vierastakin lukijaa, olen niin pahoillani ja haluan välittää osanottoni teille. Jumalan hoitoa ja voimia teille surussanne. Sennin on nyt hyvä olla.
    - Mari

    VastaaPoista
  9. Osanottoni! ♥ Senni murun on nyt hyvä olla ♥ Voimia jokaiseen tulevaan päivään ♥

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanotto<3 Sennillä on hyvä olla Jeesuksen luona<3 Voimia teille vanhemmille suureen suruunne<3

    VastaaPoista
  11. Lämmin Osanotto <3 <3
    Toivon teille voimia ja apua kun sitä tarvitsette..
    Sennin kauniit silmät ovat nyt sulkeutuneet, mutta sydämissänne hän hymyilee teille terveenä tyttönä..

    VastaaPoista
  12. Kyyneleet silmissä lähetän teille lämpimän osanottoni! Paljon enkeleitä ja voimia!

    VastaaPoista
  13. Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruunne <3

    VastaaPoista
  14. Kyynelsilmin luin tämän kirjoituksen. Voimia kaikille Sennin läheisille. Te teitte Sennin elämästä elämisen arvoista. ♥ Senni oli onnekas, kun hänellä oli teidät vanhempina ja te onnellisina, kun teillä Senni tyttärenä. ♥

    "Kun on oikein pieni
    voi lentää linnun untuvalla,
    nukkua orvokinlehden alla,
    kun on oikein pieni.

    Kun on oikein pieni,
    voi keinua heinässä heiluvassa,
    levätä kukassa tuoksuvassa,
    kun on oikein pieni.

    Kun on oikein pieni,
    voi istua lumihiutaleille,
    ja liitää maailman tuulien teille,
    kun on oikein pieni."

    VastaaPoista
  15. Lämmin osanotto

    VastaaPoista
  16. <3 Hän, joka on teille rakas, ei kuole sydämistänne koskaan <3
    Lämmin osanotto suruunne ja Taivaan Isän hellään hoitoon niin Senni kuin vanhemmat

    VastaaPoista
  17. Keinutan, kuuntelen
    sut suojaan peittelen.
    Keinutan, myöhä on
    jo kuulen aallokon.

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.

    Yötä vasten vaikka lähdet
    jatka vain vaikka on
    se suuri suunnaton.
    Kohti valkeata rantaa
    laivaan mun laulujen
    sä kuljet tietäen.

    Ettet pelkää enempää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Nuku vain jos väsyttää
    vielä valvon vierellä.

    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.
    Ja lohtu on mulle
    että siellä on kaikki sulle.


    voimia suuren surun keskellä teille <3

    VastaaPoista
  18. Voimia surun ja kaipauksen keskelle! Blogisi nimen ja Juha Tapion laulun sanoin:

    Aina en voi tietää
    kun kulkua teen
    Minne tieni vie tää
    mut silti mä meen

    Luotan lupaukseen
    vielä tää kirkastuu
    ja alkaa uus

    Mut joskus matka painaa
    kun kauas nää en
    levottomuus hiipii
    etsiytyy sydämeen
    mut levottomuudessa
    mieli levollisin saa hengittää ilmaa

    Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää
    oot kaikki, se riittää
    ja kaikki mikä painaa, se pois pyyhitään
    teit kaiken, se riittää

    Tällä kalliolla, siihen juurtuen
    haluni on olla, pois päästä ei
    Tältä alustalta, vaikka myrskyt riepottaa,
    ei voi irrottaa

    Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää
    oot kaikki, se riittää
    ja kaikki mikä painaa, se pois pyyhitään
    teit kaiken, se riittää

    Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää
    oot kaikki, se riittää
    ja kaikki mikä painaa, se pois pyyhitään

    Teit kaiken, se riittää
    Teit kaiken, se riittää
    Teit kaiken, se riittää
    Teit kaiken, se riittää

    Taivaan Isän siunasta teidän elämään!

    VastaaPoista
  19. Lämmin osanottoni ja Taivaan Isän lohduttavaa voimaa tuleviin päiviinne.
    "Päivä vain ja hetki kerrallansa..."
    -Johanna

    VastaaPoista
  20. Lämmin osanotto suureen suruunne. Senni eli onnellisen elämän, sillä hän sai maailman parhaimmat vanhemmat, teidät. Tästä blogista huokuvat viisaus, lämpö ja rakkaus.

    VastaaPoista
  21. Lämmin osanotto ja voimia teille surun sekä kaipauksen keskelle.

    VastaaPoista
  22. Lämmin osanotto suuressa surussanne. Olen blogin kautta seuraillut Sennin elämää.

    "Makeasti oravainen
    Makaa sammalhuoneessansa;
    Sinnepä ei Hallin hammas
    Eikä metsämiehen ansa
    Ehtineet milloinkaan.

    Kammiostaan korkeasta
    Katselee hän mailman piirii,
    Taisteloa allans´ monta;
    Havu-oksan rauhan-viiri
    Päällänsä liepoittaa.

    Mikä elo onnellinen
    Keinuvassa kehtolinnass´!
    Siellä kiikkuu oravainen
    Armaan kuusen äitinrinnass´
    Metsolan kantele soi!

    Siellä torkkuu heiluhäntä
    Akkunalla pienoisella,
    Linnut laulain taivaan alla
    Saattaa hänen iltasella
    Unien Kultalaan."

    (Aleksis Kivi)

    VastaaPoista
  23. <3 Rakkautta ja halauksia hurjan paljon. Sennille lähetän ajatuksia pilvien päälle <3

    VastaaPoista
  24. Taivaan isä antakoon voimia runsaasti suruunne ja ikävään ...."Kaikki kohdallaan kerran taivaassa,taivaassa ja nyt se on totta ,siellä riemuitaan !....

    Sennillä oli parhaat mahdolliset enkelit vierellä ,te vanhemmat ...

    itkettää niin ettei eteensä näe ,toivoisin että taas kun jaksat jatkat blogin pitoa kertoen tunteistasi ....Siunausta teille ...M-L

    VastaaPoista
  25. Lämmin osanotto teille Sennin lähimmäisille. Raskainta on menettää lapsensa. Siksipä haluan toivottaa teille voimia ja valoa tuleville päiville, viikoille ja vuosille!

    VastaaPoista
  26. Enkeleitä Sennin matkaan ja paljon voimia läheisille!!

    VastaaPoista
  27. Tuli heti mieleen, että sen takia teidän joulu oli niin erityinen.
    Puhutaan sitten lisää, kun löytyy sanoja. Nyt vain kätkemme teidät esirukouksiimme.
    Kiitos Taivaan Isä Sennistä.

    VastaaPoista
  28. Lämmin osaanotto!
    Taivaan Isän Huolenpitoa Teille ja Jaksamista!
    Rukoukset kantavat!

    VastaaPoista
  29. Voimia suuressa surussanne <3! Itketty on täälläkin pitkin päivää. Hätkähdytti taasen, kuinka se lähtö voikin tulla niin yllättäin. Täytyy osata iloita jokaisesta päivästä, jotka yhdessä saamme täällä maan päällä taivaltaa. Kiitos, kun olet jaksanut pitää tätä blogia Sennin elämästä!

    - Pienen INCL-tyttösen äiti

    VastaaPoista
  30. Kiitos sinulle siitä kaikesta mitä olet meidän kanssa jaannut, ja toivottavasti et vielä lopeta tätä ihanaa blogiasi. En osannut odottaa tällaista uutista vielä hetkeen :( Rukouksia, rakkautta ja voimaa teidän koko perheelle ja lähiomaisille suuren suuressa surussanne. Sanoja ei löydy, kun tuska on suunnatonta. Olette ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  31. Itku tuli :(
    Voimia teille suureen menetykseenne!

    VastaaPoista
  32. Voimia teille paljon ja lämmin osanotto!

    VastaaPoista
  33. Suuri osanottonne suruunne. Voimia arkeen eteenpäin.

    VastaaPoista
  34. Osaanottomme siis. Ei tässä osaa kirjoittaa. Niin surullinen uutinen.

    VastaaPoista
  35. Itku tuli minullekin :( Hurjasti voimia ja siunausta perheellenne! <3

    VastaaPoista
  36. <3!!! Lämmin halaus ja osanotto! Olette rakkaita!

    VastaaPoista
  37. Suurensuuret osanotot suruunne :(
    Voimia äidille ja isälle tulevaan <3

    VastaaPoista
  38. Lämmin osanotto suruunne ja kaipaukseenne. Taivaanisän huolenpitoa kaiken ikävän keskelle.

    VastaaPoista
  39. Lämmin osanotto suureen surunne♥
    Voimia teille, koko perheelle♥

    VastaaPoista
  40. Tätäkin kautta kyynelsilmin... Paljon voimia suruunne, jonka äärettömyyttä voin äitinä ehkä hieman ymmärtää. Syleilköön teitä iankaikkiset käsivarret <3 Olette ajatuksissa ja rukouksissa.

    VastaaPoista
  41. Osanotto myös täältä meiltä <3!

    VastaaPoista
  42. Syvä osanottoni <3 Tämä uutinen pysäytti päiväni. Vinkkaan sinulle ryhmästä erityisten enkelien emot. Se on meillle erityislapsensa menetäneillä (käyn face-ryhmän varmaan tiedätkin). Ja Seinäjoella pyörii myös käpy-ryhmä. Kunhan jaksat ja kykenet, niin vertaistuki antaa paljon ja voimme olla toistemme tukena.

    Halaus.

    Heidi

    VastaaPoista
  43. Voimia teille suruun <3 Sennin on hyvä olla terveenä taivaassa ja jälleennäkemine on luvassa!

    VastaaPoista
  44. Osanottoni. Senni on ihana täydellinen pieni enkeli. Teitä upeampia vanhempia ei ole. Toivon teille voimia surutyöhön, se on pitkä matka. Voi kun voisin jotenkin kulkea osan matkaa kanssanne. Nyt voin vain itkeä. t. tuntematon lukija

    VastaaPoista
  45. Lämmin osanottoni suruunne ja voimia!

    VastaaPoista
  46. Pieni tytön tylleröinen
    tietä pitkin kulki.
    Saapui sinne Nukku-Matti,
    silmät pienet sulki.

    Kasvoi kuusi kukkalatva,
    käki siinä kukkui.
    Mutta tytön tylleröinen
    nurmikolla nukkui.

    Pieni tytön tylleröinen
    sievää unta näki
    että hänen ympärilleen
    tuli metsän väki.

    Tapio ja Tellervo
    ja Sinipiika pieni,
    Mustikka ja Mansikka
    ja suuri metsän sieni.

    Sipsutteli Sinipiika
    pienen tytön luokse;
    otti kiinni kädestä,
    hyppeli ja juoksi.

    Eipä tytön tylleröinen
    ollut mitään vailla.
    Hauska oli oleskella
    Nukku-Matin mailla.


    Voimia suurensuureen suruunne!

    VastaaPoista
  47. Lämmin osanotto vielä tätäkin kautta teille molemmille <3 Menetyksenne on suuri ja surunne sekä ikävänne, onneksi jälleennäkemisen riemu on edessä. Oletta rukouksissamme koko perhe <3 Lämmöllä: Maarit ja Kimmo Saarenmaa

    VastaaPoista
  48. Osanotto suureen suruunne.

    Kiitos, että jaoit Sennin tarinan meille ihan tuntemattomillekin.

    VastaaPoista
  49. Tätä uutista en odottanut, kun blogisi äsken avasin. Kyynelsilmin otan osaa suureen suruunne. Senni meni edeltänne Taivaan kotiin, jättäen oven auki, kunnes taas jälleen kohtaatte.

    Lämpimin halauksin, Sini

    VastaaPoista
  50. Osanottoni.Itku tuli.Samalla tähdellä kerran kohtaatte.

    VastaaPoista
  51. Osanotto sanomattoman Suureen suruunne!
    Voimia Teille ja koko perheelle <3

    Halauksin, Jussi ja Marju Oksa

    VastaaPoista
  52. Tämä laulu toi minulle lohdutusta. Se voisi kertoa teidän Sennistäkin <3

    Perhonen
    Eilenhän vasta katselin lasta haurasta, kasvavaa
    Näin siivet hennot, näin ensi lennot.
    odotti kaunis maa.
    Taivaaseen lensit valoa päin.
    Huoneeseen yksin pimeään jäin.
    Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan.

    Mureni taika, missä on aika, missä on perhonen?
    Tiedämme täällä,
    levon sait päällä Jumalan kämmenen.
    Taivaaseen lensit valoa päin, huoneeseen yksin pimeään jäin
    Siivin haavoittuvin sinä lensit luo Jumalan.


    Perhonen pieni, valaisit tieni.
    Aina jäät sydämeen.
    Päivämme kiitää, aika pois liitää.
    Kohtaamme uudelleen.
    Valossa kylpee Jumalan maa.
    Jokainen siivet eheät saa.
    Sinä taivaaseen lensit, jo siellä sua odotetaan.

    Sanat ja säv. Anna-Mari Kaskinen

    VastaaPoista
  53. Ei tällaisessa tilanteessa osaa sanoa mitään. Kaikkivaltiaan Jumalan huolenpitoa teille vanhemmille. Otan osaa suureen suruunne.

    VastaaPoista
  54. Osanotto suureen suruunne ja voimia jatkaa eteenpäin päivä ja hetki kerrallaan <3 t. Blogin satunnainen lukija

    VastaaPoista
  55. Olen niin pahoillanni teidän puolestanne!

    Suurin suru on sanoton, suurin ikävä ääretön!

    Taas valo viiltää taivaanrantaa
    Se päivän yöstä erottaa
    On tullut aika pois se antaa
    Jota niin paljon rakastaa
    Sen järjellä me ymmärrämme:
    Kun toinen lähtee, toinen jää
    Vain pieni lapsi sisällämme
    Ei sitä tahdo käsittää
    Hyvää matkaa, hyvää matkaa
    Kulje kanssa enkelin
    Hyvää matkaa, hyvää matkaa
    Sinua paljon rakastin

    Voimia teille jokaiseen päivään!

    -Elina ja tytöt

    VastaaPoista
  56. Voimia ja Taivaan Isän siunausta ja lohdutusta teille näihin vaikeisiin ja myös tuleviin päiviin. Plogin lukija

    VastaaPoista
  57. mä taimi olen sun tarhassa ja varten taivasta luotu,sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu.lämmin osanotto senja ja heikki.

    VastaaPoista
  58. Lämmin osanottoni suureen suruunne <3

    Ensimmäistä kertaa blogissasi (tulin tänne Kaikki kotona-blogin kautta) ja luin ja itkin alusta loppuun saakka. Suunnaton suru siitä että Senni ei saanut elää kauemmin, mutta kirjoitusten ja kuvien perusteella sunnaton ilo siitä että juuri te olitte Sennin vanhemmat.
    Teettämänne taulu on valtavan upea; nyt Senni on Taivaan Isän tykönä, ilman kipuja ja vaivoja.

    Kaikkea hyvää teille ja voimia!

    Tanja

    VastaaPoista
  59. Lämmin osanottoni suureen suruunne. Itku pääsi miultakin, kun olen jo pitkään seurannut blogiasi.

    VastaaPoista
  60. Lämmin osanottoni. <3 Paljon voimia!

    VastaaPoista
  61. Voi ei. Osanottoni.

    VastaaPoista
  62. Osanottoni,pikkuisenne on nyt tallessa.

    Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
    sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
    Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
    olivat kaikki päiväni jo luodut. Ps. 137:16

    VastaaPoista
  63. Taivaan Isän suojaa ja lohdutusta!

    VastaaPoista
  64. Osanottoni! :(

    VastaaPoista
  65. Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
    Ehkä hän on nyt onnellinen,
    ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
    jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
    Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
    vain läpikulkumatkalla.

    Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
    Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
    saadakseen kaiken kuntoon.
    He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.
    Jotkut vain ikään kuin käväisevät
    elämässämme antamassa meille jotakin,
    tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
    ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
    Hän opetti sinulle varmasti jotakin.

    Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
    antamaan ja välittämään.
    Se oli hänen lahjansa sinulle.
    Hän opetti sinulle paljon,
    ja sitten hän lähti.

    Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
    Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
    mutta häneltä saamasi lahjan
    sinä saat pitää ikuisesti.
    (kirjasta Lahja, Danielle Steel)

    Syvät osanotot Sennin vanhemmille ja läheisille.
    -itselläkin useampi menetys elämässä,suru ei katoa,mutta muuttaa muotoaan!
    Voimia teille!
    Uskon Sennin opettaneen meille lukijoillekin Reetan ja tämän blogin kautta
    elämästä aikalilla.Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  66. Lämmin osanottomme, voimia ja jaksamista ikävän keskelle! Jeesus kanssanne <3

    VastaaPoista
  67. Osanotto suureen suruunne! Senni on nyt kaunis pieni enkeli, Jumalan hellässä huomassa. -Kirsi

    VastaaPoista
  68. Haluaisin sanoa jotain - mutta oon aivan sanaton. Osanottoni!

    VastaaPoista
  69. Lämmin osanotto <3

    VastaaPoista
  70. Lämmin osanottoni <3

    VastaaPoista
  71. Lämmin osanotto,kyyneleet vaan valuvat. -Meeri-

    VastaaPoista
  72. Lämmin osanotto suureen suruunne.
    Kaisa

    VastaaPoista
  73. Osanottoni perheellenne!! <3
    Kyyneleet valuvat pitkin poskia.
    Voimia!

    VastaaPoista
  74. Lämmin osanottoni.
    Jumala olkoon kanssanne.

    VastaaPoista
  75. Kaikkea hyvää Sennin matkalle taivaan leikkikentile.Lämmin osanottoni perheelle ♥
    Mira,Sakun k.s äiti

    VastaaPoista
  76. Lämmin osanotto teidän perheen suureen
    suruun <3

    Reeta oikein paljon voimia teille surun keskelle,
    olette ajatuksissa <3

    Terveisin: Noora Finnilä perheineen.

    VastaaPoista
  77. Blogiasi seuranneena, tämä tuli täydellisenä pysäytyksenä. Lämmin osanottoni perheelle ja kaikille läheisille <3

    "Äiti, minun täytyy jatkaa. Joku kutsuu kulkemaan. Täytyy taittaa taival matkaa, vaikken tietä tunnekaan. Siellä missä toisiansa aallot vievät tansseihin, siellä, veden loiskinnassa, siellä olen minäkin.
    Siellä, missä korkealla siintää pilvi sulavin, siellä, sinipilven alla siellä olen minäkin.
    Äiti, katso kuinka kasvan! Kuule, kuinka kohisen! Minkä kasvoin viime vuonna, tänään kasvan ohi sen. Avara on taivaan syli. Tuulen teitä purjehdin.
    Pääsky lentää pääsi yli: siinä olen minäkin. Älä pelkää. Tulen kyllä. Tulen kyllä takaisin. Iltatuulen hyväilyssä: siinä olen minäkin."

    -Eeva-

    VastaaPoista
  78. Lämmin osanotto elämän suurimpaan suruun <3

    VastaaPoista
  79. Lämpöinen osanotto teille suuressa surussanne <3 Sennillä oli hyvä ja kaunis elämä ja te teitte siitä kaksin verroin kauniimman yhdessä. Muistot elävät, niin teidän kuin meidän lukijoidenkin sydämessä. Kiitos mahtavasta blogistasi, toivottavasti jaksat vielä jatkossa kirjoittaa meidän iloksemme.

    Keinutan, kuuntelen
    sut suojaan peittelen.
    Keinutan, myöhä on
    jo kuulen aallokon.

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.

    VastaaPoista
  80. Suuri osanotto suruunne! Tapaatte seuraavan kerran Taivaan Kodissa <3

    VastaaPoista
  81. Niin kauniisti olet ihanasta pikkuisestasi täällä aina kirjoittanut, on ollut hienoa päästä yhteistä matkaanne seuraamaan. Kiitos, että olet sen kansamme jakanut!
    Taivaan Isän siunausta teille, Hän teitä nyt kantakoon!

    VastaaPoista
  82. Taivaan isän siunausta teille ja voimia pohjattomassa surussanne <3

    VastaaPoista
  83. Osaanottini teille ja voimarutistus...

    VastaaPoista
  84. Kaunista unimatkaa Sennille ja voimia vanhempien suureen suruun.

    VastaaPoista
  85. Osanotto ja voimia suureen suruunne.

    VastaaPoista
  86. Voimia, halauksia, osanottoja! <3 Voi luoja miten minä itkin, kun tulin lukemaan taas kuulumisianne.. Päivittäin olen blogissasi vieraillut jo kai reilun kuukauden. Toivon teille paljon jaksamisia ja kaikkea hyvää! <3 Olette ajatuksissa!!
    Ja hyvää matkaa Senni, hyvää matkaa!! <3

    VastaaPoista
  87. Jätti jäljen ihanan
    kaaren kauinnin loistavan
    lensi syliin Jumalan
    tällä tuntemattoman tekijän säkeellä haluan ottaa osaa suruunne. Olen vieraillut blogissa lähes viikottain ja tänään tuli yllätys, voimia ja jaksamista vanhemmille, emme kukaan voi suruanne mitata

    VastaaPoista
  88. Lämmin osanottoni <3 Sennin matkalle enkeleitä <3 Voimia surutyöhönne.

    VastaaPoista
  89. Otan osaa suruunne sydämeni pohjasta saakka. Nyt Senni on Taivaassa.
    Paljon voimia tulevaan <3
    t. Eija

    VastaaPoista
  90. Tulipas tämä yhtäkkiä, yllättäin. Sanaton olen. Toivon Taivaan Isän lohduttavan teitä surussanne <3

    VastaaPoista
  91. Lämmin osanotto suureen suruunne.

    VastaaPoista
  92. Kauan olen seruannut blogiasi ja teidän elämää Sennin kanssa. Niin kauniisti olet Sennistä kirjoittanut. Olette olleet ihanat vanhemmat Sennille, parhaat. Lähes joka päivä olen tänne kurkannut. Nyt en meinannut ymmärtää lukemaani, en suostunut sitä käsittämään. Itku virtaa. Mutta kaikella on aikansa. Nyt Sennillä on hyvä olla Taivaan Isän sylissä, sairaus on poissa. Senni asuu aina sydämissänne ja muistoissanne, tuo ihana tyttö. Hän opetti elämästä meille kaikille. Mitä lämpimin osanotto teille ja Jeesus kanssanne surun keskellä ja tulevina päivinä. Hän pitää teistä huolen niin kuin on luvannut, joka päivä. Senni odottaa teitä ja vielä kerran saatte nähdä Taivaan kodissa. Voimia jokaiseen hetkeen! Olette ruokouksissa! <3
    t. Maikku R.

    VastaaPoista
  93. Syvä osanottoni. Sanaton olen ja itku pääsi. Voimia voimia voimia!

    VastaaPoista
  94. Jaksamista suureen suruunne! Itku tuli täälläkin. Ehkä meidän kaikkien kyyneleet loistaa Sennille ihanina kirkkaina pisaroina siellä, missä hän nyt on.

    VastaaPoista
  95. Osanottoni suureen suruunne.

    VastaaPoista
  96. Taivaan isän siunausta teille ihanan Sennin ihanat vanhemmat. Voimia näihin raskaisiin päiviin ilman Senniä. <3 Pian tapaatte jälleen, ehkä Senni juoksee vastaan vähän saman näköisenä kuin siinä ihanassa taulussa, käsi Jeesuksen kädessä ja nauru helisten. Kiitos tästä blogista, kiitos Sennin kallisarvoisen maanpäällisen elämän jakamisesta. "Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

    Hän, joka sinulle on ollut rakas, ei koskaan
    kuole sydämestäsi.
    Niin kauan kuin elät,
    kannat hänen sytyttämäänsä valoa sielusi joka sopessa.
    Anja Porio


    Tässä vielä muutama biisi. Ensimmäinen on tehty pienen syöpään kuolleen Erin-tytön poismenon jälkeen.

    Casting Crowns: Praise you in this storm
    "Sometimes God calms the storms in our lifes, sometimes He just rides them with us."

    http://www.youtube.com/watch?v=qmrXdjilmaY

    Hillsong: You hold me now

    http://www.youtube.com/watch?v=qmrXdjilmaY

    VastaaPoista
  97. Lähetän lämpimän osanottoni teille ja rukoilen puolestanne kyyneleet poskilta vierien.

    VastaaPoista
  98. lämmin osanotto suureen suruun ja voimia jatkaa eteenpäin. olette äärettömän hienosti jaksaneet jakaa osan elämäänne niin monille lukijoille ja toivottavasti me voimme nyt lähettää voimia teille päin ja antaa pieniä enkeleitä kulkemaan teidän rinnalla tämän raskaan ajan yli. uskon että Senni oli nyt valmis enkelien matkaan ja toivoo varmasti että teidän elämä jatkuu parhaimmalla mahdollisella tavalla. voimia ja jaksamista teille annoitte seinille parhaan mahdollisen elämän.

    VastaaPoista
  99. Osanottoni <3

    VastaaPoista
  100. Osanottoni ja voimia suurimpaan suruun. Vaikka tunsin Sennin vain blogisi välityksellä, niin tulen muistamaan pienen Senni-tytön. On haikeaa mutta lohdullista ajatella, että teille jäi viimeisestä joulusta Sennin kanssa niin hyvät muistot. <3

    VastaaPoista
  101. http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=908IZPBag30&NR=1
    Piti vielä tulla lisäämään tämä, olette olleet mielessä koko päivän vaikken teitä tunnekaan! <3

    VastaaPoista
  102. Oon lukenut blogiasi pitkään mutten ole varmaan ikinä kommentoinut mitään.. nyt oli pakko..itkien täällä kirjottelen.. Otan osaa suureen suruunne <3 Paljon voimahaleja teille! On ollut ihan mielettömän hienoa saada lukea teidän arjesta ja oot ehkä maailman paras äiti!!

    VastaaPoista
  103. Syvä osanottoa Sennin poisnukkumisen johdosta. Kiitos, että kerroit elämästänne ja ihanasta tyttärestänne meille lukijoille. Voimia teille jokaiseen hetkeen.

    VastaaPoista
  104. Voi mikä suru-uutinen. Lämmin osanottoni <3 Senni on nyt siinä valossa, mikä teidän taulussakin näkyy, siinä mikä pyyhkii pois kaiken kivun ja vaivan. Voimia teille!

    VastaaPoista

  105. Olen myös lukenut blogiasi mutten koskaan kommentoinut mutta nyt oli kans pakko.Otan osaa suureen suruunne..Myös ajattelen samoin että tosiaan sillä tarkoitus kun teillä niin mukava joulu.Voimia tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
  106. Vasta parisen viikkoa sitten löysin blogisi, mikä mieletön positiivisuus tästä blogista huokuu. Nyt kun avasin koneen ja katsoin niin pysäytti miettimään. Otan osaa suureen suruunne. Senni on nyt Taivaan kodissa, missä ei ole mitään kipuja eikä surua. Lämpimästi teitä rukouksissa muistaen. Toivoo eräs pohjanmaalainen ortodoksi mamma.

    VastaaPoista
  107. hei reeta, minä olen myös seurannut ahkerasti blogiasi; ilolla ja välillä kyynelten läpi lukenut elämästänne. tänään kuitenkin kommentoin ensi kertaa tämä surullisen, yllättävän ja pysäyttävänkin päivityksesi vuoksi. osanottoni suureen suruunne. paljon voimia sinulle, miehellesi sekä läheisillenne. -miuku

    VastaaPoista
  108. Paljon halauksia ja voimia teidän suureen suruunne!

    VastaaPoista
  109. Olen kirjoittanut monta lausetta ja taas ja taas pyyhkinyt ne pois. Kaikki sanat tuntuvat liian pieniltä. Haluan kaikellani toivottaa runsasta Taivaan Isän siunausta teille. Suru ja kaipuu on suuri, tuska ja ikävä iso. Olkoon Jumalan rakkaus tukenanne! Muistan teitä omin pienin huokauksin rukouksissani♥ Sennin on nyt hyvä olla ja niin kuin kirjoitit, jälleen näkemisen riemu Taivaassa on kerran oleva suuri. Olet urhea äiti. Tämä blogisi on huokunut rakkautta ja rauhaa. Voimia suuren surun keskelle.

    VastaaPoista
  110. Sanaton voimahalaus & enkeleitä rohkeille vanhemmille <3 Kumpa voisin ottaa osan suuresta surustanne.

    VastaaPoista
  111. Miten kaunis oli Sennin lähtökin. Niin kuin koko elämä. Hänen merkityksensä on arvaamaton, kerran se Taivaassa selviää. Jumalan lempilapsi. Voimia suruunne.

    VastaaPoista
  112. Ikuinen muisto Sennille! Rakkaus sytyttää tähdet, saa auringon nousemaan uskollisena uuteen päivään. Voimia ja enkelien lohdutusta teille! Senni ei koskaan katoa kokonaan.

    VastaaPoista
  113. Lämmin osanotto <3

    VastaaPoista
  114. Olen lukenut sun blogia aina tietyn väli ajoin, tänään kun avasin koneen, mieleni pysähtyi ja ajatukseni seisahtui hetkeksi ihan hiljaa paikoillee.
    En osannut sanoa mitään, ajatella ketään, mietin vain kumpa voisin antaa ison voima halin ja laulaa teille laulun.. siksi ajattelin että helpompi on kirjoittaa sinulle tänne laulun nimi ja toivon suuresti että kuuntelisit sen.. (laulu toi mieleeni heti sennin elämän, on sääntöjä ja rakkautta monta purkillista, en tiedä mitä itse olet mieltä laulusta, mut ajattelin että laulu sopisi tähän päivään.) Sennillä on parempi olla varmasti nyt taivaan isän luona. hän rakastaa teitä sieltä pilven reunalta ja hymyilee kauniista muistaen kaikki ihanat asiat teidän kanssa!

    <3:lla Pohjosen tyttö

    ps. Anna Puu - Säännöt Rakkaudelle

    VastaaPoista
  115. Lämmin osanotto suureen suruunne. Senni on nyt maailman parhaassa paikassa teitä odottamassa. Paljon jaksamisia teille olette ajatuksissamme. -marianne-

    VastaaPoista
  116. Itkusilmin otin surutiedon vastaan. Olen seurannut blogia lähes alusta asti, muutaman kerran kommentoiden. Lämmin osanottoni suruunne ja myös muiden lähiomaisten suruun! Ihaillen olen seurannut kaunista ja rakkaudellista kerrontaa Sennin elämästä, Senni on ollut onnekas saadessaan teidät vanhemmiksi ja te sydämen valloittavan Sennin. Vaikka Senni on toisaalla, hän on aina täällä, sydämissänne. Ja meidän monen lukijan muistoissa.Kiitos, kun olet jakanut tyttäresi elämää täällä. Voimia surun kanssa.Voi kun voisi jotenkin surulastia keventää ja auttaa. -Johanna-

    VastaaPoista
  117. "Soi iltakellot, vuorotellen meille. Se järjestys on Suuren mestarimme,,," lämmin osanotto suuressa eronikävässänne! ♥

    VastaaPoista
  118. Tässä Blogissa on välittynyt suuri rakkaus mitä ootta Sennille antanut.Aivan ihana tuo taulu Sennistä,kukkaistyttö siinä seinällä perhosten keskellä..nyt siellä taivaassa missä ei kipua enää ole ja jalat kantaa juosta kultakatuja. Suuri HALAUS teille vanhemmille surunne ja ikävän keskelle- <3- Jaana-

    VastaaPoista
  119. Lämmin osanottoni suureen suruunne<3
    T. Jatta

    VastaaPoista
  120. Syvä osanottoni <3 Kiitos Reeta kun jaoit meille kaikille osan Sennin arvokkaasta elämästä.

    VastaaPoista
  121. Moni saattaa teille todeta, että Sennin on nyt hyvä olla. Näinhän se tietenkin onkin, mutta sitähän hänellä on ollut koko elämänsä, kodissaan, teidän rakkaiden luona. <3
    Voimia ikävään!

    VastaaPoista
  122. Mitkään sanat ei riitä... Osanotto ja voimia surutyöhönne. Sennin on nyt hyvä olla, hän on paremmassa paikassa <3
    -Petra

    VastaaPoista
  123. ..edelliset sanat niin totta.. jälleen näkeminen, Sennin iloinen kohtaaminen taivaankodissa on edessä ja se antakoon teille toivoa ja lohtua surun kestämiseen.. <3

    VastaaPoista
  124. <3

    Lämmin osanotto suureen suruunne.

    VastaaPoista
  125. Otan osaa suruunne. Voimia ikävään.

    VastaaPoista
  126. Lämmin osanottoni. Olen niin pahoillani, ei ole sanoja, on vain kyyneleet. Jumala antakoon teille voimaa suuressa surussanne.

    -Milena

    VastaaPoista
  127. Ottaen osaa suureen suruunne.

    Sanna

    VastaaPoista
  128. Lämmin halaus ja osanotto suureen suruun.. Toivon että Sennin jälleen näkemisen toivo taivaassa antaa teille voimia ja lohdutusta... Tälläisten asioiden edessä pinnalliset blogi-jutut lasten kalliista merkkivaatteista tai älyttömästä tavaramäärästä tuntuu niin turhilta...
    T.Anneli

    VastaaPoista
  129. "Lapsen jonka Herra antoi, Herra otti luoksensa. Herralla on kädessänsä syntymä ja kuolema.Jeesus seiso vierellämme, kun niin vähän ymmärrämme, teitä pyhän Jumalan alla murheen vaikean" Teitä suuressa surussa muistaen!!
    Enkeli tytön äiti itsekin...

    VastaaPoista
  130. "Job 14:5 

    Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää"

    Voimia suureen suruunne.

    Maija

    VastaaPoista
  131. Tulee lailla tuulen,
    lailla linnun laulun,
    tulee lailla tähdenlennon,
    lailla kukan tuoksun hennon.
    Tulee muistoista lempeä lohdutus,
    kuin enkelin siipien kosketus.

    Sennin muistolle kynttilä palaa Lieksassa.
    Osanotot ja voimia teille.

    VastaaPoista
  132. Otan osaa suureen suuruunne. Taivaan Isän siunausta teille. Kiitos, että Sennin elämä sai jättää jäljen meidänkin perheemme sydämiin.<3

    VastaaPoista
  133. Otan osaa. Sennillä on ollut hyvä olla kanssanne. Nyt on päässyt Taivaan kotiin <3

    -Katja

    VastaaPoista
  134. Lohdutusta toivon teille vanhemmille. Sennin siivet kasvoivat täyteen mittaan ja teidän surunne on mittaamaton.

    VastaaPoista
  135. Suuri suru tuli tähän tupaan teidän puolestanne. Lämmin osanotto mittaamattoman suuren suruunne! Kiitos, että sain nähdä palasen Sennin ainutlaatuisesta ja arvokkaasta elämästä. <3

    Teitä rukouksin muistaen,
    Katja

    VastaaPoista
  136. "Hän, joka antaa surun antaa myös lohdutuksen."

    Taivaan Isältä teille voimia pyytäen surun tietä kulkemaan. Pieni Senni elämällään on meidänkin perhettä tämän blogin välityksellä syvältä koskettanut.

    Niina

    VastaaPoista
  137. Kyynelet silmissä kirjoitan tätä minäkin. Otan osaa suureen suruunne ja samalla kiitän sinua lämpimästi siitä, että saimme tätä kautta olla mukana Sennin kauniissa ja arvokkaassa elämässä. Meitä, jotka Sennin ja teidän perheen tarina sai pysähtymään, hiljentymään, suremaan, iloitsemaan ja ihmettelemään, on niin iso joukko, että vain aivan erityinen pieni tyttö pystyy niin montaa ihmistä yhtä aikaa koskettamaan. Senni jää minulle valoisaksi muistoksi elämän mielestä ja merkityksestä, siitä mikä onkaan oikeasti tärkeää. Toivon teille voimia surun kantamiseen ja pieniä, pieniä askeleita eteenpäin.

    - Miten lempeä onkaan tuuli,
    joka kokoaa pudonneet lehdet,
    miten armollinen ajan virta,
    joka kuljettaa ne
    kuihtumattomiin metsiin.
    (Pia Perkiö)

    VastaaPoista
  138. Otan sydämestäni osaa suureen suruunne.

    Etsin äsken tuolta vanhemmista postauksista sen ihanan videon, missä Senni nauraa. Olen sitä katsonut monta kertaa. Ajattelen, että nyt Senni nauraa vapaana, iloisena Taivaan Isän vierellä. Nauraa, iloitsee, hyppii, juoksee. Senni ehkä katselee teitä jo sieltä pilven päältä. Hän muutti rakkaasta kodista toiseen kotiin.

    Toivon teille voimaa jaksaa läpi surun.

    Alisa

    VastaaPoista
  139. Lämmin osanotto <3 <3 tämä saa omatkin murheet tuntumaan niin pieniltä. Paljon voimia teille ja Taivaan Isän siunausta <3

    VastaaPoista
  140. Siellä se pieni enkeli nyt odottaa äitiä ja isää. Voimia teille ja Taivaan isän siunausta raskaisiin päiviin.

    VastaaPoista
  141. Voi ei!
    Lämmin osanotto suureen suruunne.

    voi pikkuista Senniä :(

    VastaaPoista
  142. Tulin katsomaan, mitä Sennille kuuluu. Olen todella, todella pahoillani ja otan osaa valtavaan suruunne.

    Voimia koko perheelle.

    t. Aino

    VastaaPoista
  143. Senni sai ihanan elämän rinnallanne. Blogista huokuu suuri rakkaus ja kunnioitus Senniä kohtaan. Osanottoni ja paljon paljon voimia!! On surun aika.

    VastaaPoista
  144. Osanottoni ja valtavasti voimia Teille. <3

    VastaaPoista
  145. "Niinkuin lintu taivaan sineen, lentää siivin riemukkain, nousee ruumis mullan alta, aamuun ikisunnuntain" Lämmin osanotto teidän suureen menetykseen ja kaipaukseen! Voimia jaksaa eteenpäin. -A-

    VastaaPoista
  146. Lämmin osanotto suureen suruunne!! ♥ Ja voimia kaikkiin tuleviin päiviin!!

    VastaaPoista
  147. Sanaton suru.Voimia.

    t,Maikki

    VastaaPoista
  148. Paljon voimia ja jaksamista teidän suureen suruunne.

    VastaaPoista
  149. Paljon voimia suureen suruunne! <3

    VastaaPoista
  150. Lahjoista arvokkain, pieni lapsi. Tunteista suurimmat sai kokea kanssanne, upeat ja rakastavat vanhemmat. Suruunne paljon enkeleitä ja jonain päivänä valonpilkahdusta toivoen.

    VastaaPoista
  151. Lämmin osanottoni! Voimia lähetän teille ja kynttilän sytytän Sennille!

    VastaaPoista
  152. Osanottoni ja paljon voimia suuren surun keskelle.

    VastaaPoista
  153. Olen seurannut anonyyminä tätä blogia jonkin verran ja tajunnut sairauden vakavuuden,
    mutta silti lapsenne lähtö yllätti..

    Toivotan teille Siunausta ja Iloa elämään, tämän surunne keskellä, ja Jumalan lohdutusta ja Hänen enkeleitään. <3

    -teija teijuska

    VastaaPoista
  154. Osanottoni:( En voi kuvitella suruanne. Suuresti voimia.

    VastaaPoista
  155. Lämmin osanotto ja Taivaan Isän läsnäoloa ja lohdutusta suuren surunne ja ikävänne keskelle!
    Kyynelsilmin, lämmöllä teitä muistaen,
    Anna, kahden pienen enkelipojan äiti

    VastaaPoista
  156. Lämmin osanottoni suruunne!

    Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja ihaillut sitä, miten hienon elämän Senni sai viettää sairaudestaan huolimatta teidän kanssanne. Paljon ihania muistoja on yhteisten vuosienne aikana ehtinyt syntyä, niistä saa myöhemmin suurta voimaa kun ikävä yllättää.

    Toivon elämäänne toivoa ja valoa tämän synkän ajan keskelle, olette ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
  157. Lämmin osanottoni pienen prinsessan vanhemmille ja voimia jatkaa tästä eteenpäin.

    VastaaPoista
  158. Olen seurannut blogianne jo jonkin aikaa ja tänä aamuna lehdestä luin suru-uutisen. Se yllätti ja pysäytti.
    Olette olleet koko päivän mielessäni Te vanhemmat ja Senni.

    Lämmin osanotto, Voimia suureen suruun ja ikävään.

    Mari

    VastaaPoista
  159. Viikonloppuna luin juuri kirjoitelmiasi ja tänään luin lehdestä pikkuisenne pois menosta.

    Suuri osanotto suruunne ja paljon voimia tulevaan. <3

    VastaaPoista
  160. Melkein alusta asti olen blogiasi seurannut ja aina odottanut uutta kirjoitusta. Enpä edellisen postauksen jälkeen olisi uskonut, että seuraava kirjoitus olisi tämä.

    Lämmin osanotto.
    Sulkekoon Jumala teidät syliinsä surun keskellä.
    - Marianne

    VastaaPoista
  161. Lämmin osanotto ja voimia suureen suruun!

    Minna

    VastaaPoista
  162. Jumalan siunausta ja valtavan paljon voimia teille!

    VastaaPoista
  163. Lämmin osanotto teidän suruun. Olen lukenut blogiasi ja se on koskettanut syvästi. Jeesus anna voimia ikävään ja tuo lohdutusta.

    VastaaPoista
  164. "Hän sinne eeltä lähti, sua siellä odottaa, on hellä johtotähti lähemmäs Jumalaa."

    Toivon teille voimia jaksaa päivissä eteenpäin, rakkautta suurta toisianne kohtaan ja ihmisiä, jotka tulevat luoksenne ja auttavat, kun heitä tarvitsette.

    Osanotto valtavaan suruunne

    Venla

    VastaaPoista
  165. Lämmin osanotto ja todella paljon voimia. Kyynelsilmin täälläkin myötäeletään <3

    Maarit

    VastaaPoista
  166. Älkää itkekö minua, sillä nyt minä olen onnellinen.
    Minun vaivani on poissa ja henkeni on vapaa.
    Olen jättäny teidät, joita eniten rakastan maailmassa
    siksi, että vain Jumalan luona minun on hyvä olla.

    Lämmin osaanottoni!

    VastaaPoista
  167. Lämmin osanotto ja voimia teille suureen suruun.

    VastaaPoista
  168. <3 Otan osaa <3.

    VastaaPoista
  169. Jätti jäljen ihanan,
    kaaren kauniin loistavan,
    lensi syliin Jumalan.

    Lepää rauhassa Senni <3

    Lämmin osanottoni ja voimia teille tähän suruaikaan <3

    VastaaPoista
  170. Otan osaa. Sennin kaunis pieni elämä jää tämän blogisi kautta ikuisesti mieleeni. Kiitos. Pieni enkeli ehkä jo osasi itse odottaa taivaan iloja kun niin ihanat hymyt teille viimeaikoina usein soi. Oleemme päässeet niitä myös ihastelemaan ja ihmettelemään kun olet saanut kuviinkin niitä vangittua <3 Sennillä on niin hyvä nyt olla. Voimia vanhemmille.

    VastaaPoista
  171. Reetta, olen lukenut blogiasi noin vuoden verran. Olen hoitanut Senniä nuorempaa incl-tyttöä useamman vuoden ajan hänen kotonaan. Epäoikeudenmukainen sairaus, josta huolimatta olette jaksaneet antaa Sennille uskomattoman upean elämän. Rakkautta ja lämpöä hän on saanut, ja ne ovat tärkeintä näille pienille erityisille enkeleille. Nyt toivon teille paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia jaksaa tämän suuren surun aikana. Senni ja oma hoitolapseni ovat ajatuksissani.

    VastaaPoista
  172. Isän huolenpitoa ja lohdutusta surun keskelle. Sennin elämä kosketti ja jätti pysyvän jäljen, tuntemattomaankin.

    VastaaPoista
  173. Sanoja ei löydy - osanottoni Teidän suureen suruun.
    Kiitos tästä ihanasta blogista jota olen nimettömänä seurannut jo pitkään.
    - sari-ilona -

    VastaaPoista
  174. Lepää rauhassa Senni<3 lämmin osanotto ja voimia omaisille<3 -HS

    VastaaPoista
  175. Voi itku tuli kun tulin lukemaan blogiasi. Otan osaa suureen menetykseen ja suruun.

    VastaaPoista
  176. Sanat ovat täälläkin kateissa. Toivon äärettömän paljon voimia teille surussanne ja Sennille kaunista viimeistä matkaa.

    VastaaPoista
  177. Lämmin osanotto aivan liian suureen menetykseenne. Toivon teille mahdottoman paljon voimia tuleviin päiviin. Lepää rauhassa kaunis Senni-tyttö.

    t: Minna H.

    VastaaPoista
  178. Tätä en osannut odottaa... lämmin osanotto valtavaan suruunne, menetys on suunnaton. Sennillä on ollut maailman parhaat vanhemmat, parempaa elämää hänellä ei olisi voinut olla kuin teidän kanssanne. Kiitos, kun olette jakaneet elämäänne meidän kanssamme, olemme kaikki varmasti saaneet paljon ajattelemisen aihetta ja olette koskettaneet meitä kaikkia syvältä.

    Tulee väkisinkin mieleen, että oliko tässä syy siihen miksi teillä oli niin hieno joulu. Senni halusi jättää teille vielä yhden ihanan muiston kaikkien muiden muistojen jatkoksi.Kun tuska joskus vähän helpottaa, siitä muistosta saa varmasti voimia.

    Olen läheltä seurannut toisen pienen enkelin poismenoa, silloinkin yksi ajatus nousi ylitse muiden; se, että hän, niinkuin Sennikin, sai olla niin rakastettu kuin ikinä olla voi, viimeiseen hetkeen saakka. Enempää ei kukaan voi antaa, se pitää teidänkin muistaa.

    Halauksia teille ja muillekin Sennin läheisille, olette ajatuksissamme.

    VastaaPoista
  179. Katselen tuota muotokuvaa Sennistä ja itkettää vaan ,on se niin kaunis ja todellinen ....

    Luin nuo joulujutut uudestaan ja uskon myös minäkin että Senni oiein kultasi teidän joulunne ja jätti pysyvän muiston ,muistojen joukkoon ....M-L

    VastaaPoista
  180. Lepää rauhassa Senni Taivaan Isän sylissä, nyt sinulla on kaikki hyvin.

    Osanottoni ja kovasti voimia Teille kaikille Sennin läheisille.

    VastaaPoista
  181. Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
  182. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  183. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  184. Lämmin osaanottoni suureen suruunne!
    Voimia <3

    VastaaPoista
  185. Voi mikä uutinen täällä :( Sanaton suru ja iso itku :(
    Senni oli viisas ja onnekas kun valitsi teidät vanhemmikseen ja te onnellisia saadessanne hänet hetkeksi. Lämmin osanottoni, olen pitkään seurannut teidän elämää tätä kautta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-