Siirry pääsisältöön

Uusi yritys.







Tiedättekö. Tämä kirjoittamiseen ryhtyminen on ollut ja on edelleen ihan hirveän vaikeaa. Niin monta kertaa olen alottanu ja sitte poistanu joutavilta tuntuneet lässytykset. Vuodet on muokannu itteä ja ajatuksia niin paljon, että vanhoja tekstejä lukiessa ei välillä meinaa edes tunnistaa itteänsä ja hienoja tunteiden tulkkauksia omikseen. Tuntuu, etten osaa enää edes kirjoittaa samalla tavalla. 
Tarvinko tätä edes enää? 

Vaikka taukoa onkin ollut vähän luvattoman paljon, en silti ole halunnut luopua tästä blogista. Uskon, että surutyö on jo siinä vaiheessa, että syvimmät mielenmöykyt on työstetty ulos, enkä siksi ole kokenut enää tarvetta kirjoittaa. Tai olisin ehkä halunnut, mutta en tiennyt mitä. Tuntuu, että blogin luonne on ollut niin syväluotaavaa tunteiden ja surun käsittelyä, että tuntuisi "väärältä" kirjoitella mistään muusta. Mitä jos kukaan ei kohta muistaisi blogin synnyn alkuperää, jos alkaisin höpöttää kaikenmaailman pinnallisuuksista? Mokomatkin ajatukset. 

No juu, pinnallisuudetkin kuuluu elämään. Ja eikös se kuitenkin kerro siitäkin, että jaksaa taas nauttia elämisen pikku iloista, kuten vaikka lakatuista kynsistä tai sisustamisesta.;)
Yritän tässä vaan julkisesti selittää ja antaa luvan itelleni, että voin ihan hyvin kirjottaa jo muutakin kuin tuntemuksia surusta, sen vähentämättä sitä tosiasiaa, että lapseni on kuollut ja sen kanssa koitan selviytyä.

Joten jos sallitte, yritän aktivoitua nyt viimein uudestaan.
En yhtään tiedä mitä täältä tulee -ja milloin, mutta jotain on tultava. Onhan tämä mukava harrastus ja edelleen haluan olla myös vertaistukena muille lapsensa menettäneille, tai niille joilla tämä kaikki on vielä edessä. Elämä kyllä jatkuu sittenkin.

Tervetuloa vuosi 2019,
olen tässä.
Kirjoituksia horisontissa. Niitä kevyempiäkin.:)

-Reeta


Kommentit

  1. Tämä antaa meille lukijoille mahdollisuuden auttaa. Kannatella uuden edessä. Lukea, kommentoida eli olla läsnä. Yksin ei tarvitse tätä matkaa taittaa. Luen mielelläni juttuja sisustuksesta, kässäilyistä ja välillä voi antaa muistoillekin palstatilaa niin halutessaan. Anna ajatusten viedä. Valoa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan edellisiä! Kirjoita ihan mistä vaan, täällä me ollaan ja luetaan. Ja halutaan kulkea mukana ja tukea! Niin hyvin kuin näin ruudun kautta vaan ikinä voi...

      Poista
    2. Kiitos!! Opettelen.. :)

      Poista
  2. Kirjoita vain <3 Se on toivoa ja lohtua niille, jotka siinä aivan pimeimmässä tunnelissa kulkevat. Tämä blogi on niin arvokas- ei vie "turhamaisuuskaan" (hassu sana, onko sellaista oikeasti, kun tarkemmin miettii?) sitä syvintä pois!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten ilahduin, kun oli tämä viesti sinulta!
    Ehdit tottua siihen, että sinulla oli kirjoitettavana oikeasti painavaa tekstiä. Siksi arastelet, onko tavallisenhelpossa, välillä kevyessäkin elämässä aineksia blogitekstiin. Kuule, on siinä! Vaikka et kirjoittaisi muusta kuin hengittämisestä, kahvikupillisesta, ruokaostoksista ja siivouspäivästäsi, tervehdimme tekstejäsi ilolla.
    Elämä on kirjoittamisen arvoista.
    Jumala sinua siunatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koitan muistaa tämän kun seuraavan kerran taistelen tekstin tuottamisen kanssa! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään."



Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön.
Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme.

Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3

Syli ja koti on nyt niin tyhjät.

-Reeta-



Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa.
***

Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin.









En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan.
Oikea enkeli.









Nyt on pienin valkein siivin koristeltu
arkku suljettu.



En voi enää koskaan silittää noita
suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja.




-Reeta-


050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä.

Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta.


Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen.
Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan.



-Reeta-