Siirry pääsisältöön

Let it go.




Niin tosiaan. Meillähän oli se tilanne tuos joitaki kirjotuksia sitten, että ajauduttiin eräänlaiseen kulminaatiopisteeseen ja päätettiin luopua isoista asioista ja suunnitelmista. Oli pakko oman mielenterveyden kannalta. Ottaa ikäänkuin uusi kurssi ja suunta vuotavalle pikku paatille, ennenkuin se uppoaa. Hiiohoi. Ja yhtenä tähän kuuluvana luovuttiin siis talosta, jossa ehdittiin haaveilla ja suunnitella toisenlaista tulevaisuutta parisen vuotta. Keväällä talo löysikin sinne kuuluvat uudet asukkaat, ja me päätettiin jatkaa pystypäin matkaa kohti uutta ja yksinkertaisempaa, meidän kahden elämää. Luopumisasioihin kuului tässäkohtaa myös mm. oma piha, puutarha, ulkotyöt ja muu mieltä ja ruumista kuormittava. Kuten esim. irtipäästäminen suuresta perheruokapöydästä keittiössä. Tai lasten pyyhkeistä tai astioista kaapeissa. Liioista neliöistä ja tyhjistä huoneista. Asuntoalueesta, joka täynnä lapsiperheitä. Löydettiin tähän tehtävään juuri passeli kerrostalokoti melkein kaupungin sykkeestä. Toistaiseksi näin. En uskalla enää ajatella elämää kovin pitkälle, kun aina se yllättää, ja alan jopa uskomaan, että kodinvaihto alkaa olla meidän elämäntapa... Heh. 😆



Mutta tässäkohtaa on nyt hyvä. Itsekin voin jo paremmin ja alan olla toipunut silloisesta romahduksesta. Niin vaikeita aikoja takana, että välillä ei voi kuin ihmetellä ja olla kiitollinen elämän jatkumisesta. Yhdessä. Kahdestaan. Tai no onhan meillä pikku Marja-Liisa. Hamsterimössykkä. Pakko olla joku jota voi helliä ja nyysätä pilalle. Ja kyllä, hamsteriakin näköjään voi! Ja kun just nyt ei sovi yhtään haastavampihoitoinen elukka meidän elämään niin hän on täydellinen pikku ystävä. tähän hetkeen. Kyllä me vielä joskus rotukissa tai kaksi hankitaan...ehkä maine coon. Kissu sopis parhaiten meidän elämään, mutta ei ihan vielä.

Mutta sanoisin siis, että kaikki tämä on pitänyt käydä läpi. Päästää irti. Se oli kai sittenkin ihan hyvä asia, vaikka alkuun pudottikin ja syvälle. Äärettömän vaikea asia, mutta lopulta varmasti täydellisen hyvä. Kun päästää irti pinttyneistä haaveista ja oletuksista, kuinka elämä tulisi elää, täytyy tulla tilaa toisenlaisille hyville asioille. Siinä irtipäästämisen kohdassa vasta voi alkaa myös toipuminen. Asioiden hyväksymisellä.

"Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää" -värssy from Haloo Helsinki kiteyttää aika hyvin tämän ajatuksen, kun vaan osaa nähdä asian lopulta hyvänä vapautena. Ja näin sitä täytyy ajatella. Välillä katkeruuden klasit nenällä, mutta onneks kumminki aika harvoin enää.
Tämmöstä pureskelua tälleiltaa. Let it go.


-Reeta-

Ps. Kai noteerasitte toisessa kuvassa Sennuliisan peilipallon? Edelleen mukana matkassa, pirskahtelee iloa, niinkus Kondon Marie sanos ;)



Kommentit

  1. Vitsit, kun kirjotat tärkeistä asioista! Ja annat ajattelemisen aihetta.
    Ja kiitos tuosta peeässästä. Siitä pirskahteli iloa tännekin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Ajattelemisen aihetta. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Miten upeasti kirjoitat! Jos vain lähettäisit kaikki tekstisi kustantajalle niistä niputettaisiin kirja. Bestselleri! Kiitos tästäkin tekstistä ja kaikista edellisistäsi, joita en ole koskaan ole kommentoinut, mutta joista olen nauttinut lukemisesta ja saanut voimia. Ryhdy Reeta kirjailijaksi. Sitten kun jaksat, ei vielä jos nyt on hyvä näin.

    VastaaPoista
  4. Anteeksi tohon kommenttiini tuli ihan hassu lause kun ehdin lähettää ja en saa enää korjattua. No mutta tärkeintä, että tiedät, että sulla on faneja! :)

    VastaaPoista
  5. Hei Reeta, tästä blogista ei taidakaan löytyä sinulle mitään s-postiosoitetta. Olisin kysellyt sinun kotiosoitetta. Minulla olisi sinulle yksi pieni paketti, jonka haluaisin lähettää. Näetkö sinä tästä viestistä minun s-postiosoitteeni - jos, niin jos haluat, niin voit lähettää sinne yv:llä osoitteen mihin voisin paketin lähettää. Jos et halua mitään paketteja, voit vain jättää tämän viestin huomiotta :)

    VastaaPoista
  6. Hyvää äitienpäivää Reeta <3

    VastaaPoista
  7. Mitä teille kuuluu? <3

    VastaaPoista
  8. Lämpöä vuodelle 2021 teille! <3

    VastaaPoista
  9. Mitä teille nyt kuuluu? <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-