Siirry pääsisältöön

Vähän kuulumisia.




Aika
on epämääräinen käsite.
Hyvin epämääräinen.

Tuntuu vuosilta, kun on saanut pitää Senniä viimeksi sylissä.
Mutta kalenteria kattomalla
aikaa on mennyt vasta kohta 5kuukautta.

Kalenteria kattomalla huomaa myös muutakin.
Tälle ajalle olisi ollut ihan muunlaiset suunnitelmat.
Kesäkuuhun asti Sennille oli varattuna 
hoitopäiviä.




Punaiset ympyrät on ollut siitä muistuttamassa.
Joka kuukausi tähän asti.







Tälle ajalle olisi todellakin toivonut jotain ihan muuta.
Uimareissuja seitsemänvuotiaan kanssa,
jätskikekkereitä, telttaretkiä, hiekasta likaisia varpaita,
mansikkaisia suupieliä.









***

Lähdin kokeilemaan voimiani työn pariin pääsiäisen jälkeen.
Nyt on Suvivirret laulettu ja itkut nielty.
Olisihan se ollut Senninkin eka kevätjuhla.

Mutta täytyy ihan itekkin sanoa, että hienosti jaksoin,
vaikka välillä olinkin luovuttaa.





Voimat ja mieli heittelee edelleen voimakkaastikin,
mutta toimintakyky on palautumassa.
Jaksan tehdä asioita, 
jotka tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa.
Ja jos en jaksa, en vaadi iteltäni mitään.
Se lienee paljon se.



Leivonta kuuluu asioihin,
jotka alkaa palautua toimenkuvaan!
:)







 Ja silloin kun olo on liikaa niinku tuolla "amigolla" tuossa kakussa, 
yritän pakottaa itteni ajattelemaan tai tekemään jotain mukavaa.

Kuten vaikka paistamaan lättyjä ystävien kanssa.
Tai metsästämään geokätköjä.
Tai kiertämään järvi pyöräillen.
Tai piristämään itteäni leikkaamalla hiukset lyhyiksi.

Siitä myöhemmin.
;)



Kaunis kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!


-Reeta-



Kommentit

  1. Kiitos näistä kuulumisista, Reeta! <3

    Näkevätkö silmäni oikein ja onko tuolla Amigon lisäksi oikea hämähäkkikakku. :D

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla sinusta Reeta!

    Ihania kakkuja olet ennättänyt tekemään, voi kun itsekin saisi tuollaista jälkeä aikaan tuolla keittiössä :) Ehkä harjoittelemalla joku kaunis päivä.

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana todellakin kuulla sinusta. :) Vaikka en tunne sinua tai teitä, mietin usein että mitähän teille kuuluu. Kurkkaan usein että onko tullut uusia postauksia. :)
    Ihania kakkuja. Minäkin aina yritän tehdä ja väsätä kauniita kakkuja vaan ne ei ole todellakaan julkaisu kelpoisia.
    Hyviä ne kyllä on. : D

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla kuulumisiasi!
    Hienoa, että olet jaksanut olla töissä, varmasti välillä ihan hyväkin asia, saada muuta ajateltavaa, rutiineja arkeen.

    Kaunista kesää teille, kaikesta huolimatta.

    Ps. Aivan mahtavia kakkuja!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kuulumisista. Paljon olette mielessä pyörineet ja minäkin käyn kurkkimassa kuulumisia <3

    VastaaPoista
  6. Elämä täällä on aika lyhyt verratuna ikuisuuteen. Ja se ikuisuushan teitä odottaa Sennin kanssa <3 Siihen asti Taivaan Isä kantaa teitä suojaavilla käsillään. Toivon teille rauhaa ja sydämen lepoa surussakin. Ja elämässä ylipäätään aina!

    VastaaPoista
  7. Kaikella on aikansa, kiva kuulla, että olet heräämässä ja toimintakykysi on palaamassa, upeita ja herkullisia kakkujakin olet väsännyt... hiustenleikkuusta odotan lisätietoja ja kuvia :) uudistumista siis ilmassa! Mukavia hetkiä, tee just sitä mistä nautit!

    VastaaPoista
  8. Siunausta päiviisi ja alkaneeseen kesään! Ja lisää upeita kakkuja tietenkin. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana kuulla että voimasi ovat pikkuhiljaa palailemassa.
    Sie oot muutenkin niin vahva nainen, ei olis Senni ihanampaa äitiä voinut itselleen saada.Ajattelen usein pientä enkeliänne leikkimässä taivaassa onnellisena <3

    VastaaPoista
  10. Hienoa kuulla sinusta.Perheenne on paljon ajatuksissani, samoin jaksamisenne. Toivon sydämmestäni teille paljon voimia ja jaksamista elämässä eteenpäin kunnes sitten joskus pääsette jälleen Sennin luokse.

    VastaaPoista
  11. Reeta, ihana kuulla kuulumisiasi! Ihanaa, että olet jaksanut olla jo töissäkin. Ja ihanaa, että olet löytänyt jälleen leipomisen.
    Paljon iloa, valoa ja voimia päiviisi!

    VastaaPoista
  12. <3

    Ihanaa lukea kuulumisia!

    VastaaPoista
  13. Upeita kakkuja! Voimia tähän päivään ja huomiseenkin!

    Harmittaa kaikki ikuisuuden ja jälleennäkemisen toivotukset. Mansikkaiset suupielet ja jätskitahraiset lapsennaamat pitäisivät olla tässä ja nyt, terveinä ja elinvoimaisina, ei jossain taivasikuisuudessa "leikkimässä". Elämä ja Jumala ovat joskus epäreiluja, valitettavasti.

    VastaaPoista
  14. Olipa kiva lukea kuulumisiasi! Käyn täällä lähes päivittäin uusien postausten toivossa, sillä kuvaat elämää niin osuvasti ja saat välitettyä tunteet jopa ruudun välityksellä. Kiitos siitä!

    Hienoa, että olet jaksanut palata töihin ja rakkaiden harrastusten pariin. Toivon teille molemmille paljon aurinkoisia päiviä ja voimia jaksaa eteenpäin. Pitäkää huolta toisistanne!

    VastaaPoista
  15. Olet hurjan vahva, ja taitava käsistäsi :)

    VastaaPoista
  16. Mukava lukea kuulumisiasi.. varmasti teillä on ollut älyttömän raskas ajanjakso, vie kauan aikaa selvitä tuollaisesta, rakkaan lapsen menetyksestä! Ihana kuitenkin kuulla että pikkuhiljaa elämä alkaa taas kantamaan.. toivon aurinkoisia päiviä elämäänne!!

    VastaaPoista
  17. Jaksuja edelleen! Omat rakkaat harrastukset pitää elämässä kiinni, vaikka uskon että teillä on todella rankkaa edelleen.

    VastaaPoista
  18. Hei,

    Luin jostain kommenttiboksistasi, että haluaisit ehkä lukea mustat pallot-kirjan. Onnistuin saamaan sen käsiini ja nyt kun olen sen lukenut, niin voisin toimittaa sen sinulle, jos haluat sen vielä lukea. Voit laittaa minulle vaikka sähköpostia osoitteeseen eekatariina@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Hei! Olipa kiva lukea kuulumisiasi. Olen aika usein käynyt katsomassa, joko olet jotain kirjoittanut. Vaikka en tunnekaan sinua, on kiva lukea, että olet jaksanut töihin ja touhuat kaikenlaista. Toivotan sinulle ja miehellesi voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  20. Kiva kuulla! Tuollaiselle rakastavalle ihmiselle olisin niin valmis lainaamaan jopa oman poikani.. Sennin ikäisen. Eihän se sama asia olisi, mutta ehkä se rakkaus voitelisi poikani haavoja pitkään. Kuvaat niin kauniisti äidinrakkautta että sen voi lukea rivienkin välistä :)

    VastaaPoista
  21. Kiva oli lukea kuulumisiasi, ja olen iloinen siitä, että suurin suru jo hellittää otettaan. Voimia ja siunausta edelleen! Nuo tekemäsi kakut ovat upeita! :) Hyvä, että leipominen on alkanut jälleen innostaa.

    VastaaPoista
  22. Ihania kakkuja! Ja ihanan makuisia oli lätytkin :D .
    Suru on varmasti vielä pitkään mukana, mutta lämmittää sydäntä, että katseesi on taas ylöspäin. Takana on ihana elämä Sennin kanssa ja myös paljon pelkoa ja surua. Muista kuitenkin, että edessä on varmasti vielä paljon kaikkea ihanaa, sellaistakin mitä et osaisi odottaa. Ja Senni kulkee sydämessä mukana sielläkin ♥. Olet rakas!

    VastaaPoista
  23. Onpa hyvä kuulla sinusta.

    Ihan mielettömän hienoja kakkuja, olet todella taitava. Ja ihana asia, että töihin paluusi on sujunut noin, se ei varmasti helppoa ole ollut. Olet todella rohkea ja vahva nainen. Kauniita päiviä teille toivon.

    Venla

    VastaaPoista
  24. Voimia ja siunausta teille..olet kyllä uskomattoman ihana ihminen ja uskomattoman taitava leipoja:) Aurinko teille paistakoon normaalia korkeammalta!

    VastaaPoista
  25. Mukavata kuulla, että katse nousee pikkuhiljaa ylöspäin :)
    Todella olet taitava kakkustelija,kehoitan jatkamaan sitä, ja voipi olla et saat meille joskus kakun tehdä :)
    Suru vie oman aikansa ja anna sen rauhassa olla niin pitkään kun on. pikkuhiljaa surunkin keskellä oppii iloitsemaan pienistä asioista joita meillä on <3
    siukkisTA Reeta ystävä <3
    TV: maarit Saarenmaa

    VastaaPoista
  26. *Halaus* voimia ja valoa elämääsi. Ihanaa, että olet jaksanut leipoa ja puuhata muuta mukavaa. Jatka samaa rataa! <3

    VastaaPoista
  27. Upeita kakkuja!Ja kiva olet löytänyt taas puuhaamisen tuoman ilon.
    Voimia ja aurinkoa kesäisiin päiviin!

    VastaaPoista
  28. Voi Reeta, olet aivan uskomattoman ihana ihminen! On hienoa katsella, miten olet päässyt eteenpäin. :) Ikävä ei lopu koskaan, sen kanssa pitää vain oppia elämään, vaikka se tuntuukin tosi vaikeelta. Olit ja olet edelleen maailman paras äiti Sennille♥. Aurinkoista ja mukavaa kesää sinulle! :)

    VastaaPoista
  29. Hei, Ison työn olet tehnyt ja paljon olet joutunut kokemaan ja näkemään, siitä olemme varmaan samaa mieltä. Anna aikaa myös itsellesi, niin hyvinä kuin vähemmän hyvinä päivinä. Ihania kakkuja olet tehnyt, silmä lepää niitä katsellessa.

    VastaaPoista
  30. Millon seuraava lapsenne syntyy?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-