sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Maisemia

 




Kun maisemat kotinurkilla on tämmöiset,

voisko sitä enää parempaa näkymää toivoa.
Meidän tupa on tuo harmaa,
vähän kattoa näkkyy.
:) 

Alempi otos on ihan meidän kotitien toiselta puolen,
tuolla aidan takana asustaa talvisin myös hevoinen.
Mutta kesäisin rouva hevoinen on jossain muilla laidunmailla.
Ihana vanha rouva.



Ehkäpä se meri/saaristomaisema
näin rannikkokaupungin kasvatille 
myöskin kelpaisi,
mutta nyt nautin tästä.
:)






 Mutta asumisen suhteenkin olen 
tämän elämän myötä oppinut sen, ettei mikään ole pysyvää.
Vaikka talo ostettiin ja melkeimpä kokonaan uudestaan
remontoitiin ja rakennettiin,
sen voi syystä tai toisesta joutua jättämään.

Joten eihän kiinnytä liikaa seiniin
ja muuhun materiaan.
Niitä saa aina uusia,
ihmiselämää ei.




Pionientuoksuista sunnuntaita
toivotellen!

-Reeta-




8 kommenttia:

  1. Kauniis maalaismaisemat teillä...:)

    VastaaPoista
  2. Niin juuri, einkannata kiinnittää sydäntään katoaviin aarteisiin vaan katoamattomiin! Siunaukset!

    VastaaPoista
  3. Kauniita maisemia, niin rauhallisia.
    Itse asun Turun saaristossa,ihan meren rannalla pienessä ruukin kylässä.
    Naimisissa olen merimiehen kanssa. Kotoisin olen kuitenkin Porista ja sielläkin ikäni asunut meren rannalla.
    Meri on katoamaton aarre, se on ja pysyy. Saan siitä sieluuni rauhaa. Meri ja tuuli on minulle ihan yhtä tärkeää ja pysyvää kuin perhe.

    Olen seurannut blogiasi ja elämääsi jo kauan. Vaan en ole kommentoinut. En tiedä oikein nytkään mitä sanoa. Olet ihmeellinen nainen ja äiti.
    Ihailen Sinua ihan todella. Kun käyn sivuillasi, mietin usein Senniä..Millainen hän on, paljonko hän aistii asioita, kommunikoiko hän enää mitenkään, kokeeko Senni tunteita..iloja, pettymyksiä, suruja..
    en osaa edes ajatella voimiasi sairauden kanssa.Minulla on 3 tervettä poikaa..
    En pärjää ollenkaan sairauksien, onnettomuuksien, enkä kuoleman kanssa.En osaa käsitellä millään tasolla menetyksiä tai onnettomuuksia, vaikka äitinikin olen haudannut.
    Saisinpa edes hyppysellisen voimaasi ja kykyäsi kantaa elämän tuomat muutoskohdat.
    OLET IHMELLINEN ÄITI JA NAINEN!!! OIKEESTI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin minäkin ajattelin silloin ennen, etten voisi kuvitellakaan menettäväni ketään läheistä, saati sitten omaa lasta. Niin vain matkanvarrella niihinkin voiman on saanut. Vaikkei se helppoa ole eikä tule koskaan olemaankaan tämän läpi käyminen. Ihana kuulla, että ajattelet Senniä. Sitä on varmasti vieraan vaikea kuvitella näin kuvien välityksellä Sennin olemusta ja kykyjä. Ja toisaalta, sitä on vaikea selittääkin. Senni on hiljainen persoona, joka täytyy tuntea voidakseen aistia ja kokea sen kaiken ihanuuden joka Sennissä asuu. Vaikka kommunikointi, eleet, ilmeet eivät enää juuri onnistukaan. Mutta kyllä Senni aistii meidän läsnäolon ja läheisyyden, hellyydenosoitukset, kosketuksen. Ilostakin rippeet on vielä jäljellä harvinaiden naurun muodossa. Itku tulee kun joku on todella huonosti.
      Kiitos vielä kommentistasi, mukavaa kun seuraat meitä!! :)

      Poista
  4. Materiaan olen minäkin ymmärtänyt olla kiintymättä... :)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia,sielu lepää.Kaunista.

    VastaaPoista
  6. Kaunista, ihana oma rauha ja peltoa ympärillä :)

    VastaaPoista
  7. Niin, onhan nuo ihania maisemia! Mutta ei toki ihan joka puolella taloa tuollaista ole, kuviin pääsi vain parhaat palat! ;) Mutta se mikä ei näy kuvissa, sitähän ei ole olemassa, eihän!? ;D

    VastaaPoista