Siirry pääsisältöön

Tämmöstä tänään.




Hei ihmiset. Kesä meni, syksy tuli. Enkä kirjoitellutkaan niinkuin kuvittelin. Tämä vain tuntuu vieläkin niin vaikealta. Tavallaan ei oikein ole kirjoittamista. Vaikka samaan aikaan pää on täynnä ajatuksia. Tavalliset omat tekemiset tuntuu liian tylsältä jakaa. Tai vähintäänkin erilaiselta. En jotenkin osaa niistä kirjoittaa, vaikka haluaisinkin. Onhan tässä blogissa ollu enemmän ja vähemmän syvempää pohtimista ja tunteiden jakamista. Niinsanotusti vähän diipimpää settii. Heh. En siis vain saanut esim meidän pihan laitosta ja kasvien istuttamisesta irti mitään juttua. Ja se mitä nyt käyn läpi, on ehkä liian henkilökohtaista jaettavaksi, ainakin vielä. Eikä sekään sen kummempaa kuin "pientä" itsetutkiskelua. Kuka olenkaan ja mitä elämältä haluan. ;)

Mutta jospa mietin vähän että mitä mulle kuuluu just nyt. Teitä ehkä eniten taitaa nyt kiinnostaa onko meidän perhe viime aikoina kasvanut. Ei, ei ole, kaksin edelleen ollaan. Kiitos rohkaisuista ja kannustuksista asian suhteen, jää nähtäväksi kuinka asia etenee ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  

Just nyt mä kaipaan auringon lämpöä ja kesää. Ahistaa jo tuleva pimeys ja kylmyys. Kesä oli ihana, ja pärjäsin itteni kanssa taas paremmin ku vielä koskaan Sennin jälkeen. Kevät oli raskasta ja monen asian takia kovin voimia vievää, ja kävi niinkin, että sain kropassani tuntea sen, että kun henkiset voimat loppuu, niin kroppakin voi pettää. Multa meni toukokuussa pariksi viikoksi kädet ja jalat oudosti turraksi ja kummallisia  kipuja siellä täällä. Voin fyysisesti tosi pahoin. Mitään ei löytynyt ja syyksi jäi uupumus ja pitkäaikainen, traumaattisen kokemuksen aiheuttama stressitila. Vaikka siis pää alkaakin jo selviämään tapahtuneesta, niin kroppa tulee hitaasti perässä. Kestihän sitä fyysistä hoitamistakin vuosia, puhumattakaan henkisen puolen taakasta. Sitä sanotaankin, että kropalla kestää toipua niinkauan kuin itse fyysistä kuormitustakin on kestänyt. Mun malja siis taitaa olla vieläkin melko täynnä, ja läikkyäkseen yli ei tarvitse paljoakaan. 

Syksyn tullen on taas arki lähtenyt rullaamaan töineen ja rakkaine harrastuksineen. Nautin ihan hirveästi baletista, jota harrastan, samoin showtanssista, jonka aloitin vasta hiljan. Tanssiessa huolia ei vain yksinkertaisesti ole! Lisäksi käyn juoksemassa aina kun sopiva hetki tulee. Hyvää musiikkia korvanappeihin ja tossua toisen eteen, ihanaa! Liikunta, nyt kun siihen on taas voimia ja intoa, on iso osa sitä, että ylipäänsä jotenkin jaksan. Jos en pääse liikkumaan tai tanssitunneille, mieliala alkaa selvästi laskemaan. Eihän se liikunta surua ja ikävää poista, mutta auttaa pitämään ne jotenkin paremmin kurissa. Kädentöitä en enää juurikaan ole harrastanut, jotenkin niihin on tullut ähky. Kai sitä joskus vois taas ottaa pensselin käteen ja maalata.. 

Mutta siis justiinsa nyt, tänään, mulle kuuluu ihan hyvää. Vähän väsyksissä oon melko raskaasta viikosta, mutta muuten iha jees. Aamulla kävin ystävän kanssa 8km lenkillä pitkospuilla hienoissa aurinkoisissa suomaisemissa. Sieltä lähtiessä lähikaupan pihassa törmäsin kaksiin toisiin rakkaisiin ystäviin. Ihania ihmisiä ovat, kertakaikkiaan. Kotiin päästyäni söin, keitin liian vahvat kahvit, join ne liian vahvat kahvit kermalla ja punaisella maidolla laimennettuna ja nyt naputtelen tätä ja syön irtokarkkeja, joita jäi eiliseltä herkkupäivältä. :) Samppa on työkeikalla, mutta tulee illaksi kotiin. Oon rakastunut tuohon mun mieheen ihan uudella levelillä. Tämä vuosi on ollu meidän parisuhteen uutta aikakautta, vähä niinku vasta seurusteltais. Hih. :) 
Kissakin tuossa kävi naukumassa ja puskemassa jalkaa. Piti päästää se pissalle. Henkarilla verhotangossa roikkuu juhlavaatteet, joita tarvitaan viikon päästä kavereiden häissä, lattialla lojuu  sikinsokin viidet parit erivärisiä korkokenkiä kun en osaa päättää mitkä niistä juhliin jalkaan laittaisin. Mustat, punaiset, vihreät, roosat vai mintunvihreät...kaapissa olis vielä hopeiset, ruskeat ja keltaiset vaihtoehdot. Multa puuttuu kultaiset korkokengät ja just semmoset sopis tohon asuun. Mutta uusia en kyllä nyt hanki. Turhamainen korkkariongelma - ah, ihanaa olla nainen! ;) Voishan sitä vielä tänään siivota, mut emmä! Laitan saunan päälle ja otan rennosti. Huomenna parturiin töiden jälkeen. :)

-Reeta-

Kommentit

  1. Ihana kuulla sinusta, ihanaa syksyä <3

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellisiä! Ihanaa lukea kuulumisia. <3 Olen jo itse alkanut pistää vähän vastaan syksyn pimeydelle ledivaloilla ja kynttilöillä. ;)
    terv. Satu

    VastaaPoista
  3. Ihana rakas siellä! Kiva lukea kuulumisia!

    VastaaPoista
  4. Mukava lukea kuulumisia! Hyvää syksyn jatkoa!

    Sanna:)

    VastaaPoista
  5. Voi että tää oli kyllä kiva teksti! Jotenkin rennolla otteella kirjotettu ja ihana kuulla sun ja teidän kuulumisia! Ja vaikka tässä tekstissä oli just niitä kuulumisia ja arkisia asioita niin on niitä aina kiva lukea. Vaikka niistä kukkapenkeistäkin :) tsemppiä pimeeseen syksyyn, paljon vaan kynttilöitä ja muuta piristävää.. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kun kirjoitit kuulumisia :) Niin mukavan rennolla otteella kirjoitettu! Itsekään en ole kovin syksyn ystävä. Syksyhän jo pitkällä ja pian voi alkaa laittamaan valoja ym..joulun odotus niin kivaa aikaa. Pirteän raikkaita päiviä!

    VastaaPoista
  7. Ihana elämänmakuinen päivitys. Elämä on juuri niin juhlavaa, kun me annamme sen olla. Uudet kengät, irtokarkit tai sauna. Arki on juhlaa <3

    VastaaPoista
  8. Seuraan edelleen tätä blogia, tässä hyviä juttuja ja myös Senni-asioita olen lueskellut. Minua kinnostaa erilaiset sairaudet ja vammat. Minun blogi on nykyään sivuilla http://akkapentu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Täällä yksi 38-vuotias naiseläjä,jolle sun blogisi on antanut todella paljon.Lohtua,hyvää mieltä ja aihetta olla kiitollinen.Vaikutat lämpimältä ja mukavalta ihmiseltä,ja sun tapa kirjoittaa tempaisee lukijansa mukaan.Luin ensimmäisen kerran teidän perheen tarinasta "Hyvä Sanoma"-lehdestä,ja sitä kautta löysin nämä sivutkin-noin puolitoista vuotta sitten.

    Palaan aina välillä lukemaan vanhoja päivityksiä,ja seuraamaan josko olisi ilmestynyt uusia.Toivotan sydämestäni onnea,voimaa ja iloa teidän perheen elämään,ja muistan teitä rukouksissa.
    Harrastan myös itse kaikenlaista askartelua ja näpertelyä,ja lähettäisin mieluusti teille joulukortin,jos haluat.Osoitteen voi laittaa mulle:vaheja@gmail.cm /Henna
    Lämpöistä joulunodotusta!

    VastaaPoista
  10. "Älä pelkää muutosta.
    Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois.
    Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle."

    Kaikkea hyvää ja kaunista elämääsi vuonna 2017 - lempeitä tuulia tiellesi.
    //Johanna


    VastaaPoista
  11. Hei Reeta, mitä kuuluu?
    - Satu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-