sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Maailmalla.









Viime vuonna Thaimaassa, tänä vuonna Espanjassa. Kyllä se kuolinpäivä on huomattavasti helpompaa ottaa vastaan ja rämpiä yli muissa maisemissa. En tiedä voiko kahden vuoden perusteella sanoa tästä matkustamisesta vielä perinnettä muodostuneen, mutta kyllä tähän voisi tottua. Ei surua pakoon pääse, eikä sitä yritetäkkään. Ikävän ajanjakson pääsee ylittämään muissa maisemissa vain vähän helpommin. Ei sen kummempaa.

Käväistiin siis pikareissulla Malagassa Sennin kuolinpäivän tienoilla. Kyllä se itku ja ahistus sielläkin tuli, etenkin sillon seitsemäs päivä, mutta pääkopan ja verkkokalvot täytti myös mukavat asiat nähtävyyksiä kierrellessä ja auringonvalosta nauttiessa. Ajatella, jo kolmas vuosi ilman Senniä lähti käyntiin. Voinko olla selvinny tänne asti? Siltähän tuo näyttää. Ja sitäpaitsi, musta tuntuu, että kadonnut elämänilo taitaa olla taas löytymässä. Usko elämään, jossa minullakin voisi olla vielä jotain merkitystä. En vielä tiedä mitä, eikä tarvikkaan, mutta toivo haaveista ja itseni merkityksestä on heräämässä. Siitä iloitsen tänään.

-Reeta-

11 kommenttia:

  1. Eikö tunnukin hyvältä. Toivonpilkahdus siitä, että jotain uutta on tulossa, joskus, ei ehkä ihan vielä, mutta joskus. Toivon sinulle yhä enemmän ilon- ja toivonpilkahduksia. Luulenpa muuten myös, että sinulla on valtavan paljon suurempi merkitys kuin itse uskotkaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että valoa näkyvissä.
    Kokemuksesta tiedän, että helpotusta tulee, mutta minulla ainakaan ei ole itku loppunut. Joulukuussa tuli Lauran 10v kuolemasta 20 vuotta ja aina se päivä on vaikea. Samoin kun syntymäpäivä. Fb:ssä on tyttären kaveri minun kaverina ja hän hehkutti 30-v päivää ja siinä ohessa ne muut samanikäiset kaverit, niin kyllä vaan tuli haikea ja liikuttunut olo. Meillä ei juhlittu sellaista päivää.
    Mutta valoa päin ja ihanat muistot mukana aika vaan menee eteenpäin.
    Kaikkea hyvää kevään odotukseen, eloon ja oloon.
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Noinhan se yleensä kai menee, että kolmannen vuoden kohdalla alkaa helpottaa - ja muista, että itkussa ei ole mitään hävettävää, vaikka se tulisi vielä monenkin vuoden päästä :') Tsemppiä sinne ♥

    VastaaPoista
  4. Olet ihana Reeta ! Senni oli, on ja tulee aina olemaan SUURI osa elämääsi. Olet niin ihana ja rakastava ihminen, että toivoisin sinun voivan jakaa tuota rakkautta eteenpäin tulevaisuudessa. Nyt nauti aina kun siltä tuntuu ja odottele kevään ihanaa valoa, joka lisääntyy päivä päivältä. Valoa ja iloa kaikkiin päiviisi :-) toivottaa , uskollinen blogisi lukija

    VastaaPoista
  5. Ihana oli lukea tämä kirjoitus. Tuo kuva teistä viljapellossa on niin ihana. Sennillä on ihanat vanhemmat ja Sennillä oli rakastettu ja hyvä lapsuus.

    VastaaPoista
  6. Pelasti kyllä päiväni lukea sinulta tälläinen postaus.Hassua,emmehän ole edes koskaan tavanneet :) Mutta olen äiti itsekin ja voin vain aavistuksen kuvitella elämääsi menetyksen jälkeen :( Toivon lisää hyvää mieltä ja aurinkoisia päiviä sinun ja miehesi elämään tästä eteenpäinkin <3

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla kuulumisia! <3 Kolme vuotta on paljon aikaa, silti niin vähän. Uskon että jollain tapaa teistä tuntuu aina että ihan kuin Senni olisi vasta tässä ollutkin ja niin sen kuuluukin olla, ei Senni teistä minnekkään katoa. Pysyy aina vierellä. Toivottavasti elämä menee eteenpäin ja tulevaisuudella olisi tarjota teille iloa ja onnea.

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut, että rakkaan kuoleman jälkeen elämä on kuin spiraali, jonka keskellä suru on. Alussa surun ympärillä kiertävä kehä on pieni ja surun tummuus peittää koko taivaanrannan. Vähitellen elämän jatkuessa spiraali kasvaa ja suru jää hieman kauemmaksi, sinne elämän keskelle kuitenkin. Joskus spiraali ei kasvakkaan tasaisesti, vaan elämä vie päiviksi tai hetkiksi suoraan keskikohdan yli, suru vihlaisee taas syvältä. Sitten pääset kuitenkin jatkamaan taas sieltä ulommalta kehältä. Toivon sinulle laajenevaa spiraalia ja kirkkaita värejä taivaanrantaan.

    VastaaPoista