Siirry pääsisältöön

Käännekohta.





Väsynyt, raskas, tunkkainen, surullinen, ahdistava, synkkä, pimeä, kipeä, haluton, tympeä. Siinä viimeisten viikkojen kuumimmat adjektiivit.

Täytyy sanoa, että näin ensimmäisen vuodenkierron nyt läpi käyneenä, kaikkein vaikein ja pahin aika kaikista vuoden aikana olleista juhla- ja merkkipäivistä, on ollut tämä kuolinpäivä. Siihen ei liity mitään hyvää muisteltavaa asiaa, kuten esimerkiksi jouluun tai syntymäpäivään liittyy. Pelkkiä ahdistavia ja niin tuskaisia muistoja.

Kuolinpäivä kun ei rajotu vain siihen yhteen ja ainoaan päivään, vaan kaikkiin niihin ennen ja jälkeen tapahtumiin. Useiden viikkojen ajalta. Koko ajan, mitään sen kummemmin edes ajattelematta nousee mieleen tapahtumia vuoden takaa. Millon lähdettiin kotoa viimeisen kerran, miten sairaalassa tapahtumat ja Sennin vointi eteni, miten pelättiin viimeisenä yönä puhelinsoittoa, kun yritettiin edes hetken levähtää mieheni siskon luona, kuolinpäivän tapahtumat ihan hetki hetkeltä, ihmisten käynnit, kukkameren ja sen aiheuttaman tuoksun, arkkuun laiton, hautajaisjärjestelyt jne jne jne.

Ja sen saman tuskan tavallaan käy läpi nyt uudestaan, kun muistaa, miten hirveää se oli. Mutta toisaalta on myös helpottunut olo, tähän asti on nyt siitä kaikesta kuitenkin selvitty.


Katse on kääntymässä jo kovastikin eteenpäin, jotenkin on ilmassa semmosta uuden alun odotusta. Vuoden täyttyminen on ikäänkuin jonkinlainen käännekohta. Haluaakin jo kääntää katseen sieltä synkästä menneestä tulevaan. Ei mitenkään pitkälle vielä pysty näkemään, mutta sen verran, että tiedän siellä olevan jo jotain odottamisen arvoista. Ihan tässä lähitulevaisuudessa. Uuden työn etsiminen, uuden kodin rakentuminen, uusia ystäviä ja tuttavuuksia uudella paikkakunnalla, uusia harrastuksia. Ja tämän vuoden tavoite olisi aloittaa pikkuhiljaa myös säännöllinen liikuntaharrastus, joka jäi täysin Sennin kuoleman jälkeen. Kunto on romahtanut ihan pohjalukemiin, ja painokin nousi useita kiloja. Ei vaan jaksanut välittää ja suruunkin taisi saada hetken lohtua herkuista, etenkin "aina pettämättömästä ystävästämme" suklaasta.

Mutta ihanaa, että noillekin asioille on taas voimia edes alkaa niitä ajatella.






***

Ootte varmaan huomannutkin, että tuonne yläpalkkiin on ilmestynyt "In Memoriam"-otsikko. Sieltä löytyy muistokirjoitus, jonka halusin vielä tehdä. Pieni pintaraapaisu niihin muistoihin, joita meille Sennistä jäi.





-Reeta-



Kommentit

  1. Kauniit ajatukset niin surullisesta vuodesta ♡Senni

    VastaaPoista
  2. Voimia sinulle, sinä vahva nainen♥

    VastaaPoista
  3. Voimaa ja valoa, iloa ja kevyempiä hetkiä <3

    VastaaPoista
  4. Voimia ja kaikkea hyvää, iloakin, tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  5. Voimia ja jaksamista sekä uskoa uuteen alkuun ja elämään!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja Rakkautta täynnä huokuva kirjoitus Reeta. <3 Päivä ja hetki kerrallaan mennään elämässä eteenpäin. Elämä on täynnä uusia seikkailuja, Senni on viimeinkin Kotona, Isän hellässä huomassa <3

    VastaaPoista
  7. Omia ajatuksiaan ei pääse pakoon. Vaikka mihin menisi, ne seuraavat perässä. Mutta kun ne ottaa vastaan ja kohtaa, ne jossain vaiheessa päästävät irti otteestaan. Tilalle tulee jotain uutta. Oikein paljon voimia vaikeisiin hetkiin ja iloa ja onnea niihin parempiin!

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitat, niinkuin aina. Päivä kerrallaan, kohti valoa. Sennillä on kaikki hyvin. Varmasti seurailee touhujanne, välillä hymyillen.

    VastaaPoista
  9. Täällä sinun blogiasi seuraillaan ja valoa päiviisi toivon.

    Venla

    VastaaPoista
  10. Johanna Kurkela - Prinsessalle, tämä kappale on Sennille ♥

    VastaaPoista
  11. Voimia näihin raskaampiin päiviin!

    VastaaPoista
  12. Jokunen hetki sitten kävin täällä kurkkimassa josko olisit kirjoitellutkin eli mielessä olette olleet! <3 Senni kulkee aina siellä sydämessä, ajatuksissa ja uudessa elämässäkin mukana joten rohkeasti vaan kohti tulevaisuutta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, että jaksoit vielä muistokirjotuksen Sennille kirjoittaa! Siihen on hyvä päättää tämä kaunis blogi. Toivon kaikkea hyvää elämäänne!

    VastaaPoista
  14. Tyttärelläni on Rettin syndrooma. Hän on nyt neljä päivää vaille 35v. Tällä hetkellä hän on Haartmanin sairaalassa keuhkokuumeessa. Kuukausi sitten hän oli siellä myös keuhkokuumeen vuoksi. Googlasin `keuhkokuume syvästi kehitysvammaisella, ja löysin tämän blogin. Luin sitä syvän liikutuksen vallassa. Kiitos blogistasi. Äiti Johanna.

    VastaaPoista
  15. Kyynelsilmin luin kirjoituksesi läpi, voi miten ihana tyttö Senni olikaan! ja miten ihanat vanhemmat hänellä on. voimia raskaaseen aikaan haluan toivottaa sinulle ja miehellesi. Ei oman lapsen menetystä pysty mitenkään käsittää. Pieni enkeli kulkee mukananne aina, vaikka ei yhdenkään lapsen soisi enkeliksi ennen aikojaan lähtevän. <3

    VastaaPoista
  16. Mitä teille kuuluu, kuinka on vuosi lähtenyt käyntiin? Kaikkea hyvää toivotellen Memmuli

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-