Siirry pääsisältöön

Kiveen hakattu.



Nyt se on siinä.

Hautakivi.

Jollakin tavalla piste tälle kaikelle,
mikä liittyy Sennin kuolemaan ja askel taas surutyössä eteenpäin.






Kivi tuli tiistaina paikalleen.
Toisaalta kovin odotettu, toisaalta pelätty.

Ei ollut ollenkaan helppoa nähdä Sennin nimi kivessä.
Ikäänkuin se olisi nyt vasta muuttunut jotenkin lopulliseksi.

Nähdä oman lapsen nimi "kiveen hakattuna".





Hautakivessä on pronssikirja,
jossa on kaiverrettuna "Sennin tarina".

Ja niinkuin kaikki kauniit sadut,
myös Sennin tarina alkaa sanoilla
Olipa kerran...

Tämä tarina vain ei pääty yhtä onnellisesti niinkuin sadut yleensä.




Niinkuin joskus mainitsinkin,
halusin kiveen kolmiulotteisia pronssiperhosia.
Perhonen symboloi niin hyvin Senniä
ja Sennin kaunista, haurasta ja lyhyttä elämää.





Kiven edessä aluslaatassa on reikä kukalle
ja vieressä on tilaa lyhdyille tai muille muistoesineille.
Tänään kävinkin viemässä kivelle enkelin,
joka pitää vaaleanpunaista perhosta kädessään.
Löysin enkelin jo talvella,
mutta se on odottanut sopivaa ajankohtaa päästä haudalle.
Nyt se sopii siihen hienosti, 
kun ei lyhtyjä ja kynttilöitä näin kesällä tarvita.




Itse kiveen ei ole kaiverrettu mitään.
Se on ikäänkuin sokeripala, ei liian suora tai sileä pinnoiltaan.
Ei Sennikään aina ollut niin huoliteltu, tukka pörrössä niinku menninkäisellä. ;)

Mitään muuta kivi ei mielestämme kaipaa,
täydellinen noin.
Ja miten helpottikaan nähdä,
että se oli sellainen kuin se mielikuvissakin oli.
Jopa parempi.


Juuri Sennin muistolle sopiva.




-Reeta-


Kommentit

  1. kaunis hautakiva, kauniille enkelille ! <3

    VastaaPoista
  2. Ei kauniimpaa muistomerkkiä olisi Senni voinut saada - niin rakkaudella ja taidolla suunniteltu ja valmistettu. Miten lapsen muistokiveen sopiikaan tuo satujen teksti - Olipa kerran ... Kivi näyttää siltä, että teidän on hyvä sen äärelle mennä muistelemaan rakasta tytärtänne - helppoa ei kai koskaan, mutta tärkeää hetkestä ja vuodesta toiseen.

    Ihanan tarinan olet Sennin elämästä meille luonut - kiitos siitä ja voimia eteenpäin elämässänne!

    Ainokaisen lapsenlapsen mummo

    VastaaPoista
  3. ihan mielettömän kaunis!!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis <3 ihan Sennin näköinen <3

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän kaunis, ihan tyttäresi näköinen :)

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis, ihan kuin kaunis tyttösenne <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis kivi kauniille elämälle. Sennin tarina jatkuu: Ja hän on pyyhivä kaikki kyyneleet heidän silmistään eikä kuolemaa ole enää oleva eikä murhetta eikä valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on mennyt. Senni elää ikuisesti, onnellisena. <3

    VastaaPoista
  9. voi miten kaunis!<3

    VastaaPoista
  10. Äärettömän kaunis hautakivi <3 Taas tuli kyyneleet täällä töissä teidän puolestanne,sairas maailma kun vanhemmat joutuvat pienelle lapselleen suunnittelemaan viimeistä leposijaa :( Voimia valtavasti voin vaan taas toivottaa päiviinne tästä eteenpäin <3

    -Maria-

    VastaaPoista
  11. Ai että Kaunis.Olipa kerran.....Ihana.

    VastaaPoista
  12. Enpä ole kauniimpaa kivea koskaan nähnyt <3 Ihana ja kaunis, mutta silti niin haikea. <3

    VastaaPoista
  13. yhdyn edelliseen. Itse en ole koskaan nähnyt noin kaunista kiveä. Olette edelleen ajatuksissamme ja Senni säilyy muistoissamme <3

    VastaaPoista
  14. Upea hautakivi upealle Sennille. Arvasin ja tiesin, että kivi tulee olemaan erikoinen, persoonallinen ja sennimäinen, tämä on sitä enemmän kuin voisi kuvitella. Ihan mielettömän kaunis ja loppuun asti ajateltu. Just niin Sennimäinen :)

    VastaaPoista
  15. Kertakaikkiaan upea ja todella kaunis!!! Siis todella.... En edes tiennyt että tuollaisia on mahdollisuus saada.

    VastaaPoista
  16. Kauniinpaa ei voi olla.Upea.

    VastaaPoista
  17. Niin kaunis muisto<3 häkellyttävä<3 voimia ja enkeleitä<3

    VastaaPoista
  18. Tuollainen hautakivi varmaan pysäyttää ohikulkijankin, katsomaan tarinan vuosilukuja ja ehkä miettimään hetkeksi elämän arvaamattomuutta.

    VastaaPoista
  19. Reeta, aivan liikuttavan ihana kivi! Kävin vasta haudalla pikaisesti ja mietin, josko Sennillä jo olisi hautakivi, mutta en sateessa lähtenyt katsomaan. Täytyy käydä "ihastelemassa" tuota. Ihan äärettömän kaunis! T.Ami

    VastaaPoista
  20. On kyllä kaunis ja huolella ajateltu muistokivi.

    VastaaPoista
  21. Se on vielä kauiimpi kun olisin voinut kuvitellakkaan! Ainutlaatuinen ja herkkä kuten omistajansakkin voiko sanoa että joku "omistaa" hautakiven vai onko joku sen hautakiven haltija? Voimia <3
    -ks-

    VastaaPoista
  22. Onpa tosiaan kaunis ja koskettava hautakivi! Ihanin ajatuksin suunniteltu, Senni varmasti hymysuin katselee kiveä perhosniityltä ja lähettää perhosia suukkojen kera tervehdykseksi ja kiitokseksi teille. Sennin tarinalle olisi toivonut toisenlaisen lopun täällä maan päällä. Tietyllä tavalla tarina jatkuu edelleen, kuten vaikuttavilla tarinoilla on tapana. Voimia kesäpäiviin! t. Johanna

    VastaaPoista
  23. Todella kaunis kivi. Ehkä kaunein näkemäni. Senni on tuon kauneuden ansainnut. Myös te!!!

    VastaaPoista
  24. Todella kaunis ja koskettava kivi.
    jaksamisia teille

    VastaaPoista
  25. Todella koskettavaa tekstiä. Ja tuo kivi on todella upea!! Nää tekstit tuo mieleeni veljeni, jonka elämä päättyi vain ollessaan 8-vuotias. Tosin veljeni ei kuollut sairauteen, vaan onnettomuudessa. En voi sanoa, että tietäisin miltä tuntuu menettää oma lapsi, mutta olen elänyt siinä tuskassa ja nähnyt kuinka se koski vanhempiini. Viime vuosina olen nähnyt isäni kasvoilla sen saman ilon, mitä se oli silloin kun veljeni vielä eli. Ja olen siitä todella kiitollinen. Kerran yksi ihminen minulle sanoi: "jos itkettää, anna itkun tulla. Itkeminen helpottaa joskus. Suru on aina läsnä, mutta sen kanssa oppii elämään". Veljeni kuolemasta on yli 10vuotta, mutta silti suren hänen poismenoaan joskus. Vaikka toki nykyään en itke niin usein mitä ennen ja pystyn ajattelemaan häntä iloiten. Voimia teille tässä suuressa surussa! Ja toivon, että teidänkin päiviin tulee niitä aurinkoisia hetkiä. :)

    VastaaPoista
  26. Kaunis kivi. Ihan Sennin näköinen ja oloinen. Voimia tähänkin päivään!

    VastaaPoista
  27. Kaunis kivi. Minulle tuli siitä heti mieleen, että Sennin nimi on hakattu taivaan kirjaan.

    VastaaPoista
  28. Niin kaunis. Niin Sennin näköinen! Voimia <3

    VastaaPoista
  29. Niin kornilta kuin kuulostaakin kehua lapsen hautakiveä,mutta tuo on ihana!!!ja niin teidän ja Sennin näköinen <3 Kaunis loppu lyhyelle,mutta ehkä sitäkin rikkaammalle ja äärimmäisen koskettavalle elämälle <3 Voimia sinulle ja miehellesi tästäkin eteenpäin,tuskaanne en pysty kuvitellakaan :( <3

    -Pilgrim-

    VastaaPoista
  30. Löysin blogisi sattumalta, jään lukemaan . Ootan osaa suruunne, vaikka taitaa olla hieman myöhäistä. Voimia teille <3

    VastaaPoista
  31. Appiukkoni haudalla kävin tänään ja mutkien kautta "eksyin" Senninkin haudalle! Niin liikuttava hautakivi ja koskettava koko Sennin tarina! Lämmin osanotto ja voimia suureen suruun! Jälleennäkemisen toivo kantaa <3

    VastaaPoista
  32. Kaunis kivi. Voimia toivon <3

    Lämpöisiä ajatuksia, Marikan äiti Kirsi

    VastaaPoista
  33. Löysin vasta tieni tänne....

    Otan osaa!♥
    Uskon, että Sennillä on nyt kaikki hyvin. Toivo jälleennäkemisestä auttaa...
    Voimia ja siunausta. Niin kaunis hautakivi, runollinen...

    ♥:llä Marikki

    VastaaPoista
  34. Löysin vasta tieni tänne....

    Otan osaa!♥
    Uskon, että Sennillä on nyt kaikki hyvin. Toivo jälleennäkemisestä auttaa...
    Voimia ja siunausta. Niin kaunis hautakivi, runollinen...

    ♥:llä Marikki

    VastaaPoista
  35. Katselin postauksia taaksepäin ja itkin...
    ♫ Päivä vain ja hetki kerrallansa... ♫ ♪
    Ette ole yksin!

    VastaaPoista
  36. Eksyin tänne vasta ja selasin kirjoituksiasi taaksepäin ja en voi muutakuin ihailla miten olet jaksanut hoitaa kaikki asiat, vaikka se on varmasti ollut todella vaikee..
    Todella kaunis ja ainutlaatuinen kivi, aivan Sennin näköinen!
    Toivon paljon voimia teidän arkeen♥

    VastaaPoista
  37. Voimia suureen suruunne...

    ..luulit että saat opettaa tyttärellesi maailmasta,mutta tyttäresi opettikin maailmaa itsestään.Muut näkivät lapsen joka ei puhu,sinä näit ihmeen joka ei tarvitse sanoja rakastaakseen...

    <3

    VastaaPoista
  38. Kun saa jotain niin arvokasta kuin oman lapsen, ei häntä haluaisi laskea taivaan isällekään . Tämä tarina sai kyyneleet vuolaasti virtaamaan ja tajuamaan elämän haurauden... Senni pieni enkeli taivaan, jätit jäljen tämän ihmisen sydämeen. Siellä pieni nöpövarvas pilvenreunalla äitiä ja isää odottaa, pallolla leikkimään ja perhosia katsomaan!

    VastaaPoista
  39. Suru voi olla kaunista kaipausta. Suru voi myös olla niin valtava tuska, että jokainen hengenveto sattuu. Se aaltoilee. Tunnemyllerrys on valtava. Ensimmäinen vuosi on pahin, kuten kirjoitit "jokainen vuodenaika on opeteltava elämään uudelleen". Mutta- Sinä selviät! Te selviätte! Suru ei katoa koskaan, mutta se muuttaa muotoaan. Se muuttuu jossain vaiheessa helpommaksi kestää...

    Teitte enkeliprinsessanne lyhyestä elämästä onnellisen!

    Voimia ja siunausta toivoo blogiin "vahingossa" eksynyt enkelipojan äiti

    VastaaPoista
  40. Kyynelten läpi hymyilin lukiessani kirjoituksiasi. Aivan sattumalta tulin vierailulle ja olen siitä kiitollinen, sillä jätitte Sennin kanssa suuren jäljen sisimpääni hyvällä ja kauniilla tavalla. Kiitos kun olet jakanut tarinaanne täällä myös meille tuntemattomille.

    Vielä useiden vuosien jälkeenkin suru käy kylässä, tulee toisinaan koputtamatta. Läheisen askeleet kuuluvat, läsnäolo tuntuu. Näissä muistoissa on kuitenkin toivo ja niissä kuuluu elämä. Suru laantuu, muuttaa muotoaan. Joskus paljon myöhemmin sen antama yllättävä lohtu tulee kodiksi. Haava ei enää syki kipua, vaan kipu ikään kuin laimentuu. Muistot elävät ihan oikeasti, eikä niitä voi kukaan viedä sinulta ja teiltä pois. Elämä maalaa niiden pintaan kauniin kuviointinsa, ja antaa tarkoituksensa, vaikkei sitä aina heti löytäisikään.

    Jaksamista päiviinne, suuret osanotot.

    VastaaPoista
  41. ei tätä blogia voi lukea ilman kyyneleitä. en tiedä ovatko ne surusta vai ilosta. tuntuu, että ripaus ilonkyyneleitäkin. ihan vain siitä syystä, että Senni sai elää ihanan ja onnellisen elämän kaikesta huolimatta.

    sain tutustua kehitysvamaisiin lapsiin ja eräs tyttö vei sydämeni. hän sairastaa harvinaista sairautta. tytön kikatus sai vedet silmiini. hän ei mitenkään muuten kommunikoinut. tytön kikatus toi niin suuren valon huoneeseen ja antoi kasvot ja persoonan tuolle neidille.

    kiitos ihananasta blogista. kumpa me ihmiset osaisimme arvostaa pieniä asioita elämässä
    ja lopettaisimme turhan valittamisen.

    kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
  42. Mielettömän kaunis paikka teidän prinsessalla nyt on. Kauniimpaa ei voisi enää ollakkaan. Olen lukenut blogisi moneen kertaan alusta loppuun ja aina se koskettaa jostain todella syvältä. Tyttösi kulkee aina mukanasi, toivon sinulle ja miehellesi paljon onnen hetkiä elämän varrelle. Sen surun ja kaipauksen rinnalle. / H

    VastaaPoista
  43. Voi rakas ystävä, miten suuren surun sinä olet saanut osaksesi kantaa. Kumpa jokaisella lapsella olisi sinun kaltaisesi äiti. Teit kauniin pikkuprinsessasi elämästä hänen arvoisensa, ja rakkautta teidän lapseltanne ei koskaan puuttunut. Pikkuinen perhosenne lentää nyt vapaana paremmassa paikassa.

    Olisipa sanoja, joilla tuskan voi pyyhkiä pois.

    VastaaPoista
  44. Kulku käy kovin usein tänne blogiin, kurkkaamaan miten täällä jaksellaan. Kovasti, kovasti olette koskettaneet, sydämeen asti <3. Kaunis hauta on teidän pienokaisella.

    "Oispa mulla voimaa kuin tahtoa oisi,
    en tuskaa näin suurta kantaa sun soisi
    Jos ois siipeni vahvat ja syliini saisin
    osan sun murheestas sitä kuljettaisin,
    auttaisin taakkaa tätä kantamaan
    joka tuli sun sydämees asumaan"

    VastaaPoista
  45. Kaunis, todella kaunis kivi.

    VastaaPoista
  46. Kaunis kivi ja niin koskettava tämä kirjoitus,kaikki tämä mitä olet tämän kertonut tähän.
    Halauksia ja voimia edelleen <3

    VastaaPoista
  47. Itse olen hoitaja ja seurannut 4 eri lapsen incl elämän taivalta ja nähnyt sen ilot ja surut. Voin vain kuvitella mitä äitinä tunnet. Paljon voimia suureen suruusi <3 kaunis kivi senniprinsessalla!

    VastaaPoista
  48. Rakkaus on kuin perhosen lento, niin kaunis, hauras ja ihmeen hento. Rakkautta vaali ja huolta kanna, ei mikään niin suurta onnea anna. Maailman kaunein hautakivi <3

    VastaaPoista
  49. Todella lohduttavaa nähdä kauniisti toteutettuja kiviä lapsilla.Todella kaunis,herkkä ja tunteita nostattava ihan näin ventovieraallakin.Senni-enkelille lämpimiä ajatuksia ja vanhemmille edelleen voimia arkipäiviinne <3

    VastaaPoista
  50. Ehdottomasti kuolema konkretisoituu hautakiven myötä. Meidänkin pitäisi mennä pian valitsemaan kivi. Todennäköisesti hankimme keskikokoisen hautakiven. Varmasti tulee sekin olemaan vaikea päätös. Otan osaa suruusi. Todella kaunis hautakivi.

    VastaaPoista
  51. Upea hautakivi. Otan osaa myöskin. Meidän tuttava juuri koki menetyksen. Hänen täytyisi myös hautakivi valita. On todella surullista, kun vanhempi joutuu hautamaan lapsensa. Niin ei pitäisi tapahtua. https://messukylankivi.fi/hautakivi/

    VastaaPoista
  52. Kauniin näköinen hautakivi. Hieman erilainen, kuin mitä yleensä näkee. Meidän täytyisi myös etsiä hautakivi, mutta sen tulee olla melko edullinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-