Siirry pääsisältöön

Näinkö valoa?




Tiedättekö,
pitkä mustien päivien ketju 
katkesi ensimmäisen kerran viikko sitten.

Ei se väriltään kirkkaista kirkkain ollut silloinkaan,
mutta ensimmäisen kerran sain kokea
valon vielä olevan olemassa.
Minuakin varten.
Mieli oli ihmeellisen valoisa.
Ja sitä kesti kokonaista kaksi päivää.







Se, mikä saa valon kirkastumaan
tähän pimeyteen,
on ehdottomasti ystävät.
Ilman teitä en varmasti näkisi valoa vielä pitkään aikaan.









Ystävät,
ne
kutsuu syömään
pyytää kahville
vie ratsastamaan metsäpoluille
järjestää tyttöjenillan
tulee pyytämättä käymään
vie ostoksille ja ravintolaan
sanoo lohduttavia sanoja
laittaa tekstiviestejä
soittaa
kuuntelee
lähettää merkkareita ystävänpäivänä
pitää huolta.


Hetkeksi unohdan muun.















Hetkeksi unohdan muun

Punatulkut pyrähtävät pihapuun oksille,
tupsahtavat tuulen mukana kuin kutsusta.
Nököttävät totisina ja tarkkaavaisina
keskellä lehdetöntä lohduttomuutta,
ja hetkeksi unohdan muun.
Unohdan samean surun
ja varoittamatta paljaaksi riisutun pelon.
Unohdan eiliset ja huomiset.
Unohdan kipeän haavan
joka pysyy auki aina vaan.
Tuo ohikiitävä unohduksen hetki
tuntuu niin pehmeältä,
hellältä ja hyvältä.
Suljen silmäni
ja sallin itseni levätä siinä.

(Kun suru on suurin-lohdutuksen sanoja,
Sinikka svärd ja Sinikka Hautamäki)







Kunnes jälleen putoan.



-Reeta-



Kommentit

  1. Vetää niin sanattomaksi..
    Ei voi kun toivottaa tuhannesti voimia jaksaa eteenpäin! ♥

    VastaaPoista
  2. Olen niin iloinen puolestasi. Lyhyistäkin valon hetkistä. Kukaan ei ansaitse enemmän valoa kuin sinä. Sinä ja Senni olette (ehkä tietämättänne?) tuoneet tämän blogin kautta symbolista valoa monen muun ihmisen elämään.

    VastaaPoista
  3. Toivon, että saat nauttia pienistäkin valonvälähdyksistä, jonka näet. Olet ansainnut jokaisen niistä. Blogisi on tuonut omaan elämääni valoa - erilaista kuin mikään muu ja haikeaa, mutta silti kaunista ja lämmintä. En tunne teitä, mutta silti pikku Senni tulee tämän tästä mieleeni. Kiitos, kun kirjoitat.

    VastaaPoista
  4. Koska sanani eivät riitä kertomaan sitä, kuinka paljon haluaisin osata lohduttaa, tai kuinka paljon kohtalonne minua kosketti, kuinka paljon itkin kun tekstit lävitse luin, laitan vain tämän runon, jonka toivon tuovan lohdutusta tänä vaikeana aikana.

    Do not stand at my grave and weep,
    I am not there; I do not sleep.
    I am a thousand winds that blow,
    I am the diamond glints on snow,
    I am the sun on ripened grain,
    I am the gentle autumn rain.
    When you awaken in the morning’s hush
    I am the swift uplifting rush
    Of quiet birds in circling flight.
    I am the soft starlight at night.
    Do not stand at my grave and cry,
    I am not there; I did not die.

    Senni oli mitä ihmeellisin pieni tyttö. ♥ Osanottoni.

    VastaaPoista
  5. Maaria Leinonen kirjoittaa: ”Valoa kohti. Valoon. Mutta ensin pimeän läpi. Ensin etsittävä pimeälle nimeä, ensin etsittävä pimeästä ovi itsensä kokoinen, mentävä läpi pimeän puhki. Yksin. Yksin, itseään kysyen pelkonsa nimeä kysyen. Mentävä pimeän taakse kohti läpi. Ja katso: valkenee! Ja katso: eräänä päivänä kaikki valoa."

    VastaaPoista
  6. Olit kirjoittanut vastauksen juuri niihin mietteisiin joita pohdin, kun äsken tulit mieleeni. Mietin, että toivottavasti ystävät pitävät sinuun yhteyttä, ja saavat sinut näkemään niitä valon pisaroita. Edes hetkittäin. Ja ajan kanssa enenevin määrin. Kestääpä se sitten kuinka kauan tahansa.

    Venla

    VastaaPoista
  7. Valoon, varjoista valoon, takaisin varjoihin, niin se menee meillä täällä maan päällä.. mutta varjot eivät tule ilman valoa.

    Kaiken takana ja kaiken edessä on suurin ja kaunein Valo, Taivaan Isä ja Hänen Kirkkautensa ja Valonsa!

    Mene Valoa kohti, mene vaikka hyvin pienin askelin, askel askeleelta.
    Huomaa Valonsa, muista Valonsa! Aina.

    Älä vaivu epätoivoon. Anna Hänen Valonsa loistaa sinun huoneeseesi!

    -teija teijuska

    VastaaPoista
  8. Tulin toivottamaan ja toivomaan että lisää noita valoisia päiviä elämäänne vielä tulee <3 <3 <3 Päivä kerrallaan,hetki kerrallaan.Voimia!

    -Maria-

    VastaaPoista
  9. Ajattelin juuri että mitä sinulle kuuluu?.kaunis kirjoitus.Voi olla välillä heikko ja pudota,aivan hyvällä omallatunnolla.Paljon aurinkoa kevääseen teille.

    VastaaPoista
  10. Kaunis toivoa antava kirjoitus, kosketti syvältä jälleen kerran. Ihanaa, että olet saanut kokemuksen valon näkemisestä ja tuntemisesta. Jospa se on juuri Senni-enkeli, kuka hellästi rakkaudella siirtää pilviä syrjään ja auttaa valoa tehtävässään. "Hetkeksi unohdan kaiken muun"-lohdullisia ajatuksia, että hetkeksi voi ja saa unohtaa kaiken, että taas jaksaa. Olen iloinen puolestasi, että sinulla on surussa kannattelevia ystäviä ja läheisiä. Toivon valon hetkiä päiviinne.-Johanna-

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita kuvia! Valon ja varjon kanssa kaikki näyttää ihan erilaiselta kuin ennen.

    Putoa rauhassa, juuri silloin kuin siltä tuntuu. Sinua kannattelee Kaikkivaltiaan isot kädet koko ajan!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Reeta ystävyydestä! Se on mulle tärkeä!

    VastaaPoista
  13. Ihan kuin olisin pudonnut tuon viimeisen kuvan ja viimeisen lauseen mukana. Miten toisen suru voikin koskettaa... tuot tunnelman niin taitavasti esille, nämä kuvat ja tekstit vangitsevat. Ei se ole paha asia silti.

    Kiitos jakamisesta, ja voimia taas. Ja valoa.

    VastaaPoista
  14. Minulle tuli tekstistäsi mieleen Anna-Maija Raittilan runo:

    Haluan valoa, joka ei sokaise mustaksi.

    Haluan veden hajuista,
    kaarnan karheudesta,
    saran vihreänvivahteista
    aavistaa,
    että maailmassa on
    kaikella mieli,
    että vajoavallakin
    on viestinsä.

    Sekin on jo paljon, iso askel, kun haluaa taas valoa. Askel eteen, kaksi taakse, yksi sivulle, taas eteen, niin etenee minusta suru, ennalta-arvaamattomasti ja välillä armottoman kovaa pudottaen. Vasta jälkeenpäin näkee polun, joka kuitenkin vei varjoista valoon.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kosketuksesta. Olen liikuttunut niin monesta syystä tämän blogin äärellä: elämästä, rakkaudesta, toivosta, surusta, menetyksestä ja vielä kerran rakkaudesta. Niin suuresta rakkaudesta, etten tiennyt sen olemassaolosta aiemmin paljoakaan. Uskon, että se sama suunnaton rakkaus mitä tunnette menetettyä lastanne ja toisianne kohtaan, tulee osaksenne ja iloksenne vielä moninkertaisena. Suruasi ja valoasi myötäeläen, Minna

    VastaaPoista
  16. On niin vaikea sanoa mitään.

    Mutta tiedän kyllä tuon "samean surun". Mulle kaikkein kauheinta oli se, kun _iloitsin_ siitä lyhyestä hetkestä, kun en muistanut surua! Siitä tuli niin hirvittävän huono omatunto. Miksi iloitsen kevyestä hetkestä? Sehän loukkaa sitä rakasta ihmistä, joka on kuollut!!

    Suru on pitkä matka. Tosi pitkä. Harvakseltaan on pieniä keltaisen pilkahduksia. Mutta onneksi niitä on, muuten siihen mustaan eksyisi kokonaan.

    VastaaPoista
  17. Jatka myös kuvaamista.
    Ihan huomaamattasi käsittelet asioita kuvien välityksellä
    ja tänne jakamasi kuvat kertovat meille niin paljon.

    VastaaPoista
  18. ponnahda hetkeksi pinnalle vetämään happea ja katsomaan valoa, sitten taas putoat ja kohta ponnahdat uudelleen. Kuten joku jo sanoi, suru on pitkä matka, otat vasta alkuaskelia, saat rauhassa vielä pudotakin.
    Ystävät on lahja, kuten Sennikin on :)

    VastaaPoista
  19. kauniisti kirjoitettu ja upeita kuvia.
    ihana kuulla että sinulla on vankka ystäväjoukku tukemassa sinua, ja auttamassa näkemään auringonvalon.
    Paljon aurinkoa ja voimia päiviisi.

    VastaaPoista
  20. Sennistä pitäisi tehdä kokonainen kirja. Niin kauniisti hänen elämäänsä ja tarinaansa tässä logissa kerrotaan ja kuvataan.

    VastaaPoista
  21. Laitan käden ristiin ja pyydän lisää aurinkoisia päiviä teille <3

    VastaaPoista
  22. Voi että miten Senni- vauva onkaan niin suloisen näköinen kuvissa. Niin väärin, niin väärin, että pienen elämän kohtalo oli tällainen.
    Sennin tarina on koskettanut syvästä, pieni enkelinne on mielessä joka päivä.
    Voimia ja valoa teille!

    VastaaPoista
  23. Vähitellen noita valoisia päiviä tulee lisää. Vähitellen suru painuu taustalle ja rakasta ihmistä voi ajatella tuntematta koko ajan valtavaa menetyksen kipua. Sennin kuolemasta on vielä niin vähän aikaa, että sinulla on täysi lupa pudota suruun. Rakkaan mummoni kuolemasta tulee pian vuosi täyteen, ja nyt voin jo ajatella häntä tuntematta epäuskoa kuoleman todellisuudesta ja menettämisen kipua. Nyt, kun ajattelen häntä, tunnen kyllä ikävää, mutta se ei ole enää yhtä kipeää. Oman lapsen menettäminen on toki jotain vielä paljon kipeämpää kuin isovanhemman kuolema, mutta uskon, että surutyö etenee aina suunnilleen samaa rataa. Ehkä vuoden päästä sinäkin huomaat, että menetyksen kanssa on jo paljon helpompi elää. Siihen saakka toivon sinulle lisää noita valonpilkahduksia sekä Taivaan Isän hellää ja parantavaa hoivaa.

    Senni on noissa kuvissa mitä suloisin! On sydäntä särkevää ajatella, että olette joutuneet luopumaan pikkuisestanne. Se tuntuu niin epäreilulta. :(

    VastaaPoista
  24. Kävin tänään viemässä pienen lyhdyn Sennin haudalle. Tuli itku:(
    http://www.youtube.com/watch?v=Zqz-wkZVMLM Toivon tässä olevan pieni ripaus valoa!

    VastaaPoista
  25. Toivon sinulle lisää valoisia päiviä elämääsi ja paljon voimia jaksaa eteenpäin <3 kirjoitat ja kuvaat todella hyvin, kiitos kun jaat kanssamme näitä asioita ja tunnelmia, se on tärkeää ja arvokasta, niin kuin teidän pienen Sennin elämä, joka jatkuu ilona, valona ja kauniina muistoina.

    VastaaPoista
  26. Kaikki varjot eivät ole tummia, ei mustia eikä edes harmaita. Joku varjo on kirkas ja joku varjo on vihreäkin. Kuten Fairy-pullon. Toivottavasti elämääsi osuu paljon näitä kirkkaita ja värilisiä varjoja! Voimia tähän päivään!

    VastaaPoista
  27. Työskentelen Sennin(kin) kaltaisten ihanien, erityisten erityislasten kanssa, ja minunkin mielestäni tekstisi ovat niin kauniita ja rakkauden täyttämiä, että tämän kaiken voisi laittaa kirjan muotoon.
    Se myös lisäisi tietoa ja näkökulmaa erityislasten kanssa toimiville aikuisille.Uskon että vanhemmat ovat lastensa parhaat asiantuntijat ja osaavat parhaiten kertoa lapsensa tarpeista,varsinkin niistä ei-hoidollisista.Minulle tämä blogisi on tärkeä paitsi henkisessä, myös ammatillisessa mielessä.
    Voimia ja pikkuhiljaa kasvavaa valoa teille molemmille!Antakaa itsellenne aikaa ja ottakaa kaikki ystävien tuki, apu ja rakkaus vastaan.Sennin elämällä ja sillä että olet sitä täällä meille vieraille avannut, on ollut suuri merkitys monelle ihmiselle.
    Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  28. Ihana kuulla, että elämässä on vähän iloa ja valoa. Senni toi iloa, valoa ja onnea elämiinne ja vaikka hän on poissa, saavat ne elämän kauniit puolet silti edelleen näyttäytyä. Sitä Sennikin toivoisi. <3

    VastaaPoista
  29. Hienoja kuvia, kertovat paljon. Kauniita sanoja ystävyydetä ja vaikeita sanoja suuresta menetyksestä... Olen niin iloinen, että jaksat kirjoittaa. Usein olette mielessä. <3

    VastaaPoista
  30. Taas tuli kyyneleet kun katsoin tuota pienen tytön kuvaa...Kuinka rankkaa teillä vanhemmilla mahtaa olla :( En voi muuta toivoa kuin että löytäisitte jostain lohdutusta ja voimaa jatkaa eteenpäin.Sydäntä raastaa kun mietin menetystänne.

    Onneksi sinulla on välittäviä ystäviä,he ovat kuin pelastavia enkeleitä,jotka pitävät kiinni tässä elämässä <3 Toivon että tulevaisuus tuo vielä paljon aurinkoisia päiviä teille,että kipu vähitellen laimenee <3

    -Pilgrim-

    VastaaPoista
  31. Minä putosin myös,tuon viimeisen kuvan ja lauseen myötä :( Elämän epäreiluus iskee vasten kasvoja,pieni lapsi viedään vanhemmilta ja vielä noin raa'alla tavalla.Toivon teille vanhemmille paljon lisää noita valoisempia päiviä <3 Kiitos kun olet jakanut kanssamme teidän elämää <3

    Surussanne myötäeläen,Tia

    VastaaPoista
  32. Tuo edellä esitetty ehdotus kirjoittaa näistä teksteistä kirja on minusta tosi hyvä! Jotain poikkeuksellisen pysähdyttävää ja koskettavaa on tavassasi kuvata niin elämää Sennin kanssa kuin tunteita Sennin poismenon jälkeen. Olen ihan varma siitä, että sellainen kirja toisi lohtua ja sisältöä monen, monen ihmisen elämään.

    Ei sen aika varmaankaan ole nyt, mutta jospa sitten joskus... uskon, että meistä lukijoista saat kyllä kannustusjoukon jos kirjoitusprojektiin päätät vielä ryhtyä!

    VastaaPoista
  33. "Ihmeellinen on elämän lahja.
    Kaunis ja hauras,mut silti niin vahva.
    Hetkessä iloa,surua tunnen.
    Muistojen kanssa maailmassa kuljen.

    Rakasta mä miksi en luonani pitää voi?
    Suurimman rakkauden sä pienoinen mulle toit.
    Rakkaus elää,ei rakkaus koskaan kuole.
    Hennolla äänellä kuiskaan sen sulle

    Sylissä tyhjässä lämpösi yhä tunnen.
    Muistan viel äänesi ja naurusi kuulen.
    Valon suurimman meille elämälläsi soit.
    Sammu ei koskaan tuo kajastus jonka toit.

    Lähde nyt rauhassa nukkuen rakkain.
    Peittelen sinut ja lähetän matkaan.
    Äidillä ikävä pientä on kova.
    Enkeli mun kaunis,hento ja soma.

    Hyvää yötä ja kauniita unia - pieni hauras oma lapseni."

    -Tekijä tuntematon-

    Teille voimia <3 <3 <3

    Maria

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-