Hymystä :)

Iloinen tervehdys,

Senni on taas kotona!

Ja terveisenne kerrottu kuusivuotiaalle :)

Tästä kuvasta kerrottakoon sen verran,

että Senni ei ole hymyillyt näin leveästi varmaan vuoteen,

jos ei kahteenkaan vuoteen. Ja voitte vain kuvitella sen 

tunteen rinnassa ja pienen onnenkyyneleen silmäkulmassa kun 

neiti tämän hymyn taas jaksoi meille hymyillä.

Eikä se ollut mikään epilepsiahymy,

vaan ihan oikea H Y M Y.

Kuvasta on aikaa ehkä kuukausi, vähän ylikin,

kun oltiin just kotiuduttu kyläreissulta.

Ihmeelliseksi tämän hymyn tekee vielä se,

että kello oli jotain puoli 11 illalla, 

ja iltalääkkeetkin oli vielä antamatta

 (juu, myönnetään, kesällä toisinaan vähä veny lääkeajat, 

onneksi Senni ei oo ollu kovin tarkka lääkeajoista...!)

mutta "enivei",

pointti siis siinä, että oireista ei tietoakaan,

ja tämmönen hymykin vielä tuli! 

Pisti vaan hetkisen miettimään, 

että pitääkö tässä alkaa vähentämään kohta lääkkeitä...!!

;)

INCL-sairauteen siis kuuluu, 

että lapsi menettää sairauden alkuvaiheessa muiden taitojen lisäksi myös hymyn.

Se, että tuokin pieni,

itsestäänselvä ja jokapäivään kuuluva ilme ja ele katoaa,

on meistä vanhemmista todella raastavaa.

Mutta useimmilla lapsilla hymy jostain syystä palaa muutaman vuoden kuluessa,

ja tiedän myös lapsia,  jotka on uudestaan alkanu oikeen ääneen hekottamaan!

:D

Ja uskallan väittää,

että näitä hymyjä ja nauruja kukaan INCL-lasten vanhemmista ei pidä enää koskaan itsestäänselvyytenä.

:)

Ja oli muuten ihan viittä vaille ettei Sennikin olis alkanu tuollon nauramaan oikeen ääneen,

mutta ei sitten kuitenkaan.

Sitä ootellessa, jospa sekin vielä tulisi takaisin.

Hymyä päivääsi!!

:)

-Reeta-