*Taas kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän, tunnen saman ikävän, kun poissa on hän.* Sennin syntymäpäivä kääntymässä iltaan. Kaunis syyskuun alun ilta, vaalennutta viljapeltoa melkein silmän kantamattomiin aukeaa ihan meidän takapihalta. Rakastan sitä. On jo kymmenen vuotta siitä, kun tämä pieni syksyn peikkoprinsessa meille saapui. 10vuotta! Tuntuu ikuisuudelta ja yhtäaikaa silmänräpäykseltä. Istuskelin tovi sitten tuossa meidän terassilla ja katselin tuota kaunista peltomaisemaa. Maisema on niin kaunis, että en tiennyt liikutuinko sen kauneudesta vai tirahtiko kyynel Sennin ikävästä. Veikkaan molempia. Tähän maisemaan kuuluu myös pellon toisella puolella siintävä kirkko. Aamuaurinko värjää kirkontornit kauniisti, ja ilta-aurinko omalla värillään. Pimeällä ne on kauniisti valaistut. Nyt kun siinä istuskelin ikävöimässä Senniä, alkoi yllättäen kirkonkellot soimaan. Kuin Sennin muistolle olisivat kumisseet. Tasaisesti, rauhallisesti, kauniisti, ker
Elämästä INCL-lapsen kanssa - ja sen jälkeen.