Siirry pääsisältöön

Syyskuun viides.




*Taas kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän, tunnen saman ikävän, kun poissa on hän.*






Sennin syntymäpäivä kääntymässä iltaan. Kaunis syyskuun alun ilta, vaalennutta viljapeltoa melkein silmän kantamattomiin aukeaa ihan meidän takapihalta. Rakastan sitä. 

On jo kymmenen vuotta siitä, kun tämä pieni syksyn peikkoprinsessa meille saapui. 10vuotta! Tuntuu ikuisuudelta ja yhtäaikaa silmänräpäykseltä. Istuskelin tovi sitten tuossa meidän terassilla ja katselin tuota kaunista peltomaisemaa. Maisema on niin kaunis, että en tiennyt liikutuinko sen kauneudesta vai tirahtiko kyynel Sennin ikävästä. Veikkaan molempia. Tähän maisemaan kuuluu myös pellon toisella puolella siintävä kirkko. Aamuaurinko värjää kirkontornit kauniisti, ja ilta-aurinko omalla värillään. Pimeällä ne on kauniisti valaistut. Nyt kun siinä istuskelin ikävöimässä Senniä, alkoi yllättäen kirkonkellot soimaan. Kuin Sennin muistolle olisivat kumisseet. Tasaisesti, rauhallisesti,  kauniisti, kerta toisensa jälkeen. Itkin. Niin monta tunnetta yhtäaikaa velloi, etten osaa niitä edes luokitella. Ehkä itkin kiitollisuudesta. Ehkä ikävästä. Itkin rakkaudesta. Ehkä vähän myös pettymyksestä.  Kellot toivat mieleen Sennille aikanaan soitetut surukellot. Mutta siltikin niiden sointi oli jotenkin niin lohduttava. Yksi kyynel vieri huulilleni. Huomasin, se ei maistunut enää niin karvaalta. 

Jälleennäkemisen vahva toivo elää. Kiitollinen siitä. Ja tästä uudesta kodista. Että saan näin lohduttavia maisemia katsella omasta kotoa käsin. 


-Reeta-



Kommentit

  1. "Päivä vain ja hetki kerrallansa . . . "
    <3
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana kuulla sinusta taas.
    Kuulostaa niin kauniilta teidän uuden kodin maisema.
    Toivottavasti saat voimaa siitä jokaiseen päivään.
    Oma esikoisenikin täyttää nyt kymmenen. Jotakin yhteistä Sennin kanssa.
    Amy

    VastaaPoista
  3. Ei ole sanoja ollenkaan ... ihanaa kuulla Sinusta !
    t. Johanna

    VastaaPoista
  4. Voi<3 Kävelin eilen vanhan kotinne ohi illalla ja olitte mielessäni. Taivaalla loisti sateenkaari. Aurinko paistoi ja taivas oli tumma, maisema oli erikoisen kaunis. Sennin syntymäpäivä, kaunis päivä <3

    VastaaPoista
  5. Usein käyn täällä tarkistamassa oletko kirjoitellut, nyt olit, kiitos! Pitkästä aikaa eilen selasin vanhempia kirjoituksiasi Sennistä, ihanista puuhistanne ja lämpöisistä rakkaudentäyteisistä hetkistä. Sama rakkaus ja lämpö huokuu kirjoituksistasi vieläkin. Blogisi on ainutlaatuinen!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen usein käynyt tarkistamassa oletko kirjoittanut. Blogisi ja Senni on koskettanut niin monella tavalla. Voimia!
    Kirsi

    VastaaPoista
  7. https://www.youtube.com/watch?v=lFIg2osdUr0 <3

    VastaaPoista
  8. Tätä blogia lukiessa tulee joka kerta iso pala kurkkuun, täytyy nieleskellä. Se on vaikeaa. Poskilihaksia nykii ja kiristää ja kyyneleet keskeyttävät lukemisen, kun ei erota kirjamia sanoiksi sumeasta tekstistä.

    VastaaPoista
  9. Kaunista syksyä sinne teille.

    Venla

    VastaaPoista
  10. Ihanaa että senni piipahti tänään meidän perhe-lehdessä. En halua avata haavoja ja anteeksi jos kysymykseni on liian tunkeileva. Mutta olisipa ihana lukea lisää ihania muistoja sennistä <3 Tämän tytön tarinassa on niin paljon ihanaa <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-