Tästä kaikesta.

Enkä viittaa otsikolla nyt tässä yhteydessä Senni-muruun. Vaan ihan oikeisiin muruihin. Ja pölyihin. Nurkissa juokseviin villakoiriin.  Kotiutumisen yksi kulmakivistä on tutustua itse taloon ja kuinka se toimii. Ja sehän tapahtuu parhaiten siivouksen avulla. Täytyy tutustua, mihin kaikki pölyt kerääntyy ja kuinka talo siivotaan. Imuroinko ensin ala-vai yläkerran. Mihin tulee eniten tahroja ja kaikenmaailman räpötyksiä. Missä on järkevintä säilyttää vaatteet, pyyhkeet, liinavaatteet. Siivousvälineet.  Täällä taloon tutustuminen on menossa siinä kohtaa, että pölyjen pesimäpaikat on paikannettu. Tuonne ne raukat kerääntyy aina tiettyihin nurkkiin siinä toivossa, että saisivat siellä jatkaa sukuaan kaikessa rauhassa. No myönnän, siltä se joskus kyllä näyttää, että näin olis päässyt käymään... Mutta pääasiassa siivousrumba uudessa kodissa alkanu mukavasti rutinoitumaan. Talo ja nurkat alkaa olla jo tuttuja. Haastetta kotiutumiseen tuo yläkerta. Ensimmäistä ...

Peilipallo sisustuksessa. Jepjep. Kuulostaa kasarilta. Tai ysäriltä. Ehkä myös teinivuosien limudiskoilta ja strobovaloilta.  Illan viimeisiltä hitailta Bon Jovin "Oolveissin" tahdissa. Mutta niin totta kuin kirkonrotta, meillä semmoinen kapistus roikkuu olohuoneessa. Ja ihan paraatipaikalla. Ja ihan tosissaan. Mutta älkää vielä naurako, tälle löytyy tarina ja varsin pätevä peruste. Peilipallo kuului tietenkin Sennille. Senni sai sen joululahjaksi joitakin vuosia sitten ja on siitä lähtien kuulunut meidän kodin sisustukseen. Ja huumorimielisiä kun ollaan, tässä peilipallossa on sopivasti myös vitsiä roikkuakseen edelleen meidän katossa. Plus vähä blingblingiä. Palloon kuuluu pieni moottori, joka pyorittää palloa hitaasti, sekä valo, joka heittää erivärisiä valoja peilipalloon, joka taas heittää seinille pieniä liikkuvia valopalloja. Tämä oli siis Sennille aistivirikkeeksi varsin mainio kapistus ja selvästi Senni toisinaan valopalloja ihmetteli.  Tätä m...

Toinen kesä pyörähti käyntiin ilman Sennityistä. Ja voitte tietenkin arvata ikävän taas huitelevan huippulukemissa. Mietteet on viime päivinä ajautunu useaan otteeseen siihen ensimmäiseen kesään, kun Senni oli alle vuoden ikäinen pikku pallero.  Kesään, joka oli meille se viimeinen ihan tavallinen kesä.  Erityisenä muistona nyt on noussut tähän ajankohtaan liittyen muisto mökkireissusta, jossa majoituttiin Sennin kanssa asuntovaunussa ihan kahdestaan, toiset nukkui mökissä. Nykyisestä meidän uudesta makuuhuoneesta puuttuu vielä pimennysverhot, ja joka ikinen ilta nukkumaan mennessä tuo muisto siitä asuntovaunun tunnelmasta vyöryy mieleen. Kattoikkunoista tulviva valo, ulkoa kuuluvat lintujen äänet aamuyöllä ja toiseen päähän vaunua vuorattu lämmin maja Sennille ja äitille. Senni äitin kyljessä kiinni. Voi että se oli ihanaa. Noh, yllättäen äiti ei siellä tietenkään hirveesti silloin nukkunut, juuri kyseisten valojen ja äänien takia, mutta Senni vielä tuona kesän...