Tästä kaikesta.

Kahdeksan vuotta. Niin sen piti olla. Synttärijuhlia, kakkua ja naurua. Olin vielä viime synttäreillä varma, että vielä ainakin yhdet synttärit saisin Sennille järjestää. Se taisi sittenkin olla pelkästään suuri toive. Mistään en ole ollut enää varma sen jälkeen kun Incl tuli meidän elämään. Mutta se on varmaa, että Senni syntyi ja valloitti. Ja siitä on kahdeksan vuotta. Yllä olevat kuvat otin Sennin synttäriaamuna. Aamukaste, sumu, valo. Joku niissä puhuttelee. Huomaatteko, pienenpieni sudenkorento lämmittelee aamuauringossa puunrunkoa vasten? Huomasin sen vasta laittaessani kuvia koneelle. Hymyilin. :) -Reeta- Ps. Kiitos kannustavista ajatuksista ja sanoista muuton suhteen! Täällä pakkaustouhut kovassa vauhdissa. :)

On niin helpottava tunne huomata, kun elämä alkaa versoilla uudelleen. Suru ei saanutkaan loppuelämäksi niskaotetta, vaikka tuossa se vielä hönkiikin niskaan. Sitä huomaa ajattelevansa välillä jotain muutakin, kuin  Kuolinhetkeä. Arkkuun laittoa. Hautajaisia. Hautaa. Elämän epäreiluutta. Huomaan hymyileväni, tai jopa nauravani ääneen yksin jossain ja jollekkin ihan hömpälle ajatukselle. Tai tilanteelle. Kaupassa kykenen jo keskittymään ihan olennaiseen, enkä puikkelehdi laput silmillä hyllyjen välissä viittä vailla ennen sulkemisaikaa. Suunnittelen asioita. Mietin, mitä mustakin voisi vielä isona tulla. Näen jo pidemmälle, enkä ihan niin paljon katsele enää taakse päin. HALUAN nähdä,  mitä elämällä on meille vielä tarjota. Tässä kohtaa on myös se kohta, kun muutto ja talon myyminen on tullut ajankohtaiseksi. Se tuntuu hyvältä ajatukselta ja ollaan siihen nyt valmiita. Luopuminen talos...

Jo heinäkuun lopulla alkoi pompsahdella mieleen lähestyvät Sennin synttärit. Että mitäs kivaa tänä vuonna Sennille järjestäis. Olisko ne suklaasynttärit, disney-juhlat vai vähän "rajummat"kekkerit merirosvo-teemalla. Kunnes taas totuus muutaman sekunnin jälkeen muistuu mieleen. Tähänkin on näköjään tullut tietynlainen tapa ja vuosittainen rutiini. Ja etenki kun nautin niiden järjestämisestä niin paljon. Ja nyt pukkaa ihan tosissaan vierotusoireita. Onneksi sain vähän lääkettä näihin vierotusoireisiin, nimittäin järjestimme siskoni ja serkkujeni kanssa vanhimmalle siskolleni  yllätysläksiäiset viime tiistaina. Aijjettä miten oli mukavaa niitä järjestellä! Pitkästä aikaa oikein tunsin intoa! Ja mikä parasta, yllätys pysyi loppuun asti salassa, vaikka välillä meinas lipsahtaa ja ilmeet kertoa että jotain puuhaillaan selän takana. Mutta täydestä meni! Siskoni lähti perheensä kanssa pidemmäksi aikaa Espanjaan as...

Niin paljon olis ajatuksia ja sanottavaa, mutta siltikään ei ole oikein mitään. Tästä syystä täälläkin ollut kovin hiljaista. Olen vaan koittanut nauttia kesästä. Kesä on ollut hyvä,  niinkin kai voisi sanoa. Mutta nyt jo syksyttää. Ostin jo vaaleanpunasia pallokrysanteemeja, ja suunnittelen haudankin laittamista syksykuntoon. Vielä se "syksyttäminen" tuntuu mukavalle, iltojen pimeneminen, kynttilät, tunnelma... Mutta oma ahdistuksensa siinäkin on ja tuleva pimeys ja talvi pelottaa. *** Muutama sananen niistä hiuksista, joista tuli alkukesästä mainittua.  Sennin kuolema aiheutti ison kriisin myös siinä, kuka ja mikä tässä oikeen ollaan. Se rooli, jossa vuosia on ollut, yhtäkkiä riisutaan pois, olo on aika alaston. Oma identiteetti ja paikka tässä elämässä hukkuu. Jotain piristystä oli saatava ja uutta minää alettava etsimään -vaihdoin hiustyyliä.  ;) En ...

Nyt se on siinä. Hautakivi. Jollakin tavalla piste tälle kaikelle, mikä liittyy Sennin kuolemaan ja askel taas surutyössä eteenpäin. Kivi tuli tiistaina paikalleen. Toisaalta kovin odotettu, toisaalta pelätty. Ei ollut ollenkaan helppoa nähdä Sennin nimi kivessä. Ikäänkuin se olisi nyt vasta muuttunut jotenkin lopulliseksi. Nähdä oman lapsen nimi "kiveen hakattuna". Hautakivessä on pronssikirja, jossa on kaiverrettuna "Sennin tarina". Ja niinkuin kaikki kauniit sadut, myös Sennin tarina alkaa sanoilla Olipa kerran... Tämä tarina vain ei pääty yhtä onnellisesti niinkuin sadut yleensä. Niinkuin joskus mainitsinkin, halusin kiveen kolmiulotteisia pronssiperhosia. Perhonen symboloi niin hyvin Senniä ja Sennin kaunista, haurasta ja lyhyttä elämää. Kiven edessä aluslaatassa on reikä kukalle ja vieressä on tilaa lyhdyille tai muille muistoesineille. Tänään kävinkin viem...

Meidän makkari alkoi tuntua ihan liian isolta ja tyhjältä. Vähän ahistavaltakin. Sieltä puuttui Senni ja Sennin sänky ja se melkein huusi tyhjyyttään. Joten otin ja vaihdoin työhuoneen ja makkarin paikkaa. Jännä homma,  mutta taas sekin oli yksi "henkinen luopuminen"  ja askel uuteen. Ennen makuuhuone oli tuossa kuvassa oikealla isossa huoneessa, sinne mahtui hyvin Sennin ja meidän sängyt, ja Sennin kaikki hoitotarvikkeet. Vasemmalla pienemmässä kammarissa oli työhuone. Nyt ne on päinvastoin. Ja hyvä niin.  Tarkkasilmäiset ehkä huomaa, että mattojakin on ilmestyny lattiaan enemmän. Sennin apuvälineiden liikuttelun takia niitä ei aiemmin voinut juuri pitää.  Tämän nykyisen makuuhuoneen oli alunperin tarkoitus olla Sennin huone, siksi vaaleanpunainen enkeli-tapetti. Pienemmästä tilasta huolimatta mun piti kuitenkin vielä saada huoneeseen "Sennin nurkkaus", joten...