Let it go.

Niin tosiaan. Meillähän oli se tilanne tuos joitaki kirjotuksia sitten, että ajauduttiin eräänlaiseen kulminaatiopisteeseen ja päätettiin luopua isoista asioista ja suunnitelmista. Oli pakko oman mielenterveyden kannalta. Ottaa ikäänkuin uusi kurssi ja suunta vuotavalle pikku paatille, ennenkuin se uppoaa. Hiiohoi. Ja yhtenä tähän kuuluvana luovuttiin siis talosta, jossa ehdittiin haaveilla ja suunnitella toisenlaista tulevaisuutta parisen vuotta. Keväällä talo löysikin sinne kuuluvat uudet asukkaat, ja me päätettiin jatkaa pystypäin matkaa kohti uutta ja yksinkertaisempaa, meidän kahden elämää. Luopumisasioihin kuului tässäkohtaa myös mm. oma piha, puutarha, ulkotyöt ja muu mieltä ja ruumista kuormittava. Kuten esim. irtipäästäminen suuresta perheruokapöydästä keittiössä. Tai lasten pyyhkeistä tai astioista kaapeissa. Liioista neliöistä ja tyhjistä huoneista. Asuntoalueesta, joka täynnä lapsiperheitä. Löydettiin tähän tehtävään juuri passeli kerrostalokoti melkein kaupungin sykkeestä. Toistaiseksi näin. En uskalla enää ajatella elämää kovin pitkälle, kun aina se yllättää, ja alan jopa uskomaan, että kodinvaihto alkaa olla meidän elämäntapa... Heh. 😆

Mutta tässäkohtaa on nyt hyvä. Itsekin voin jo paremmin ja alan olla toipunut silloisesta romahduksesta. Niin vaikeita aikoja takana, että välillä ei voi kuin ihmetellä ja olla kiitollinen elämän jatkumisesta. Yhdessä. Kahdestaan. Tai no onhan meillä pikku Marja-Liisa. Hamsterimössykkä. Pakko olla joku jota voi helliä ja nyysätä pilalle. Ja kyllä, hamsteriakin näköjään voi! Ja kun just nyt ei sovi yhtään haastavampihoitoinen elukka meidän elämään niin hän on täydellinen pikku ystävä. tähän hetkeen. Kyllä me vielä joskus rotukissa tai kaksi hankitaan...ehkä maine coon. Kissu sopis parhaiten meidän elämään, mutta ei ihan vielä.

Mutta sanoisin siis, että kaikki tämä on pitänyt käydä läpi. Päästää irti. Se oli kai sittenkin ihan hyvä asia, vaikka alkuun pudottikin ja syvälle. Äärettömän vaikea asia, mutta lopulta varmasti täydellisen hyvä. Kun päästää irti pinttyneistä haaveista ja oletuksista, kuinka elämä tulisi elää, täytyy tulla tilaa toisenlaisille hyville asioille. Siinä irtipäästämisen kohdassa vasta voi alkaa myös toipuminen. Asioiden hyväksymisellä.

"Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää" -värssy from Haloo Helsinki kiteyttää aika hyvin tämän ajatuksen, kun vaan osaa nähdä asian lopulta hyvänä vapautena. Ja näin sitä täytyy ajatella. Välillä katkeruuden klasit nenällä, mutta onneks kumminki aika harvoin enää.
Tämmöstä pureskelua tälleiltaa. Let it go.


-Reeta-

Ps. Kai noteerasitte toisessa kuvassa Sennuliisan peilipallon? Edelleen mukana matkassa, pirskahtelee iloa, niinkus Kondon Marie sanos ;)