Tästä kaikesta.

 Se on niin kamalan totta, kun väitetään, että jokainen vuodenaika  on opeteltava elämään uudestaan läheisen kuoleman jälkeen. Nyt,  kun maa ja terassi paljastui kokonaan lumen alta, aiheutti se taas aivan yllättäen uusien muistojen ja tunteiden vyöryn. Kaikki on siis nähtävästi kohdattava ekan kerran. Ihan kaikki. Nyt on kevään vuoro.  "On matto multa varastettu alta, en peittoo lämpimintä enää nää. Ja verhot revitty on ikkunalta, jäljellä vain riipaisevaa ikävää. Yht'äkkiä on mulla vieras talo, on vieraat seinät, vieras ovensuu. Ja vaikka joka huoneessa ois valo, oon pimeässä kun et sinä tuu."  "On piha liian iso ilman sua, on keinu orpona ja allapäin. Kun hetken vielä saisin painautua sun kainaloos ja olla sylikkäin." "Mutta joku vei sun askeltesi äänet ja pesi kaikki sormenjälkes pois. Paitsi sydämestäni, ne ovat jääneet ...

Muutama kuva siitä edellisestä  "elokuvakohtauksesta". Aika synkkää. Vai mitä. Hiirenkorvia ootellessa. -Reeta-

Välillä tämä sureminen on jokseenkin säälittävää. Seistä nyt haudalla kaatosateessa iltamyöhällä ja vollottaa. Oikeen ääneen. Ja kauan. Surra tätä elämän epäreiluutta ja kovaa kohtaloa. Ei puuttunut kuin oikein surullinen musiikki taustalle ja surkea elokuvakohtaus olis ollu valmis. Näin pari päivää tapahtuneen jälkeen,  nyt kun sadekin on tauonnut ja aurinko taas hetken paistaa, moinen käytös vähän ehkä huvittaakin. Minun lisäksi myös hauta on ollut  kovin  s u r k e a  näky viime päivät. Nyt kun lumet katosi ja maa alkoi sulaa, vastassa oli kurakkoa, kukkajäämiä hautajaisista, pehmeä, upottava multa, kaatumaisillaan oleva väliaikainen risti ja lyhtykin kenotti. Ei mikään kaunis näky. Eikä sen myötä mielikään. Kumpa saisi jo muistokiven haudalle.. Sitä suunnitellessa. Kivessä pitää olla ainakin yksi perhonen. *** Mutta mitä on mahtanut liikkua...

Ensimmäinen pääsiäinen ilman Senniä. Ei muuta sanottavaa. -Reeta-

"Toivo värisee koivun silmuissa, taivaanranta vaalenee. Ikävän puristus hellittää jo hetkittäin, askeleeni haudaltasi reipastuvat pikkuhiljaa." (Riitta Hämäläinen, Sinä olit lahja) Ihan vielä ei hiirenkorvat näy, mutta tiedän, että kohta nekin puhkeavat. Kevät nujertaa sittenkin talven - talven joka vei mennessään Sennin. Ja joka oli ihan liian pitkä, kylmä, pimeä, kamala. Niin se kai on, surun syövereistä noustaan sittenkin. Hitaasti, mutta voisi kai jo sanoa että varmasti. Tämä tie on ollut tähän asti karmea ja tuonut mukanaan  niin valtavan paljon uusia, kummallisiakin ajatuksia ja tunteita, joita ei olisi koskaan edes osannut kuvitella joutuvansa käymään läpi. Mokomakin suru. Tie on siltikin vielä pitkä, onhan se koko elämänmittainen, mutta pahimmasta suosta lienee päästy ylös. Ainakaan se ei ihan yhtä usein enää upota. Tai ainakaan ihan yhtä syvälle. Kuvissa näkyvään tiehen liitty...

Täällä ollaan. Päässä niin valtavasti asioita ja ajatuksia, tunteiden sekametelisoppaa, ettei oikein tiedä miten olis. Tai kuka olis. Tai missä olis. Mutta täsä mä ny olen. Juu, ja oltiin lehessäkin. Kiitos kaikesta palautteesta ja yhteydenotoista! Jutun lukeminen ja näkeminen lehdessä  nostatti monenlaista tunnetta pintaan. Tuli ikävä, tuli paha olo, tuli epätodellinen olo, tuli ikäviä muistoja menneestä, tuli ihania muistoja kaikesta. Tuli kyynel. Tuli hymykin. *** Muistan kun toimittaja saapui. Jännitti. Joulukuusi vielä loi tunnelmaa, oli vain muutama päivä siitä ihanasta joulusta, joka saatiin viettää yhdessä. Toimittaja saapui, jännitin ihan turhaan. Ihana ihminen. Sennillä siinä hetkessä kaikki täydellisesti. Pötkötti sängyllä, kuunteli Lumiukko-musiikkia, Eino-kissa vahti vieressä. Ei mitään vaivaa. Juteltiin. Hörpättiin teetä. Itkettiin ja naurettiin. Sovittiin, että valokuvaaja t...

Ei ollut montaakaan päivää hautajaisista, kun tein nuo perhoskorvikset. Ihmettelin vähän jälkeenpäin, että tuotos oli noin kevyt ja herkkä. Kaiken järjen mukaan ne olisi pitänyt olla  mustat ja raskaat. Mutta olivatkin niin Sennimäiset. Musta on ollut tosin päävärinä muissa piirustuksissa ja maalauksissa  joita on hiljalleen tekeillä. Kiitos kaikille täällä käyneille. Kommentit on ihania, samoin sähköpostit ja muut postilähetykset joita olen saanut paljon. En kykene niihin vastaamaan, mutta kaikki luen ja oikein imen itseeni kaiken sen lohdun, mitä te ihanat ihmiset haluatte antaa. Teissä asuu lähimmäisenRakkaus. Kiitos siitä. Ja uudet lukijatkin toivotan tervetulleiksi. Nyt täällä on suruaika blogissakin, joten päivitystahti on hidas. En vaan kykene ymmärtämään, miksi tuo ihana lapsi otettiin meiltä pois. Ensin menetettiin sairaudelle ja lopulta kokonaan....