Siirry pääsisältöön

Ps...;)



Hei! Mukava kun potkitte vähän pyllylle tämän kirjoittelun suhteen. :) Jotenkin on taas vaan vähän taantumaa tässä kirjoitteluhommassa. Ja tietysti paljon kaikenlaista aikaa vievää puuhaa ja tietysti töitä. Elämistä. Ja kokoilen vielä tässä vähän ajatuksiakin. Niitä on ollu yllättäen ihan hirveesti viime aikoina, vähän liikaakin! Suunnittelua, haaveilua, isoja päätöksiä, vaikeiden asioiden hyväksymistä, odotusta. Värkkäämistä. Ja katse on totisesti jo enemmän eteen kuin taakse! :)

Meillä on täällä piharemontti täydessä vauhdissa, siitä kuvia jahka saan jumissa olevan valokuvaohjelmani kuntoon! Samoin niistä sisätiloista mistä lupailinkin, mutta ollaan nyt kesä kuitenkin vielä ulkona. :)

Tässä uudessa kodissa oli hieno(ainakin ollut joskus hieno!), runsas puutarha, mutta muutaman vuoden hoitamattomana olleena oli villiintynyt niin, ettei tämän emännän aika, hermot eikä viisaus riittänyt sitä kunnostamaan saatikka jatkossa ylläpitämään. Hienoista istutusaltaista kasvoi mm. kaksimetristä pujoa ja muuta rikkaheinää ihan urakalla. Kyllä siellä välissä jotain oikeaakin kai oli ja yritti kasvaa, mutta en tunnistanut heitä. Enkä niin välittänytkään.
Ja kun kevättalvella pihaan tuli kaivinkone, joka joutui raivaamaan jokatapauksessa osan pihasta uuden rakennettavan autotallin tieltä, siitä se ajatus sitten lähti. Vedetään kerralla koko piha puhtaaksi. Ja kyllä kannatti! Heti ei niinkään enää ahista ja turhauta rikkaruohojen nyppiminen! ;D  Vielä ei ole lähellekään valmista, mutta siskon tekemä pihasuunnitelma näyttää paperilla erittäin hyvältä ja selkeältä ja ennenkaikkea helppohoitoiselta. Mutta tästä lisää vielä. Kohta päästään istutuspuuhiin ja kivetyksen tekoon. Terassille hankin vähän kesäkukkia tuomaan iloa silmään. Pihassa pitkään ollut keltainen iso kaivinkone ei sitä niinkään tuottanut. ;)




Hyvää kesää, ja kiitos teille seuraamisesta edelleen!!! *sydän*

-Reeta-



Ps. Meistä tulee joku kaunis päivä sijaisvanhempia jollekin/joillekin huikeille tyypeille!;)
 #enehkäkestä <3 :)



Kommentit

  1. Voi hurja miten ihania uutisia! Olen monta kertaa blogiasi lukiessani miettinyt, että te olisitte niin ihania sijaisvanhempia <3 Ne eräät huikeat tyypit saavat kohta elämäänsä todella onnellisen käänteen :) Upeaa yhteistä arkea, juhlaa - yhteistä elämää!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun kirjoitit taas!

    VastaaPoista
  3. Teistä tulee maailman parhaimmat sijaisvanhemmat! ❤️💙

    Oikein ihanaa kesää! ☀️ Olette usein mielessä.

    VastaaPoista
  4. Ps. Ihana ps! Tsemppiä kun uskalsitte,

    VastaaPoista
  5. Kyyneleet nousi silmiin kun luin viimeisen lauseesi. Mahtavaa! Jännittävää huikeiden tyyppien odotusta ja aurinkoista kesää teille.
    T. Johanna

    VastaaPoista
  6. Onnea päätöksestä alkaa sijaisvanhemmiksi�� minulla oli maailman ihanimmat tytöt sijaislapsina, hetkeäkään en kadu sitä aikaa elämästäni��

    VastaaPoista
  7. Ps. Olispas ihanaa kuulla kuulumisia! Ja olipas todella ihana ps. Onnea teille rohkeasta päätöksestä! Ja onnea näille huikeille tyypeille,jotka teidät saa sijaisvanhemmikseen!

    VastaaPoista
  8. Olipa ihanan iloinen ps! Joku tyyppi tulee olemaan onnellinen uudessa sijaiskodissaan ♡

    VastaaPoista
  9. Päivilläkin meni silmään jotakin, kun luin vika lauseen... ootte ihan varmasti parhaita sijaisvanhempia. IHANA JUTTU !

    VastaaPoista
  10. Tuli ihan kyyneleet silmiini kun ajattelin, että teette jostain lapsesta onnellisen! Hieno juttu!

    VastaaPoista
  11. Ihania uutisia! <3
    Olen monesti miettinyt lukiessani, että sijaisvanhemmuus olisi niin hyvin teille sopiva juttu. :)
    Mekin ollaan sijaisvanhempia. :)

    VastaaPoista
  12. Niin hieno asia. Minäkään en ehkä kestä. :D Teillä lapsi tai lapset pääsevät niin rakastavaan ja avarasydämiseen kotiin, olen siitä varma. Olen myös varma että saatte juuri ne lapset, jotka on teille tarkoitettukin. Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  13. Onnea hyvästä päätöksestä ja tsemppiä tulevaan. Eittämättä tulee olemaan myös rankkaa, mutta elämä kantaa <3

    T. Kahta sijasvanhemmuutta sivusta seuraava

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun kirjoittelit kuulumisia! Aivan upeaa, että ryhdytte sijaisvanhemmiksi. Lapset pääsevät niin rakastavaan kotiin. Kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  15. Hei!

    Sennin isä kertoi tästä blogista meille, kiitos! Blogi on kaunis ja niin myös Senni <3 Kirjoitat todella elämänmakuisesti, koskettavaa! Kesäterveiset sinne!

    Toivottelee; pienen erityisen Maisa tytön vanhemmat

    VastaaPoista
  16. Lisää kuulumisia janoaisin :)
    Onko perheenne kasvanut kesän aikana? Ymmärrän toki, että mitään kuvia et voi heistä laittaa, mutta voitko kertoa jotain?

    VastaaPoista
  17. Ihanaa, ihanaa. Mikä onni teille ja heille.

    VastaaPoista
  18. Lämpimät synttärionnittelut Sennille!!

    Harmi, ettette voi sijaisvanhemmuudesta kertoa blogiavoimesti. Olisi niin ihana kuulla perheenne taipaleesta. Olkoon se antoisa ja valoisa!

    VastaaPoista
  19. Olin tänään pitkästä aikaa yksin kotona. Käytin "omasta ajastani" melkein kolme tuntia blogisi lukemiseen. Luin kaikki postaukset alusta asti eikä kerta ollut edes ensimmäinen. Välillä täytyi pitää taukoja, koska itkin niin, että puhelin kastui kyyneleistä... En tiedä mitä tunteita käsittelen blogisi avulla, oman lapseni menettämisen pelkoa varmaankin. Lapseni ovat terveitä ja tunnen syyllisyyytä, koska en ole heistä tarpeeksi kiitollinen.
    Jatkathan vielä kirjottamista ? Halusin vaan kommentoida, vaikka asiaa ei varsinaisesti ollutkaan. Senni on tehnyt minuun suuren vaikutuksen �� Ihana Senni ♡

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5.9.2005-7.1.2013

"Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisit tänään." Pieni rakas Senni prinsessamme pääsi Taivaan kotiin 7.1.2013 klo 8.30 äitin ja isin suudelmien saattelemana. Suru, ikävä ja luopumisen tuska on ääretön. Mutta myös niin äärettömän kiitollinen Sennin kauniista ja kivuttomasta elämästä. Senni jätti meille valtavan ihania muistoja ja elää sydämissämme aina. Kunnes Taivaassa jälleen tapaamme. Suuri kiitos Seinäjoen keskussairaalan lastenosaston B21:n henkilökunnalle erittäin hyvästä ja ammattitaitoisesta Sennin hoidosta. Hoiditte samalla myös meitä. <3 Syli ja koti on nyt niin tyhjät. -Reeta-

Viimeinen kuva.

Suuri kiitos valtavasta määrästä osanottoja ja lohduttavia sanoja. Ollaan ihan liikuttuneita siitä, että Sennin elämä merkitsi niin monelle jotain. Ja että meitä kannetaan tässä äärettömässä surussa. *** Eilen saatiin nähdä vielä kerran maailman kauneimmat kasvot, ennenkuin arkku suljettiin. En unohda tuota kipeää, mutta kaunista hetkeä ikinä. Senni näytti kauniimmalta kuin koskaan. Oikea enkeli. Nyt on pienin valkein siivin koristeltu arkku suljettu. En voi enää koskaan silittää noita suloisia ja rakkaita pienen tyttöni kasvoja. -Reeta-

050905.

Sydän itkee ikävää. Erityisesti juuri tänään. On Sennin synttäripäivä. Muistot vahvasti läsnä yhdeksän vuoden takaisessa onnellisessa päivässä. Ja sen jälkeisessä Sennin koko elämässä. Sennissä. Ajatella, Senni täyttäisi jo 9vuotta. Monenlaista jo osaisi. Näihinkin mietteisiin sitä herkästi vieläkin ajautuu. Mitä Senni mahtaisi terveenä tyttönä mielellään puuhastella. Tai mitä ei. Mitkä olis lempisatuja, leikkejä, ruokia. Mikä naurattaisi, mikä itkettäisi. Ikuisuuskysymyksiä, vailla vastausta. Tänään oli siis toinen syntymäpäivä Sennin kuoleman jälkeen. Ihmeellisesti tuon sydänitkun ja ikävän huomasin sietäväni vähän paremmin kuin vuosi sitten. Suru todellakin muuttaa muotoaan. Vaikka en siihen uskonutkaan. -Reeta-