lauantai 19. maaliskuuta 2016

Viisi vuotta.


Kylläpä aika kulkee. Ja valon määrä lisääntyy, ihanaa! Ja pääsiäinenkin ihan ovella jo. En tosin ole vielä juurikaan pääsiäistä kotiin laittanut, mutta vielä ehtii :) 


Huomasin tuossa muutama päivä sitten, että blogihan täytti 5.päivä maaliskuuta 5vuotta. VIISI VUOTTA!! Hirveästi. Ja yhtäaikaa tavallaan vasta. Niin paljon mahtuu tuohon aikaan. Selailin vähän tätä blogia läpi, mitä en ole tehnyt oikeastaan ollenkaan Sennin kuoleman jälkeen. Ja tässä vaiheessa ei voi olla kuin onnellinen ja kiitollinen, että tuolloin kevättalvella 2011 päätin ja USKALSIN alkaa pitämään tätä blogia. Ikäänkuin päiväkirjaa Sennin kanssa elämisestä. Nyt näihin muistoihin ja kirjoituksiin on ihana palata. Ja myös näkee oman suruprosessin vaiheet ja etenemisen. Olen tosiaan päässyt eteenpäin omassa surussa!

Päätös ryhtymisestä alkaa pitämään tätä blogia ei ollut helppo, ja pitkin matkaa olen pohtinut enemmän ja vähemmän teinkö oikean päätöksen. Teinkö väärin Senniä kohtaan, kun tein hänestä julkisen. Lapsesta, joka ei pystynyt puolustautumaan. Etenkin siinä kohtaa, kun törmää negatiiviseen kirjoitteluun ja keskustelupalstoihin, joissa epäillään tyttäreni koko olemassaoloa sillä perusteella, että hakisin itse vain sääliä ja huomiota, loukkasi todella ja sai pohtimaan jopa blogin poistamista. Sennin viimeinen kuva, jonka jaoin, aiheutti todella loukkaavaa keskustelua, joihin valitettavasti törmäsin. Mutta onneksi osasin jättää ne omaan arvoonsa ja läheisten tuella päätin jatkaa. Ja onhan teitä lukijoita ja tukijoitakin niiiiin huikea joukko ollut pitkin matkaa, ja palaute on ollut niin hyvää, kaunista, lohduttavaa ja kannustavaa, että se kumoaa mennen tullen moiset ikävät kommentit.
Joten nöyrästi kiitän teitä jälleen, KIITOS.

Halusin tehdä Sennin elämästä elävämmän, jakaa tietoa tästä kamalasta INCL-sairaudesta, olla vertaistukena toisille ja muistuttaa elämän rajallisuudesta ja arvaamattomuudesta. Siitä ettei mikään ole itsestäänselvää. Ja toisaalta yrittää nähdä ja jakaa kaiken sen hyvän, mikä tässä vaikeassakin  elämässä kuitenkin on. Pysyä itse jotenkin kasassa. Kirjottaminen on ollut tähän yksi hyvä keino. 

No, tämä tästä.


 ***


Toivoitte vähän kuvia ja juttuja meidän uudesta kodista. Saatampa jatkossa vähän raottaa ovea;) 
Etenkin siitä, kuinka meillä Senni mahtaa vielä kotona näkyä. Ehkä vähän muutakin. Palataan tähän.
:)








-Reeta-