lauantai 27. joulukuuta 2014

Vähän joulusta.







Liikuttavaa, kuinka te jaksatte täällä käydä ja kaikkea hyvää meille ajatella.  Oikein hävettää, kun en edes hyvää joulua saanut aikaiseksi teille toivottaa. Toivottavasti se siis oli kaikilla semmoinen, että sydän sai levon ja mieli ilon. Tai toisinpäin.

Itselläni voisi sanoa, että tämä joulu oli edellistä pahempi. Kuten koko loppuvuosi viime vuoteen verrattuna. Se lienee monen tekijän summa. Onneksi nyt on ollut aikaa hieman levähtää ja tutkiskella asioita. Ja itseään.

Jouluaatto meni itkumuureilla. Se alkoi, kun avasin joulukoristelaatikon, jossa oli Sennin tonttulakki. Sen olin sinne pakannut silloin, kun Senni vielä meillä oli. Viime jouluna ei kyseistä laatikkoa edes avattu, koska oltiin muutettu väliaikaiseen asuntoon ja suurin osa tavaroista varastossa, joten jälleennäkeminen tuon tonttulakin kanssa ensimmäisen kerran Sennin kuoleman jälkeen tapahtui nyt. Itkin, kun keittelin aamulla joulupuuroa. Itkin, kun tein päivällä juhlakattausta ruokapöytään. Itkin, kun kuusi koristeltiin. Itkin, kun lahjoja avattiin. Kuinka olisinkaan halunnut nuo hetket Sennin kanssa.



Mutta kaikesta huolimatta jollain tavalla joulusta kuitenkin nauttii. Sen tunnelmasta, rauhallisesta olosta, hyvästä ruuasta. Rakkaan miehen olkapäästä, johon tämmönen itkupilli saa romahtaa.








Raskaissa tunnelmissa viimeaikoina tämä blogi sukellellut.  Pitäisköhän tehdä uudenvuoden lupaus että jotain kevyempääkin olisi välillä tarjolla. Vaikka sitte niitä sisustusjuttuja. Eivoitietää. :)


-Reeta-