maanantai 18. elokuuta 2014

Muistan jäätelökesää.





Se oli semmonen kesä. Pitkä ja kuuma. Mielipiteitä jakava. Niinkuin sääilmiöt yleensäkin jakaa meitä pakkasten puremia kansalaisia eri leireihin, nyt tämän tavanomaisesta poikkeavan kuumuuden takia teki sen aivan erityisesti. Mitä oivaa materiaalia kahvipöytäkeskusteluihin ja "smooltoolkkeihin" junassa tai bussipysäkillä. Toiset vaan tykkää ja toiset sitten taas ei. Satoi tai paistoi. 

Minä kuulun niihin kansalaisiin, jotka helteistä nautti ihan viimeseen asti. Eikä vieläkään tahtois luovuttaa. Mutta nyt taitaa olla helteet helteilty ja alkaa olla aika kaivaa villasukat ja -paidat komeron perältä. Syksy. Ihanaa sekin omalla tavallaan. Kirpeät ilmat, pimeät illat, kynttilät. Ja kohta se talvi omalla kauneudellaan taaskin yllättää meidät suomalaiset. 




Kesä oli fiilispohjalta taas erilainen. Erilainen kuin viime vuonna. Helpompi. Helpompi tarttua hetkeen ja nauttia. Nähdä asioita ikäänkuin kirkkaammin. Värikkäämmin. Erityisesti luonto ja siellä liikkuminen ja valokuvaus on asioita, joista kykenen nauttimaan erityisesti. Vielä kun siihen kylkeen laitetaan pari ystävää mukaan, niin keveämmät askeleet taas hetkeksi on taattu. Eikä haittaa vaikka keskellä metsää kesken piknikin alkaa kaatosade. Sen hauskempaa ja voimaannuttavampaa!

Hetkittäin muistojen ja valtavien ikävänpuuskien myötä surun musta hahmo hengitti ja hengittää edelleen niskaan niin, että sen seura tuntuu lähes sietämättömältä. Mutta pääosin se kyllä pysyttelee sen verran etäällä, että sen seuraa sietää. Siihen on jo tottunut. Ja näin taitaa tulevatkin kesät ja syksyt vieriä eteenpäin.  Hetkistä nauttien, surun viitta harteilla.  








Tästä jatketaan. Kohti pakkasen puremia poskipäitä. Ennen sitä kuitenkin yritän ehtiä kuulumisia kirjoitella. Ennenkuin se talvi tosiaan yllättää meidät suomalaiset, etenkin ne autoilijat.

Kiitos kun jaksatte mukana. 


-Reeta-