perjantai 10. tammikuuta 2014

Käännekohta.





Väsynyt, raskas, tunkkainen, surullinen, ahdistava, synkkä, pimeä, kipeä, haluton, tympeä. Siinä viimeisten viikkojen kuumimmat adjektiivit.

Täytyy sanoa, että näin ensimmäisen vuodenkierron nyt läpi käyneenä, kaikkein vaikein ja pahin aika kaikista vuoden aikana olleista juhla- ja merkkipäivistä, on ollut tämä kuolinpäivä. Siihen ei liity mitään hyvää muisteltavaa asiaa, kuten esimerkiksi jouluun tai syntymäpäivään liittyy. Pelkkiä ahdistavia ja niin tuskaisia muistoja.

Kuolinpäivä kun ei rajotu vain siihen yhteen ja ainoaan päivään, vaan kaikkiin niihin ennen ja jälkeen tapahtumiin. Useiden viikkojen ajalta. Koko ajan, mitään sen kummemmin edes ajattelematta nousee mieleen tapahtumia vuoden takaa. Millon lähdettiin kotoa viimeisen kerran, miten sairaalassa tapahtumat ja Sennin vointi eteni, miten pelättiin viimeisenä yönä puhelinsoittoa, kun yritettiin edes hetken levähtää mieheni siskon luona, kuolinpäivän tapahtumat ihan hetki hetkeltä, ihmisten käynnit, kukkameren ja sen aiheuttaman tuoksun, arkkuun laiton, hautajaisjärjestelyt jne jne jne.

Ja sen saman tuskan tavallaan käy läpi nyt uudestaan, kun muistaa, miten hirveää se oli. Mutta toisaalta on myös helpottunut olo, tähän asti on nyt siitä kaikesta kuitenkin selvitty.


Katse on kääntymässä jo kovastikin eteenpäin, jotenkin on ilmassa semmosta uuden alun odotusta. Vuoden täyttyminen on ikäänkuin jonkinlainen käännekohta. Haluaakin jo kääntää katseen sieltä synkästä menneestä tulevaan. Ei mitenkään pitkälle vielä pysty näkemään, mutta sen verran, että tiedän siellä olevan jo jotain odottamisen arvoista. Ihan tässä lähitulevaisuudessa. Uuden työn etsiminen, uuden kodin rakentuminen, uusia ystäviä ja tuttavuuksia uudella paikkakunnalla, uusia harrastuksia. Ja tämän vuoden tavoite olisi aloittaa pikkuhiljaa myös säännöllinen liikuntaharrastus, joka jäi täysin Sennin kuoleman jälkeen. Kunto on romahtanut ihan pohjalukemiin, ja painokin nousi useita kiloja. Ei vaan jaksanut välittää ja suruunkin taisi saada hetken lohtua herkuista, etenkin "aina pettämättömästä ystävästämme" suklaasta.

Mutta ihanaa, että noillekin asioille on taas voimia edes alkaa niitä ajatella.






***

Ootte varmaan huomannutkin, että tuonne yläpalkkiin on ilmestynyt "In Memoriam"-otsikko. Sieltä löytyy muistokirjoitus, jonka halusin vielä tehdä. Pieni pintaraapaisu niihin muistoihin, joita meille Sennistä jäi.





-Reeta-