torstai 4. heinäkuuta 2013

Kiveen hakattu.



Nyt se on siinä.

Hautakivi.

Jollakin tavalla piste tälle kaikelle,
mikä liittyy Sennin kuolemaan ja askel taas surutyössä eteenpäin.






Kivi tuli tiistaina paikalleen.
Toisaalta kovin odotettu, toisaalta pelätty.

Ei ollut ollenkaan helppoa nähdä Sennin nimi kivessä.
Ikäänkuin se olisi nyt vasta muuttunut jotenkin lopulliseksi.

Nähdä oman lapsen nimi "kiveen hakattuna".





Hautakivessä on pronssikirja,
jossa on kaiverrettuna "Sennin tarina".

Ja niinkuin kaikki kauniit sadut,
myös Sennin tarina alkaa sanoilla
Olipa kerran...

Tämä tarina vain ei pääty yhtä onnellisesti niinkuin sadut yleensä.




Niinkuin joskus mainitsinkin,
halusin kiveen kolmiulotteisia pronssiperhosia.
Perhonen symboloi niin hyvin Senniä
ja Sennin kaunista, haurasta ja lyhyttä elämää.





Kiven edessä aluslaatassa on reikä kukalle
ja vieressä on tilaa lyhdyille tai muille muistoesineille.
Tänään kävinkin viemässä kivelle enkelin,
joka pitää vaaleanpunaista perhosta kädessään.
Löysin enkelin jo talvella,
mutta se on odottanut sopivaa ajankohtaa päästä haudalle.
Nyt se sopii siihen hienosti, 
kun ei lyhtyjä ja kynttilöitä näin kesällä tarvita.




Itse kiveen ei ole kaiverrettu mitään.
Se on ikäänkuin sokeripala, ei liian suora tai sileä pinnoiltaan.
Ei Sennikään aina ollut niin huoliteltu, tukka pörrössä niinku menninkäisellä. ;)

Mitään muuta kivi ei mielestämme kaipaa,
täydellinen noin.
Ja miten helpottikaan nähdä,
että se oli sellainen kuin se mielikuvissakin oli.
Jopa parempi.


Juuri Sennin muistolle sopiva.




-Reeta-